Sain kuin sainkin aikaiseksi ja hoitelin puhelun-pari. Tai niin. Piti hoitelemani vain yksi mutta kohta perään soittelin jo toisenkin. Ja sittenkään asia ei edennyt alkuunkaan siihen malliin kuin tahtoisin, minun luonnolleni kun ei sovi epävarmuudessa odottelu sen perään kun olen saanut ajatukset selkiämään. Voe rähmä!

Perjantaina otan ja vien speden hoitopaikkahakemuksen lähitarhaan ja sen jälkeen voinkin sitten vain odotella maanantaita jolloin henkilö joka tietää kaupungin kouluavustajaharjoittelupaikoista on taas tavoitettavissa. Huoh! Miksi, oi miksi, kaikkeen ei voi saada selvyyttä juuri sillä samalla sekunnilla kun tahtoo? Kysyn vaan!

Olen tosiaan arponut kolmea vaihtoehtoa päässäni, yrittäjyyttä, harjoittelupaikkaa jossain randompaikassa ja jos ei muuta ilmaannu niin viimeisenä vaihtoehtona sitä että otan kevääksi pari lasta hoitoon. Tämä syksy ja alkutalvi on ainakin saanut minut lähes täysin vakuuttuneeksi siitä että järkevintä on paitsi lähteä töihin kodin ulkopuolelle myös se, että työ olisi mielellään jollain vieraalla tehtävää palkkatyötä.

On näet aika hiivatin ankeaa olla ilman vakituloa, vaikka sitten pientäkin. Yrittäjyyden kiroja, kuka helketti sitä käski tehdä välillä muutamaa vuotta lastenhoitohommia yksityisesti? Kaupungilla jos olisi tehnyt sen ajan, vaikka sitten sijaisena, niin tilannehan olisi nyt se ettei kaiken aikaa olisi pelko persiissä lainojen ja laskujen kanssa. Toisaalta taas, yrittäjyys taitaa olla verissä lapsuudenkotini kautta, jotenkin se vieraalla työskentely tuntuu no, hassulta ajatukselta.

Sitä ihan ensteksparasta ideaani en uskaltanut enää edes ajatella syksyn ja alkutalven mittaan eli mahdollisuutta kouluavustajan hommiin jommassa kummassa lähikoulussa, tai vielä parempaa, oppisopimuksella alalle hakeutumista. Vaan hiiohoi! Nyt on kaikki TOISIN! Kyllä! Toisin toisin ja toisin! Eilen näet pelmasin kaupungin sivuja. MOLin sivuja. Vähän lisää kaupungin sivuja. Vielä enemmän MOLin sivuja. Ensimetrin sivuja. Ja lopulta istuin luuri kourassa soitellen numeroon josta piti löytyä ihmisen joka tietää starttirahoista ja yrittäjäksi ryhtymisestä enemmän.

Kuinka ollakaan, numero ei vastannut vaan puhelu meni vastaajan josta kuului korvaan rimpsu siitä kuinka kyseisen numeron heppu on lomalla ja palaa työmaalle 3.1. Eli edellisenä päivänä. Mitä hiivattia. Soitin siis uudelleen. Ja vielä. Lopulta korpeennuin ja soitin Tampereen sähkölaitokselle, en toki siksi että olisin tahtonut heiltä jotain apua tässä asiassa vaan simppelisti siirtääkseni sähkösopparimme heille.

Takaisin sammakosta asiaan. Tänä aamuna sain sitten jonkun perin merkillisen hääräämiskohtauksen ja kas, huitelin imurin kanssa pitkin keittiöä, eteistä, olkkaria ja kohta siinä sai kuusikin jo kyytiä. Kohtauksen kourissa raijasin peilipiironkia hampaat irvessä pitkin olkkaria ja ei aikaakaan kun olin jo nakittanut pojan 14v kantamaan kanssani lipastoa takaisin omalle paikalleen olkkariin sieltä makkarin peränurkasta jossa se oli aiheuttanut minulle lievää ketutusta.

Makkarin imurointi on muutenkin kurjista kurjinta hommaa, kiitos onnettoman vapaan tilaan johon tuuppia imurin edestä sänky(j)ä ja peränurkan vallannut lipasto on tehnyt tehtävästä lähes mahdottoman joulunpyhien aikaan. Voi että puhkuin intoa siinä imurin varressa keikkuessani kun tuupin petiä ja keräsin sängyn alta ilmestyneitä legoja ja chippejä ja bakuganeja ja vaikkas mitä. Loppusilaukseksi nakoin vielä kuusen koristeet uuteen isompaan laatikkoon säilöen pallot ja nauhat omiin pienempiin rasioihinsa ja kas, laatikkoon jäi vielä tilaa tänä jouluna pitkin pirttiä levinneille muille joulukoristeille. Ou mai!

Ukon lähdettyä töihin nappasin jälleen luurin käteeni ja koetin epätoivoisesti tavoittaa sitä samaista ihmistä kuin eilenkin. Vastaaja se vain hihkui kolmannen päivän töihinpaluusta ja minua risoi. MOLin sivutkin oli yhteystieto-osioltaan sopivasti nurin ja niinpä minä googlailin työkkärinumeroita päätyen keskukseen josta minut yhdistettiin taas siihen vastaajaan. Mieli olisi tehnyt nakata luuri nurkkaan hittolainen, mutta onneksi en nakannut.

Tämä ihminen soitti näet takaisin. Todeten olevansa vielä vapaalla mutta ajatelleensa että tällä ihmisellä on jo vähintään hätätila kun soittelee ja soittelee ja soittelee. Hätäpä hätä! Hienosti vastapuoli osasi neuvoa asiassa jos toisessakin ja nyt on kuulkaa tilanne se että on enemmän kuin todennäköistä että sekä vaihtoehto yrittäjyys että vaihtoehto lastenhoito kuuluu haudattuihin ajatuksiin.

Koska lomautuksia ei ole tulossa kaupungin päässä niin kappas vaan, se ihan ensteksparas vaihtoehto vilkkuu silmissä! Kyllä, oppisopimuskoulutus koulunkäyntiavustajan pestiin on enemmän kuin mahdollinen jos siltä tuntuu. Tosin vastapuolen ehdotus siitä että kävisin ensin ammatinvalintapsykologilla on sekin ihan ok mutta jostain kumman syystä itse ryhdyin liputtamaan harjoittelupaikan puolesta ihan sataa. Siinähän sitä näkisi onko se kouluavustajan työmaa SE juttu mikä olisi hyvä kiva ja jees!

Yrittäjyys ei ole tosin edelleenkään täysin poissuljettu sekään, voihan se olla että kouluavustajan hommat on liian korkealentoisia tälle tai homma ei vain tule toimimaan jolloin kallistun uudemman kerran sinne yrittäjyyteen ilman sen kummempia kiemuroita. Vastapuoli kun sai yrittäjyyden kuulostamaan niin vaikealta että hieman jäin miettimään että mitä hittoa, koska siitä niin vaikeaa on tullut. Tekosyylle vinkki; jos puhelin pirahtaa tämän toimesta on kouluavustaja-ajatus mennytkin persiilleen syystä tai toisesta, nih!

Mutta on se kuulkaa. Sanonko? Sanon! JEEEEES! Olen siis aivan että mitämitämitä ja voi apua apua apua!!!! Kunpa tämä nyt ottaisi tulta alleen ja tosiaan onnistuisi! Olisi niiiiiiiiin ensteksparasta ikinä! Ainoa mikä laittoi heti hieman jännittämään on spede. Että hoitoon. Tarhaan. Mutta josko osapäiväisenä saisi kuitenkin? Todennäköisesti ei, mutta saahan sitä toivoa, eikö! Ja nyt hilppasen suihkuun ja sitä kautta kaunareiden pariin. Se on moro!