Keski-iän kriisi. Kattokaa ny, tosaha se pyärii! Tämä ajatus kävi mielessä eilen kerran jos eräänkin siinä miettiessäni huudanko apua, heitänkö pyyhkeen kehään vai otanko ja simppelisti oksennan. Lopputulos ei ollut mikään näistä mutta palattakoon siihen myöhemmin, tämä keski-iän kriisin lopullinen toteaminen kun tapahtui vasta iltasella ja aamulla oli sentään vaikkas mitä kivaa ohjelmassa.

Kuten se tarha. Vedin siihen tarhaan lähdön alle kunnon lumihankihien tuuppimalla lunta pihasta tasan tarkkaan ajoväylältä, auton ympäriltä ja kadunlaidasta, siihen kun oli aura ehtinyt ajaa jo kunnon vallin. Koska kellonviisarit näytti jo autuaasti puoli yhdeksää kun suoriuduin sisälle kolanvarresta niin totesin että ei, näillä mennään, suihkua ei kannata edes suunnitella tähän väliin. Onneksi hiukset oli sentään suittu kuosiin ja kasvot läpäisi muutenkin kriittisen apinasuodattimeni.

Viritin vielä lähtötohinoissa junnulle kännykkään hälytyksen puoli kymmeneksi, viimeiset ohjeet ja ei kun menoksi. Siinä välissä prinsessa ehti toki soittaa koululta, tämä oli autuaasti unohtanut sukset nojaamaan meidän ulkoseinään vaikka monot olikin muistanut ottaa reppuun. Että josko äiti ne samalla... Toki toki, liikuntaa oli vasta vikalla tunnilla joten sukset sai matkailla päiväkodin pihaankin siinä välissä.

Tarhaan spede tallasikin vanhan tekijän tavoin. Riisuminen, kengät telineeseen ja hetken lapsi katseli leikkihuoneen ovelta tyyliin "joko saa mennä". Tutustumisen aikana äiti kuuli tarhan tavoista, täytti parit paperit ja spede taas leikki autoilla Annin kanssa, junaradalla Miron kanssa ja esitteli taitojaan Topille. Suututtipa tuo herkkähipiäisen Iitankin siinä matkan varrella kutsuen tätä Luigiksi. Siinä leikkimisen ja suututtamisen välissä spede askarteli tarhatädin kanssa punatulkun, kävi vessassa ja kiertelemässä koko tarhan tilat äidin ja tarhatädin seurassa.

Lopuksi puettiin ulkokamppeet päälle ja mentiin pihalle hetkeksi mutta äidin aamulla märäksi hikoilema takki sai aikaan sen että äiti oli aika hiivatin nopeasti halukas lähtemään eteenpäin. Spedellä oli hieman eri mielipide joten tarhatädit pääsi heti näkemään myös kiukkuavan speden. Ennen puolen kilometrin päässä olevaa koulua spede oli jo taas rauhoittunut takapenkille ja kas, koululle tallattiin lumista pihaa myöten hanhenmarssia speden tahdissa.

Suksetkin pysyi onneksi muistissa ja ne päätyi prinsessan käytävän ulko-oven viereen ja sisätiloissa äiti rekisteröi rehtorin liikkeitä tämän äänen perusteella. Siellähän tuo viiletti, koululla tehdään remonttia sisätiloissa ja tällä kertaa päänvaivaa aiheutti vanhat tuolit joiden tulevaa käyttäjää rehtori kyseli samantien jopa paikalle osuneelta äidiltä. Jaa-a, kierrätyskeskus jos niitä ei kerran saa myydä? Harmi vaan että meiltä on kierrätyskeskus lopetettu täältä.

Aika nopeasti me siirryimme siitä kanslian puolelle reksin kysyessä matkalla että miten pojan ensimmäinen tarhatutustuminen oli mennyt. Siinä paperien täytön lomassa tämä kysyi myös hieman rikoskumppanityyliin olinko minä ollut se ja se silloin vesikriisin aikaan nettikirjoitteluissa. Jep, myönnän... Ilmeisesti tämä asia olikin kovin positiivinen juttu, hetken aikaa asiaa ehdittiin siinä puhua ennen kuin reksi syventyi tosissaan niihin papereihin nenänsä alla.

Kysyin varovasti kuinka pitkäksi aikaa tuo uskaltaa minut ottaa töihin ja kas, koko kevääksi oli hän ajatellut sopparin vääntää samantien. Hurraa! Viimeiseksi työpäiväksi merkittiin 4.6. eli prinsessan syntymäpäivä, "pääset sinäkin sitten touhuamaan niitä siivoja vielä meidän kanssa" ja aloituspäivähän on 24.1. jolloin kiitolaukkailen kasiin. Hän soittelee vielä kaupungillekin asiasta ja mitäs minä syksyllä aion. No oppisoppariahan minä haaveilen... Jos vain määrärahoja löytyy niin ottaisko reksi minut heidän koululle ja kas, ehdottomasti. Nyt kevääksi niitä rahoja ei ole mutta jos niitä vain syksyllä löytyy niin ehdottomasti lähdetään oppisopparilla jatkamaan. Oooooh!

Oppisopparirahojen tilanne tosin on se, että niitä ei ole varattu budjettiin ollenkaan. Se että niitä yhtäkkiä syksyllä löytyisi on aika hiivatin epätodennäköistä mutta en silti suostu heittämään kirvestä kaivoon vielä. Itse soittelinkin sitten kotiinpäästyäni vielä myös sinne kaupungille ja voi kuulkaa, jos ylpeyteen voisi kupsahtaa niin minä olisin takuuvarmasti niin tehnyt eilen. Se samainen naisihminen jonka kanssa ei oikein taidettu olla samalla kartalla maanantaina kehui minut suunnilleen maasta taivaisiin oma-aloitteisuuden suhteen, haukkui byrokratian siinä sivussa ja kehoitti kysymään jo valmiiksi opiskelumahdollisuuksia mikäli niitä oppisopparirahoja ei todellakaan löydy. Hän kun ei usko niitä mistään ilmestyvän, oli mikä oli. Puhelun päätteeksi tämä toivotteli oikein paljon tsemppiä ja totesi vielä että kyllä se lapsikin sinne tarhaan varmasti sopeutuu nopeasti ja onpa mukavaa kun löytyy innokkaita tekijöitä. *ylpistelee*...

Puheluiden perään kuorin perunat ja pyöräytin sämpylätaikinan nousemaan, keittelin kanakeittoa ja siivoilin himppasen. Oli kyllä niin järjetön vire päällä että! Viestittelin siskon kanssa huippusuunnitelmani tiimoilta, minä näet sain viime viikolla päähäni että menemme kokeilemaan spinningiä. Just. Viideltä sisko tuli noutamaan minut ja lenkkarini ja kuulkaa. Kyllä se nyt niin on että ei tämän naisen päässä oikein mikään taida liikkua. Olisko tosiaan niin että tämä klanipäisyys yhdistettynä himoon päästä töihin muualle olikin alkusoittoa keski-iän kriisille?!

Ensimmäisen kakskytä minuuttia olin aivan sikavarma että henki tässä lähtee. Ilmanko, minä poljin näet aivan liian pienellä vastuksella ja tästä johtuen tikkasin kuin tuhatjalkainen konsanaan pyörällä. Polviinhan siinä alkoi sattua ja välillä oli pakko koettaa tasoittaa menoa. Viimeinen puoli tuntia menikin sitten tiukasti hikoillen, polkien seisaallaan, istuallaan, vähentäen vastusta, koventaen vastusta, venytellen käsiä ja hartioita, hikoillen lisää ja homma oli oikeastaan ihan kivaa vaikkakin raskausasteeltaan sataplus näin kuntoiluun tottumattomalle.

Jalat oli kuin spagettia kun tunti loppui. Tsiisus! Kotona loikkasin suoraan suihkuun kun jalatkin oli onneksi muuttuneet oleviksi siinä kotimatkan aikana. Ukko tsemppasi ja kehui, poika 16v sen sijaan lähinnä naureskeli suihkusta ilmestyneelle edelleen punoittavalle äidilleen. Ei ole valkoisen naisen hommaa se ei! Ja silti. Ensi viikolla taidamme päräyttää uudemman kerran paikalle. Sisko siinä intoutui jo ehdottamaan bodypumppiakin mutta ei helketti soikoon hei! Jotain rajaa...

Kaiken tämän sekopäisyyden lisäksi ukko sai kuningasidean ja kas, me olemme katoamassa ensi yöksi maailman merille. No just. Pitäähän sitä vaimoa viedä ulos nautiskelemaan ja kun tilinauhaankin oli ilmestynyt joku mikälie lisä niin tänään laitetaan käyttöön ukon loput kulttuurisetelit sekä työpaikan joululahjaksi laittama lahjakortti hotelliin. Että sillälailla. Ukon sisko on tulossa yöpymään meille tenavineen joten tämä on myös toinen kerta ikinä kun spedeä yöhoitaa joku muu kuin oma sisarus. Jänskättää!

Ja nyt. Kaksi alakoululaista on liki valmiina lähtöön, poika 14v katosi jo aamuun ja tällä on pjärsse niin kipeä että saapa nähdä millä sitä istutaan iltasella kiakkokatsomossa sen enempää kuin ruokailemassakaan. Oooh! Jalat ei sentään vielä kipuile, se lienee edessä vasta huomenna. Jalkoja vetreyttääkseni lähdenkin tänään ukon siskon kanssa kävellen keskustaan asioille eli spede saa rattikelkkakyytiä. Se on siis jälleen kerran moro ja viettäkää mukava viikonloppu! Minä alan tosissani miettiä mitkä kengät sitä illalla kiskoisi jalkaansa, syyskengät kun on ihan hieman viileät kiakkokatsomossa.