Hautajaiset meni hyvin, päivä vaan oli aika pitkä ja rankka. Istahdimme appiukon kyytiin kuuden kanttiin ajeltuamme ensin hakemaan ukon siskoa ja yhden pysähdyksen taktiikka jouduttiin vaihtamaan kahden pysähdyksen taktiikkaan, hesan päässä oli pakko pyörähtää vielä vessakeikalla. Kaiken kaikkiaan reissuun upposi 11 tuntia aikaa josta suurin osa tuli vietettyä autossa istuen. Ilmanko tänä aamuna oli vaikeaa päästä sängystä ylös, selkä sisuuntui taas oikein huolella. Plääh!

Täällä kotona kaikki oli sujunut varsin mallikkaasti sen aikaa. Teini oli tehnyt lapsille vohveleita aamupäivällä ja junnukin oli jaksanut touhuta hetkittäin speden kanssa, suurimman osan päivästä lapsi oli käyttänyt elokuvia katsellen ja makoillen sohvalla. Minähän ehdin onneksi ennen lähtöämme antaa junnulle särkylääkkeen ja mitata lämmön, mittari näytti liki 39 ennen kuin lähdimme ukon kanssa matkaan.

Illalla poika oli suht hyvävointinen, mitä nyt yskä oli muuttunut vielä ahdistuneemmaksi tiukaksi köhäksi. Teini tuumi pojan ottaneen avaavaa pariin kertaan päivän mittaan ja syytä kyllä oli ollutkin. Prinsessa ei ollut kotona kun tulimme, tämä oli matkannut mummulle leipomaan mummun miesystävän kanssa kakkua. Ukko käväisi yhdeksän aikaan hakemassa prinsessan kotiin, mummulaan kun oli itsensä tuupanneet myös ukon sisko eksineen ja tenavineen ja liekö joukkojen runsaus saanut mummun kadottamaan kellonajan.

Voin muuten kertoa että se hieman korpesi. Siis se että ukko soittaa puoli yhdeksältä äidilleen kysyäkseen mites se neiti kun ei ole edelleenkään kuulunut mitään ja mummu kehuu tämän kotiutuvan sitten joskus. Lauantai-ilta, pimeää ja 10-vuotias kotiutuu sitten joskus? Juu ei. Okei, myönnän, välimatka ei ole kummoinen, anopilta on meille pari-kolmesataa metriä mutta silti. Ei tuossa iässä tarvitse vielä lauantai-iltana hiippailla yksin pimeässä kotiin.

Junnu-reppana puolestaan odotti innokkaasti Spidermanin alkua sohvalla, olin luvannut tälle että saa tuijottaa elokuvan koska on sitä päiväkausia odottanut ja kuinka sitten kävikään? Lapsi simahti unille sillä aikaa kun ukko haki prinsessaa. Minä nostin lapsen omaan sänkyynsä ja siinä se pienen elokuva sitten oli. Onneksi olin hoksannut antaa astmalääkkeet jo ennen ukon lähtöä, ei tarvinnut ryhtyä herättelytoimiin enää.

Eilen meidän piti tosiaan nukkua pitkään ja hartaasti. Ja mitä vielä. Kahdeksalta, siis uutta aikaa, minä istuin jo tiukasti olkkarin sohvalla lasten seurana. Illalla olimme istuneet ukon kanssa keskustelemassa yli puolille öin joten ei sitä unta siinä juuri ehtinyt hankkia. Ilmanko eilinen menikin täysin harakoille, minun tuli tuijotettua telkkarista kaikki vähänkin katsomisen arvoinen ja torkuttua sohvalla sen ajan mitä en ruokkinut lapsia tai siivoillut keittiössä.

Junnukin oli aamusta liki kuumevapaa, mittari nousi hätinä 37 yläpuolelle, illalla lämpö nousi vielä 38 tietämiin mutta selvästikin homma alkaa olla paremmalla kantilla. Vielä kun saisi sitkeän yskän katoamaan, eilen lapsi otti avaavaa ainakin neljästi ellei peräti kuudesti ja silti tämä oksensi kahdesti yskänkohtausten perään limaa ulos. Lapsi jää siis täksikin päiväksi kotiin, onneksi ukko lähtee töihin vasta yhdeltä ja teini puolestaan ehtinee jo siihen mennessä kotiin.

Vielä tänään en taida saada tietää oppisopparista, en ainakaan mitään varmaa tietoa. Voi olla ettei sitä varmaa tietoa ole luvassa vielä aikoihin joten tämä hytkyminen on kyllä syytä saada asettumaan. Mutta vaikeaa se on, lopettaa tätä hytkymistä. Minua niiiiiiin jännittää ja mietityttää ja hötkytyttää että oksat pois omenapuusta! Voi kunpa tämä onnistuisi, minä olen tätä niin paljon toivonut ja sitkeästi odottanut ja pitänyt positiivista asennetta yllä. Iiiiiik edelleen!

Tänään pääsee taas töihin, ihanaa! Luulenpa että hyökkään rehtoria treffaamaan heti aamusta, minuahan ei kaivata omaan luokkaan ennen kymmentä. Wish me luck, enpä osaa oikein muuta enää sanoa. Ja nyt siirryn vähitellen tutkailemaan kutrejani, ne on yllättävän kesyssä asennossa tällä kertaa mutta pientä oikomista ne silti kaipaa. Se on moro ja viettäkää kivakivamaanantai!