Yö siis. Nukuin kuin tukki ilman mitään päättömiä unia, jotain unta tosin näin aamutunneilla mutta hitto kun en muista muuta siitä kuin että kivaa oli. Hiivattia. Spede kömpi väliin jo neljän kanttiin, tähän julistan kyllä ukon osasyylliseksi. Ukko oli näet simahtanut niin että telkkari oli auki ja kuka helketti siinä valojen välkkeessä aamuyöstä nukkuu. Ei kukaan, nih! Spede sai sitä nukutuspalveluakin taas, kas kun isi tosiaan on kotona. Voi plääh.

Vaan on tässä kivaakivaakin. Eilen aamulla säntäilimme sinne kaupoille ja kas, ukko osti pitovoidetta suksiin, minä keskityin lähinnä tutkimaan kerhotossuvalikoimaa. Viime aikoina marketeissa on aivan turhan usein ollut yhden koon vaje hyllyissä. Kuten nyt silloin kun haimme prinsessalle vaatteita. Tämän haluamista hupparista ja collegeista puuttui juuri tämän koko. Ja tämä ei ole muuten edes mitenkään ihmeellistä kun prinsessa on kyseessä, olen jo jonkin aikaa epäillyt että täällä asuu keskivertoa huomattavasti enemmän juuri prinsessan kokoisia ihmisiä TAI vaateliikkeiden myyjillä on kauttaansa samankokoisia tenavia ja nämä vievät heti kuormasta prinsessan koon vaatteet.

Prinsessan kohdalla niitä isompia ja pienempiä kokoja on AINA runsaasti jäljellä mutta se prinsessan oma koko; ei oo. Aika harvoin prinsessa pääsee siis valkkaamaan juuri NE ykkössuosikkinsa liikkeissä ja se on kyllä niin väärin se! Aionkin suosia jatkossa vielä enemmän postiostamista kun prinsessasta on kyse, kummasti postimyynnissä on tämänkin kokoa vaikka huru mykke. Mutta niin tosiaan, eilen sen kokovajeen koki sitten spede. Kerhotossuista puuttui juuri tasan tarkkaan koko 26. Edes niissä pitkin hampain pelmaamissani tyttöpunaisissa ei kyseistä kokoa ollut joten mikä siinä sitten auttoi. Speden tossut on nyt kokoa 27. Eipä ainakaan hierrä eikä kierrä.

Kauppareissulla ukko teki myös kertakaikkisen hätkähdyttävän ja ukon mielestä onnekkaan löydön; NUTCASE-pipot on palanneet! Oi tätä päivää hän (ja hänen työkaverinsa) on niin odottanut! Tästä päivästä on töissä puhuttu! Kysytty joko! Ihmetelty missä ne viipyy! Pelätty ettei ne tulekaan! No okei, ei nyt ihan mutta kyllä se kieltämättä suupieltä nyki sekä ukolla että minulla kun tämän työkaveri kyseli nauraen ukolle että eikö niitä NUTCASEja vieläkään saa kun tämä oli manannut piponsa katoamista työmaalla.

En väitä etteikö ukon työkaverin jutussa olisi pointtikin takana, ukko näet hullaantui totaalisti NUTCASE-pipoihin viime talvena ja meillä lapset oli riemuissaan koska söivät suklaata, suklaata ja hieman lisää suklaata. Ehtipä tuo hehkuttaa pipoja kerran jos toisen töissäkin joten ilmanko työkaverit on nauraneet tälle ja tämän NUTCASE-pipolle kerran jos eräänkin hyväntahtoisesti. Eipä silti, harvinaisen hyvänmallisia pipoja ne onkin, en väitä, ja mukavan kevyitäkin.

Nyt niitä tosiaan taas sai. Eipä aikaakaan kun meillä oli kärryissä 12 suklaapatukkaa ja 3 pipoa ja ukko oli riemua täynnä. Kovin se poika 14vkin oli kotosalla riemuissaan kun pipot näki, yksi NUTCASE lähti samantien käyttöön. Pieniä ne on miesten riemut jne jne.

Eipä aikaakaan kun ukko oli pakannut junnun, prinsessan ja sukset autoon ja nämä lähtivät hiihtämään muutaman kilometrin päässä olevalle majalle, minä jäin speden ja pojan 14v kanssa kotosalle. Ilma oli niin kertakaikkisen ihana, ja äänestä päätellen aurakin päräytti tiellämme tehden taas ihanan ison vallin tienlaitaan, että pakkohan se oli lähteä ulos. Ukko oli onneksi tehnyt lumityöt lähes kokonaan jo aamulla enkä minäkään sitten kolaillut kun sen portinpielen, spede näet korpeentui samantien ulkoiluun kun poika 14v lähti kaverilleen ja lopetti näin ollen pulkalla kiskomisen.

Olikin aika homma saada kiukkuinen 3-vuotias takaisin ulkovaatteisiin eteisessä, tämä näet livahti samantien isoveikan lähdettyä sisälle riisumaan. Kiva. Pulkkaankin kannoin kiukuttelevan kärttyisen tenavan, olin näet autuaasti unohtanut ostaa teepussit kauppareissulla. Onneksi lapsi päätti että ulkona olikin ihan kivaa ilman isoveikkaakin kun siinä reippailimme kauppaa kohti.

Junnu oli jaksanut hiihtää varsin mallikkaasti matkan, tosin oli tämä lääkittykin huolella ennen hiihtoon lähtöä. Serkkulikkojen isä oli soitellut ukolle kesken reissun ja soitteli tuo minullekin, prinsessaa kyseli hänen luokseen yökylään serkkulikkojen seuraksi. Niinpä tein pikana prinsessalle ruokaa kun nämä tulivat ja ei aikaakaan kun serkkulikat pelmahti ovesta hakemaan neitiä mukaansa. Junnu "paukutteli henkseleitään" ylpeänä, iskä kun oli muka luvannut että tämä saa valvoa yhteentoista ja että he viettävät poikien iltaa.

Oli sopimus ollut mikä tahansa niin niin vaan ukko lähti pojan kanssa makuuniin hakemaan leffaa ja karkkia ja kuten arvaattekin, minä mitään sitten siivonnut. Pah, leffaahan me tuijotimme koko porukalla siinä. Eikä ollut muuten huono leffa ei, mutta en minä sitä lasten leffaksi nimeäisi. Kyseinen raina oli Hassut hurjat hirviöt ja minä tuijotin sen ihan sujuvasti mutta sekä ukko että junnu tuntui välillä olevan hieman tympiintyneitä. Toisaalta taas, välillä junnua jännitti ihan sikana ja sanotaan nyt niin, että spede päätti seistä nojatuolin takana piilossa.

Siinä iltapäiväistumisten aikana (leffa, Gilmoren tytöt jne) seurana kudoin tumppua numero kaksi ja kuulkaa, koirakuiskaajan aikaan minä olinkin jo tekemässä ensimmäistä peukaloa. Oooh! Ei niistä nyt ekalla yrityksellä täydelliset tullut mutta sanonpa minä että jes, prinsessalle on nyt samasta langasta sekä pipo että tumput jotka voin tälle ojentaa tänään kun hän kotiutuu! Onnistumisestani innostuneena lupasin oitis tehdä tumput myös pojalle 14v, tämä kun kysyi saisiko hänkin.

Ennen koirakuiskaajaa reippailin tosin pojan 14v seurana kaupalle, yläkerran sulake kun oli palanut ja eihän meillä ollut sulakkeen sulaketta enää missään. Ilmakin oli edelleen niin kertakaikkisen ihana että olisi ollut sulaa hulluutta lähteä autolla kaupalle. Poika jatkoi matkaansa vielä kaverilleen ja minä kiikutin kotiin paitsi niitä sulakkeita myös himppasen jäätelöä. Nam! Pikkureippailun jälkeen saattoikin tosiaan istahtaa takaisin nojatuoliin puikkoineen ja keskittyä jälleen siihen töllöttimen ihmeelliseen maailmaan.

Ja totta tosiaan, harjoitus tekee mestarin. Prinsessan tumpuissa peukalokiilasta kun tuli se vähemmän mairitteleva osa, jota sitten paikkailin päättelemällä langat niin että sain jääneet silmukannostoaukot umpeen, niin pojan tumpussapa niitä reikiä ei enää ole. Tekniikka paranee ja ratkaisuja löytyy kun harjoittelee, niin se on! Pojan toinen tumppu onkin jo kämmenosassa asti, luulenpa että kudon tänään sen peukaloa vaille valmiiksi iltapäivällä. Aamupäivän aion totta tosiaan (!!!) pyhittää nyt kotihommiin eli mattoa ulos, imuria käteen jne jne.

Illalla tuijotin TIETTY lempparisarjaani eli Poliiseja. Kyllä, minä olen täysin myyty moiselle ohjelmalle ja koska se varsinainen esitysaika viikolla on aika huono niin pyrinkin aina katsomaan viikon jaksot lauantai-illan kahden tunnin maratonina. Poliisejen perään tuli tuijoteltua vielä Ruotsin miljonääriäidit (ush), telkkaritarjonta kun ei ollut kummoinen. Yhden jakson verran katsoin syksyllä Suomen vastaavia ja pakko se on todeta; ruotsalaiset osaa sen vain niin paljon paremmin.

Suomen äidit näet aiheutti minussa lähinnä puistatusta ja monessa kohtaa, aina niistä äideistä siihen taustaselostajaan asti. Minusta äiti joka toteaa tarvitsevansa pari päivää lomaa oltuaan lapsiensa kanssa pari tuntia ei ole äitiä nähnytkään. Yäk. Ruotsin mammat puolestaan touhuaa lastensa kanssa ilman sen kummempia hössötyksiä, niin paitsi se Anna Anka joka ei vaan jotenkin mallaa omaan makuuni yhtään. Se kuinka paljon kummassakaan sarjassa on sitten totuutta, sitähän me emme tiedä mutta aivan sama, Ruotsin versio on aivan katsottava jos muutakaan ei telkkarista tule.

Puoli yhdeltätoista hiippailin sänkyyn ja ukko siirtyi olkkariin junnun seuraksi, yhdeltätoista ukko saatteli pojankin petiin ja jäi itse vielä tuijottamaan leffaa olkkarin puolelle. Ja kuten sanoinkin, uni todella maistui. Alitajunta on tainnut hetkeksi luovuttaa jännittämisestä, sen sijaan minua alkaa ihan oikeasti pikkuhiljaa jännittää. Ihan oikeasti, mihin minä nyt taas olen pääni lykkäämässä? Eikö kuitenkin olisi ollut helpoin ottaa niitä tenavia hoitoon tänne meille? Siis OIKEASTI!

Niinpä niin, tiedän kyllä itsekin vastauksen; ei. On aivan mahdottoman kivaa ja ihanaa ja vaikka mitä päästä kodin ulkopuolelle hommiin. Siis aivan IHANAA! Saa nähdä olenko tämän rupeaman jälkeen vielä sitä mieltä että tahdon juuri tälle alalle kouluttautua, mutta jos olen niin senkin suhteen on alustavia suunnitelmia tehty ukon kanssa. Jos oppisopimus ei onnistu niin voinhan minä hakeutua aikuiskoulutukseen, se kun on kuulemma suurimmaksi osaksi kuitenkin harjoittelujaksoja koulumaailmassa.

Jos taas ala ei nappaakaan enää kevään jälkeen niin mikäs, syksyllä voin tutkailla josko joku toinen homma olisi minun juttuni. Ja edelleen se lastenhoito on takaporttina, samoin se oma yritys joten ei tässä kuulkaa ole hätäpäivää ei! Speden tarha ei jotenkin minua jännitä kunnolla. Varmasti tuo on kiukku ja kärtty ja vastaan moneen kertaan mutta mitä sitten; eikö kaikki lapset toisinaan ole? Ainoa mikä hieman laittaa miettimään on nämä kerta toisensa jälkeen lehdissä vilahtelevat "lapsi karkasi päiväkodista"-otsikot. Olenkin tilannut pojalle läjän suojelusenkeleitä tarhaseuraksi.

Taidan nyt tosiaan alkaa touhuamaan. Tiskari kaipaa sisälleen kamaa, pyykkikone pitäisi tuupata päälle että saan lempparifarkkuni huomenna jalkaan ja erinäisiä muitakin hommia on tehtävänä. Imuriin en taida ihan vielä kehdata koskea, ukko ja junnu kun on edelleen unten mailla ja olkoon nyt vielä hetken. Sen sijaan kerron tähän loppuun vielä yhden uuden, villin ideani, joka viimeistään vakuuttaa sekä minut, ukon että muun perheenkin ja ehkä jopa teidätkin siitä, että kaikki muumit ei ole laaksossa eikä kaikki inkkarit kanootissa ja ehkä naisella on jopa keski-iän kriisikin; minä ajattelin kokeilla hiihtoa ihan näinä päivinä.

Kyllä! Olisittepa nähneet ukon ilmeen kun tälle eilen kaupasta poistuttuamme totesin että jaa, pitäisikö sitä ostaa sukset. Läheltä liippasi ettei ukko kompastunut omiin jalkoihinsa, minähän kun EN hiihdä. ENKÄ harrasta liikuntaa. Kas kun ukko ei ole tajunnut että jos akka alkaa yhtäkkiä loikkia lenkillä ja tutkailee jopa spinningiä niin hittolainen, sehän saattaa ihan oikeasti vielä vaikka innostua hiihtämäänkin. Jes! Ja nyt, se on moro ja viettäkää oikein kivakiva sunnuntai!