No voin kertoa, ei kannattanut. Siis ihan haaskuun meni ukolta tilaamani herätys. Minä näet en noussut, ehei. Vaihdoin vain asentoa ajatellen että täytyykin tosiaan nousta ja kas, havahduin hereille puoli tuntia myöhemmin siihen minun vakituiseen heräämisaikaani. Voi tyhmä! Minun näet oli tarkoitus herätä aikasemmin että ehdin varmasti ajan kanssa juomaan teeni, selaamaan nettiä ja postaamaan ennen kuin minun on pakko ryhtyä herättelemään jäseniä a, b ja c. Niin ja d. E ja f herää ominkin avuin mutta tämä muu osa...

Kello 9 taysissa ei ole toisaalta hyvä aika ja toisaaltahan se on kertakaikkisen loistava! Ihan jo siksikin että tuohon aikaan odotusajat tuskin on kasvaneet vielä hervottomiksi. Pikkuisen äitiäkin ehkä jännittää, prinsessaa tosin vielä enemmän. Saapa nähdäkö harkitaanko käyttöön oikein kuulolaitetta vaiko ei, itse olen toisaalta sitä mieltä että mikä jottei ja toisaalta taas. Niin, riippunee siitä kuinka huono prinsessan kuulo on siinä huonossa korvassa. Jos se on vielä huonompi kuin äidillään niin ehdottomasti se kuulolaite olisi paikallaan, ehkä jopa tällä samalla kuulolla kuin itselläni?

Meissä kun on prinsessan kanssa yksi suht iso ero tässä asiassa. Minä olen pienestä pitäen hokenut tehokkaasti sanaa "mitä" jos en ole kuullut, prinsessa taas missaa ohjeita ja sanomisia koska tämä ei halua tulla huomatuksi esim luokassa siksi että ei ole muka kuullut mitä opettaja on sanonut. Ja jokainenhan tietää mitä tapahtuu jos osa ohjeista menee ohi? Niinpä. Ihmeen hyvin prinsessa on silti koulussa pärjännyt.

Ennen prinsessan kuulokeskusaikaa minun pitää nakkoa junnu ovesta ulos, tämä menee tädilleen siksi aikaa kun koulu alkaa kympiltä, ja kuositella spede. Kasin jäljestä on lienee pakko jo lähteä liikkeelle, kas kun en osaa yhtään arvioida kuinka ruuhkautunut mansen pää on. Ehkä minun on syytä tutkailla myös uudemman kerran se että mikä rakennus taysissa onkaan kyseessä, ettei mene sitten etsimiseksi ja pyörimiseksi. Josta tulikin mieleeni. Kolikoita olisi hyvä olla. Mistäs minä niitä tähän hätään... PRKL!

Vaan ehkä hilppasen hetkeksi eiliseen. Kas kun eilenhän oli kertakaikkisen mukava ja hassunhauska päivä. Aamupäivästä minä raivasin keittiön kaappien päällystää toiselta puolelta köökkiä ja mikä harmi että en tajunnut ottaa ennen ja jälkeen kuvaa. Onko tämä edes meidän keittiö? No jaa, lattialla lojuvista speden pikkuautoista, junnun repusta ja pöydän alle pudonneista leivänmuruista päätellen on. Näistä muruista tulikin mieleeni, tämä on yksi syy miksi ajoittain kaipaan ihan sikana koiraa tähän huusholliin. Toisaalta taas, olkkarin matosta tulee usein mieleen miksi on ihan kiva kun sitä koiraa ei ole. Pläääh!

Ruoaksi kokkailin, rumpujen pärinää ja jännitystä tähän kohtaan, juu. Pizzaa. Siihen kun oli vielä aineita jääkaapissa. Lasten toive oli tietysti että tänäänkin olisi vielä pizzapäivä mutta voin kertoa että ei ole. Tänään on ihan jotain muuta ruoaksi, kenties makaronia ja kastiketta koska luulenpa etten kamalasti jouda perehtyä moiseen. Kas kun niin. Se kuulokeskus vie varmasti aikansa ja sieltä aion säntäillä reipashenkisesti kaupalle hakemaan muutamaa elintärkeää elintarviketta jotka vielä uupuu ystävän leipomuksista, kas kun lupasin leipoa ne suolaisetkin ja niihinhän en ole varannut yhtään mitään vielä.

Iltapäivällä tarkoitus olisi sitten hieman leipasta, kutoa ja niin, kai se tämän naaman restaurointikin vie oman aikansa, luulen mä. Enpä usko että kehtaan ihan naturelli-ellinä sinne levyjulkkareihin sentään hiippailla vaikka toisaalta, niin. Juu ei, sisko saa vähemmästäkin slaagin, tämän mielestä jopa kampaajakäynti saattaisi olla enemmän kuin paikallaan ennen pippaloita. Niin, tässä kohtaa olemme ihan hieman eri puusta veistettyjä.

Eilen ehtoonsuussa lähdimme siskon kanssa lenkille kiikutettuamme ensin tämän pojan kuvataidekouluun. Vai mikä se nyt olikaan. Ilma oli kertakaikkisen ihana ja juttua riitti taas niin että savu nousi korvista kumpaiseltakin. Samalla kertaa piipahdimme isäpuolta moikkaamassa, kovin tämä ilahtui minut nähdessään ja pakko myöntää, kyllä minustakin oli varsin mukava tämä nähdä. Emmepä me olekaan tainneet nähdä.. viiteen vuoteen? Ehkä kuuteen? Seitsemään? No, likemmäs kymmenen siitä saattaa hyvinkin olla.

Yhden harmillisen havainnon tein siinä soratietä talloessamme. Pojalle vuonna käpy ja muna ostetut halppislenkkarit on ihan perseestä jos näin radikaali sanamuoto sallitaan. Siis aivan sieltä ja syvältä. Niiden pohjien läpi tuntuu kivet suunnilleen samoin kuin jos kulkisi ohutpohjaisilla varvastossuilla. Ilmanko ne lojuikin about käyttämättöminä vintissä.

Poika 14v tarvitsee muuten uudet lenkkarit ensi keskiviikoksi ja nyt minä sitten mietin että maltanko ja raaskinko itselleni nyt sitten sellaisia tähän väliin ostaa kun toisella on akuutimpi tarve. Ehkä lenkkeilen ensi viikolla skeittikengilläni? Mene ja tiedä. Siskon kanssa kyllä totesimme että tarvitsisimme ehdottomasti ne telkkariin ilmestyneet uudet Reebokin peppu-reisilenkkarit. Hinta on varmasti tosi härski, näin väitän, mutta ehkä silti uskaltaudun kurkkaamaan jollakin kauppareissulla hieman sitä hintapuoltakin.

Eiliseltä on vielä kertakaikkisen pakko kertoa yksi tapahtuma. Kyllähän se näet on niin että mikään ei ole yhtä kamala yhdistelmä kuin teini-ikään ehtinyt poika ja taaperoikäinen tenava samassa huushollissa. Ei ole ei. Teini-ikäisellä, pojalla 16v siis, on ollut jo iät ja ajat huoneessa pornolehti. Minä en ole viitsinyt sitä takavarikoida, miksi ihmeessä, olenpa vain paheksunut aika-ajoin ja komentanut poikaa pitämään sen vaikka sitten patjansa alla niin ettei se vahingossakaan kulkeudu pienempien käsiin.

Iltapäivällä, siinä kolmen kanttiin, spede oli yläkerrassa katselemassa teletappeja videoilta kun yhtäkkiä tämä alkoi huutaa kuin heikkopäinen. Kauhuitkua, sitä totaalista pelästymishuutoa ja minä juoksin viivana ihmettelemään että mistä asti tämä on teletapeista kauhukuvia saanut. Ja siellä poika istui, lastenhuoneen lattialla vieressään pornolehti. Just. Ja huusi. Osoitteli lehteä kauhusta sätkynä. Että paha paha, äiti paha paha.

Ja äiti ihmettelemään että mistä lähtien poika on tissejä pelästynyt. Kunnes äiti selasi lehteä hetken ja saapui aukeamalle jossa no, nainen ottaa suihin mieheltä. Ja kas, speden huuto kohosi ainakin kymmenellä desipelillä ja miksikö? "Ei saa purra isin pippeliä, ei saa purra"... Just. Minä otin ja tungin lehden niin syvälle pojan patjan alle kun pystyin. Ja totesin illalla pojalle että joko se lehti katoaa tästä torpasta tai sitten sinä pidät huolta että se tosiaan ON siellä patjan alla! Hittolainen sentään.

Mutta pakko se on myöntää että ihan hieman minua nauratti. Kovin pienestä ne pojat näemmä tietää mitä kohtia kannattaa suojella erityisellä intensiteetillä itseltään. Hah! Ja nyt, siirryn suosilla yläkerran kautta aamupalatuksiin ja puetuksiin ja kaipa se pitää hieman omia kutrejakin koettaa asetella niin että ne ei nyt ihan miten sattuu roiku. Se on moro ja viettäkää mukava torstai!