Ei, vaikka otsikosta voisikin päätellä niin niin ei, minulla ei ole tymäkkää ripulia saati mitään muutakaan varpusparvia laukaisevaa sairautta vaan olen simppelisti jännityksestä suunnilleen ja lähestulkoon sekaisin. Tai oikeastaan olin, onneksi tämä meidän kotiarki tuppaa tipauttamaan jopa sieltä jännityksen keskeltä takaisin maanpinnalle heti jos nainen alkaa liikaa leijua.

Tiedän, tämä on kovin ärsyttävää mutta kerronkin ensin mikä minut tipautti takaisin maanpinnalle. Illlalla puoli yhdeksältä junnu oli jo kovasti menossa nukkumaan ja palasikin keittiön puolelle pyytääkseen kuumeen mittausta. Ja kappas, siinähän se seisoi, 37.5 asteen lukema josta johtuen junnu jää tänään yksin kotiin muiden rientäessä kuka kouluun, kuka töihin. Ukko on töissä hälytysvalmiudessa, ts pystyy vastaamaan puheluihin suunnilleen joka raossa, minä puolestani lupasin kurkkia puhelinta välituntisin ja kiitää tarvittaessa kesken päivän kotiin. Onneksi on lyhyt päivä ja onneksi on tänään auto käytössä.

Josta taas tulikin mieleen, eilinen työmatka aamutuimaan oli KARMEA! Siis kyllä, KARMEA on ainoa oikea sana kuvaamaan sitä. Keskiviikkona räntäsateena alkanut lumisade kun oli kaikki kävelyteillä. Se ensin satanut räntä oli jäätynyt kenkien, pulkkien, rattaiden ja polkupyörien jälkien sinfoniaksi ja kun siihen päälle oli vielä satanut pakkaslumena liki kymmenen senttiä tavaraa niin meno oli paitsi pomppuista myös järjettömän raskasta. Kyllä, normaalisti vartin syövä matka vei meiltä eilen liki puoli tuntia ja sinä aikana spedestä tuli takuuvarmasti kermavaahtoa kärryissään!

Ihan hieman olin pahalla päällä kun pääsin tarhalle. Ihan hieman kiristi hermoa. Ihan hieman olisi tehnyt mieli vedellä ukkoa ympäri korvia. Joka on muuten toisaalta hieman älytöntä, mikä ihme siinä on että aina sitä ukkoa tulee syytettyä näissä asioissa? Vallankin kun tällä oli eilen PAKKO olla auto persiin alla, tämähän kävi siellä TAYSissa aamupäivästä. Toisaalta, minulla on myös kunnon ilmarenkailla varustetut yhdistelmärattaat joilla kyyti olisi ihan varmasti paljon leppoisampaa mutta joita en voi käyttää koska yhdestä renkaasta on venttiili rikki. Ilmanko muuten syytän ukkoa, olenhan pyytänyt tätä korjaamaan renkaan jo useampaan kertaan... hmmmm...

Se hermojen kiristely katosi kyllä kummasti sen sileän tien kun painoin tarhan oven perässäni kiinni. Töihin kiitolaukkaili hyväntuulinen ja maailmaa rakastava nainen joka toki tajusi itsekin omituisen mielialamuutoksensa ja epäili jo kotvan omaa järjenvaloaan siinä kiitolaukkaillessaan. Palaveriaamu, sitähän torstai aina on ja niinpä minä kiitolaukkailin keittelemään teetä itselleni ja höpöttelemään lähimmän esimieheni kanssa.

Ja sitten se tapahtui. Rehtori hiippaili toimittamaan jotain mitälie asiaa huoneeseemme ja minähän länttäsin tälle, jälleen kerran, Pirkon esitteen käteen todeten että olen oman osuuteni hoitanut, ts laittanut sinne hakemuksen, ja josko rehtori hoitaisi nyt sitten oman osuutensa ja hakisi minulle rahoituksen. Jos rehtori ei olisi ilmestynyt huoneeseen olisin itse kiitolaukkaillut hetken perästä tämän huoneeseen papereineni joten kyseessä oli ihan win-win-tilanne.

Ja rehtorihan lupasi selvittää vielä saman päivän aikana. Josta syystä minä hyppäsinkin varoiksi liki joka välkällä opettajanhuoneessa ahdistelutoimissa ja kas, puolen päivän aikaan rehtori näytti peukkua merkiksi siitä että hän on sähköpostia laitellut mutta vastausta ei ole vielä kuulunut. Jes! Sittenhän tämä akka vasta tulisilla hiilillä olikin! Onneksi edessä oli vielä pari oppituntia joilla pyöriä, kummasti niiden aikana tulee keskityttyä vain ja ainoastaan siihen mitä ollaan tekemässä.

Kahden jälkeen rohkaisin mieleni ja menin uudelleen rehtoria tapaamaan. Vastaus oli tullut ja rehtori oli kirjoittamassa jo takaisinpäinkin uutta postia, kas kun vastauksessa oli luvattu selvittää paljonko minusta saisi valtiontukea jos olisin oppisopimuksella ja samalla lähetetty liitteenä lista koululle budjetoiduista rahoista. Siinä budjetissa kun seisoi selvällä Suomen kielellä muutama tonni jotka oli varattuna oppisopimuskoulutukseen ja jos se ei tarkoita sitä että koululla on ajateltu olevan yksi oppisopimuskoulutettava niin sitten minä, sen paremmin kuin rehtorikaan, en tajua miksi se summa budjetissa seisoo.

Mutta niin. Asiasta varsinaisen päätöksen tekevä ihminen on, yllätys yllätys, lomalla. Palatakseen sieltä ensi viikon puolivälissä. Eli tässä saa nyt ihan oikeasti kiipeillä seinille ja jännittää ainakin siihen asti, mahdollisesti jopa pidempään sillä tunnettuahan on että päätöksiä ei tehdä nopeasti vaan niiden kanssa käännetään, väännetään ja mieititään. Silti, IIIIIK! Rehtori kun on niin valmiina ottamaan juuri minut siihen oppisopparipaikalle, mikäli siis se nyt on oikeasti olemassa. Ja mikäli sitä ei ole sitten ajateltu jollekin muulle hallinnon puolelta, sekin mahdollisuus kun on olemassa.

Totesipa se lähin esimieheni siinä näet, rehtorin luokse kun hänkin kipitti siinä kohtaa, että maahanmuuttajistahan saa valtiontukea enemmän, joten voihan se olla että oppisopimuspaikalle onkin ajateltu hallinnon toimesta jotakuta maahanmuuttajaa. Jos näin on niin sitten minä kyllä alan kirkua, kyllä vissi on niin! Enkä suinkaan siksi että olisin rasisti, vaan siksi että minusta on silkkaa vääryyttä jos joku talon ulkopuolelta saa sen paikan, ja siis edelleen, mikäli sitä paikkaa nyt sitten oikeasti edes on. Saattaahan olla että rehtori, ja minäkin, tulkitsi sitä budjettia ihan päin perää.

Pitäkää nyt peukkuja, varpaita ja vaikkas mitä että tämä homma natsaisi! Se olisi NIIIIIIIIIN unelmien täyttymys, sehän olisi suorastaan lottovoitto! Josta tulikin mieleen, lottovoitto olisi ihan kiva lisä. Eilinen kun oli totta tosiaan tapahtumarikkaudeltaan aika järjetöntä luokkaa. Siinä oppisopparileijailujen keskellä kun luin kännykästäni ukon lähettämän simppelin viestin. "Hyvä päivä, suksi poikki, kahvipannu rikki". Just.

TAYSin reissukin oli ollut lähestulkoon turha, ukko oli käynyt siellä kuuntelemassa kuinka lääkäri totesi tälle että tutkimuksia jatketaan ja kotiin tulee uusi aika radiologille joka sitten puuduttaa sen lonkan. Että näin. Oli tuo sentään saanut lähetteen fysioterapiaankin samalla, mutta silti. Kaikki ne asiat olisi voitu hoitaa puhelinaikana joten ihan aina en tajua mitä siellä TAYSin päässä touhutaan.

Jos kohta siinä työpäivän mittaan olikin sitä tapahtumaa niin ei se loppunut edes sinne työmaalle. Ehei. Kotiuduttuani minua odotti valmiiksi tehty ruokaa (hurraa!!!), minut jopa haettiin töistä samalla kun ukko haki speden. Positiivisia virtauksia siis edelleen tämän kohdalle, ukko tuntuikin saavan niitä negoja eilen. Söin ja syötin tenavat ja junnu lähti prinsessan kanssa ulos lähiseudun lumikasoille leikkimään.

Ei aikaakaan kun prinsessa palasi lumikasoilta kiukkuisena kuin ampiainen ja miten sitten kävikään? Tämä repi kiukuspäissään jäiset talvikengät jaloistaan ja nakkasi ne eteisen kaapin oveen ja pam! Toinen kenkä osui pohja edellä suoraan speden silmään. Silmäluomi turposi hetkessä ja vekkikin siihen tuli, huuto olikin sitten sen mukainen. Pikaisen tutkimuksen jälkeen totesin että tikkejä siihen ei sentään tarvita mutta kyllä minun olisi tehnyt mieli pyöritellä prinsessaa tervassa ja höyhenissä!

Prinsessa vietti seuraavat pari tuntia yläkerrassa miettien käytöstään, on ihan ok suuttua toiselle mutta nämä hallitsemattomat kiukkukohtaukset saa kyllä luvan loppua! Prinsessan istuessa yläkerrassa lähti ukko junnun kanssa kahvipannuostoksille ja kuulkaa, jos kohta moccamaster onkin törkeän hintainen keitin niin uusi pannu ei sitten maksanutkaan maltaita. 22 euroa oli hintaa pannulla ja hei, nyt meillä on moccamasterissa se hiivatin sekoitinkansikin.

Suksistaan tämä totesi että niillä pystyy silti edelleen hiihtämään, ne kun ei ole irtipoikki mutta henkkoht olen kyllä sitä mieltä että tämä voisi silti ostaa uudet sukset tämän kevään aikana. Luulisi että niitä saa nyt suht edukkaasti kun varsinainen sesonki alkaa olla lopuillaan. Ainakin siinä tapauksessa JOS saan sen oppisopparipaikan niin lähetän tämän samantien ostamaan niitä uusia suksia, se on kyllä jo juhlan arvoinen juttu se!

Lähetän muuten itsenikin ostoksille jos niin käy, tosin minun ostokseni tulee olemaan juuri niitä joita olen venyttänyt, venyttänyt ja venyttänyt. Junnun silmälasit nyt uusitaan joka tapauksessa lähiaikoina mutta sitten menee kyllä omanikin uusintaan samantien! Ja nyt kuulkaa siirryn ihan suosilla jälleen kerran kesyttämään tätä villiintynyttä pehkoani. Huomenaamulla tuskin tulee päivityksiä blogiin, todennäköisesti ei sunnuntainakaan joten näihin tunnelmiin se on moro ja viettäkää oikein kivakivaperjantai ja viikonloppukin siihen samaan syssyyn!