Aloitin jo kerran postaamisen mutta sitten iski... joku. Ei vain jaksanut kirjoittaa aloittamaansa tekstiä loppuun, kas kun se ei sopinut. Siis itselle. Tästä postauksesta on todennäköisesti tulossa lyhyenlainen, mitään ihmeellistä kun ei ole tapahtunut. Jos sitten ihmeellisenä ei pidä sitä että nainen joka normaalisti nukkuu 6-7 tuntia, on nyt kahtena yönä nakkonut unta naamariinsa mennen tullen 8 tuntia ja enemmänkin olisi kelvannut jos vain tunnit olisi riittänyt.

Tai se, että samainen nainen pilkkii iltaseiskasta asti nojatuolissa. Siis pää nuokkuu ja nuuppuu ja silmät lupsuu ja nolottaa jopa, etten sanoisi. Tai että spede on oppinut hienosti ja nopeasti vellittömään elämään. Ei pienintäkään kapinasanaa vaikka lapsi viime yönäkin heräsi kahden kanttiin ja kömpi äitinsä yli. Ei niitä kuulunut silloinkaan kun poika havahtui etsimään tuttiaan neljän kanttiin. Ehkä seuraavaksi suoritan tuttivierotuksen, se näemmä saa pojan heräilemään ja sitähän me emme toivo, emmehän.

Voisin tilittää siitäkin että karppaus on ollut horjahtelevaa viimeiset pari päivää. Suklaata on näet tullut syötyä, kiitos ukon joka totesi että pitää sun nyt välillä jotain kunnollistakin syödä. Niin niin, suklaahan sitä on. Kunnollista. Muilta osin ruoat onkin pysynyt karppilinjalla, jos sitten horjahduksena ei pidetä eilistä lusikankärjellistä italianpataa jonka nakkasin suuhuni maistelumielellä. Kas kun tuunasin sen padan ihan alusta loppuun itse, ilman sitä pussukkaa mitä kaupassa myydään.

Tapahtumana voi toki pitää sitäkin että kosketusnäytöllinen suht uusi kännykkäni päätti olla huolimatta laturia sisäänsä. Ei toki koko laturia, sitä nyt en koettanut edes sen sisään tuupata, mutta sitä johdonpäätä. Totesin mielessäni että näinköhän se musta pieni muoviosa siitä laturin nippelipippeliosasta on jäänyt sinne reikään tukkien sen. Mene ja tiedä, ainakin viimeksi käyttämäni laturi on epäidenttinen johdon pään osalta juuri tasan tarkkaan sen mustan nippelipippelin osalta. Hmmm.

Kiitin siis onneani ja oikeassa asennossa olevia tähtiä siitä että vanha uskollinen kännykkäni vuodelta... hmmm... helmikuulta -06 jos tarkkoja ollaan, oli toimintakelpoisena kotohyllyssä ja tuuppasin simini sinne. En jäänyt siis yhteyksien ulkopuolelle en. Ja se oli muuten hyvä se, jos kyseinen katastrofi olisi tapahtunut jo päiväsaikaan, nythän tämä tapahtui iltapuolella, eikä sitä vanhaa ja uskollista olisi ollut niin olisin missannut hyvinkin tärkeän puhelun.

Paitsi että en, se puheluhan tuli junnun puhelimeen. Hmmm. Niin, pojan 16v lompakko oli näet löytynyt ja kivakiva-postisetä soitteli minulle jakelukeskuksesta. Että löytyykö tästä taloudesta kun täällä olisi mopokorttia, kelakorttia, pankkikorttia ja silleen mutta rahaa täällä ei kyllä ole. Niinpä poika 16v kipaisi reippaasti noutamaan lompakkonsa ja tarjoamaan useita kiitossanoja kivakiva-postisedälle.

Ja nyt päätän tämän raporttini toteamalla että sain lapset nakottua ulos ovesta, pojan 16 sisäistymään ovesta (tämä oli yöpymässä siskollani koska siskon poika kuumeessa, sisko töissä yön jne) ja siirryn täyttelemään jälleen kerran pyykkäriä. Se on moro ja viettäkää mukava.. KESKIVIIKKO! JES SE ON JO KESKIVIIKKO!!! Kohta on lauantai ja saa nukkua aamulla rauhassa. Jes jes jes!