Siis sitä edellisiltaista siilin sireenin alla makoilua mutta ilmeisesti se ei sitä ollutkaan. Illalla, hieman yhdentoista jälkeen eli juuri kun olin saanut unesta kiinni, havahduin hereille ukon kuiskutellessa makkarin oven raosta "siellä on siili, mitä mä teen". Just. Koska koko päivän oli satanut eikä piikkipallosta ollut näkynyt jälkeäkään olin loogisesti ajatellut ettei tuokaan taida enää tulla ja jättänyt ruoat tarjoilematta. Toisaalta, osasyy oli siinä etten uskaltanut, en minä halua tehdä pihastani ketulle ruokatarjotinta.

Sipisin miehelle että jääkaapissa on banaanin puolikas, vie se sille. Ai hän vai, ai banaania sille. Juu juu, sinne vaan sireenin alle odottamaan, kyllä se sen sieltä nappaa suihinsa. No, nyt on sitten siilinruoka turpoamassa, elän vahvasti toivossa että siiliherra, tai saattaahan tuo olla rouvakin, palaa tänään ruoka-astioiden pariin ja mieluummin, kiitos, nyt aamusta kuten tämä teki silloin pari aamua takaperinkin. Mutta edelleen, minä VIHAAN kettua! Siis sitä joka täällä kävi. Ja niin vihaa poika 14vkin.

Puhumattakaan junnusta ja naapurin pojasta, joka muuten on nuoresta iästään huolimatta käynyt hirvimetsällä jo muutaman vuoden setänsä aisaparina. Ja joka totesi että heti kun hän saa metsästysluvan niin HÄN KYLLÄ AMPUU SEN KETUN! Vaikka sitten sedän hirvikiväärillä. Niin, luonnollisen ravintoketjun toiminta on saanut aika isot mittakaavat noin vihaa lietsovana tekijänä etten sanoisi.

Olen muuten ollut ruokottoman pahalla päällä monta päivää. Se alkoi jo ennen sitä siilitapausta, tiistaina, ja sitä pahaa tuulta on riittänyt moneksi päiväksi. Siilitapaus ei mitenkään pahaa tuulta helpottanut, päinvastoin oikeastaan. Ja miksikö olen ollut pahalla päällä. No ihan ensinhän minua alkoi ärsyttää se ukon siskon tuuliviiritouhu. Sen perään poika mopedeineen. Sitten ärsytti jo anopinkin touhut. Ja hetken perästä silloin tiistaina ärsytti suunnilleen kaikki, kuten varmaan kerroinkin.

Keskiviikko ei ollut oikeastaan yhtään sen parempi päivä, vaikka nyt se ärsyynnys ei ehkä ollutkaan ihan tapissa kuten tiistaina. Ukon sisko soitteli aamupäivästä sieltä mökiltä missä nyt olivatkaan että lähtisin sinne uittamaan tenavia. Kiitos mutta ei kiitos, siinä mielentilassa minä en todellakaan olisi osannut purra kieleeni vaan olisin todennäköisesti syytänyt totuuden jos toisenkin anopille. Lisä-ärsyyntymistä aiheutti se että paikalla oli myös naisihminen jota minä en vain ole koskaan voinut sietää joten ehei, minähän en sinne lähtenyt tenavien kanssa.

Eilenkin hermo oli kireällä kuin viulunkieli. Voi sitä riitelyn ja rähinän määrää joka täällä oli. Jo ennen sitä riitelyä ja rähinää olin saada totaalinaksut, minä kun olen ehdottomasti kieltänyt syömästä MITÄÄN olkkarissa ja kuka arvaa mitä pojat (junnu ja spede) touhusi sillä aikaa kun kävin hakemassa kuivia pyykkejä yläkerrasta? Kyllä, söivät OMENAA olohuoneessa. Ei kai se muuten olisi niin tajunnanräjäyttävää ollutkaan mutta kun spede oli räkinyt KUORENPALOJA pitkin olkkaria.

Niitä oli sohvalla! Pöydällä! Lattialla! Nojatuolissa! Spedessä itsessään. Arvatkaa tekikö mieli ottaa pillistä kiinni ja pyöritellä! No en sentään ottanut vaan kirosin kuin merimies, karjahdinkin aika lujaa siinä (tuleekohan siitä vielä minun tavaramerkkini?) ja komensin kummankin sankarin yläkertaan vähintään valonnopeudella. Imurin haettuani sain lisää aihetta karjahteluun, tosin en siinä kohtaa enää jaksanut, sillä imurin teleskooppiputki oli POIKKI! Siis kyllä sillä nyt imuroi mutta putki irtoaa jos hiemankin liian lujaa liikautat. VOI HEVONPERÄ!

Siinä vaiheessa junnu, tuo fiksuakin fiksumpi yksilö, totesi että hän taitaa lähteä vähän pyöräilemään. Just. Ja vettä tuli kun esterin jostain ja sekin risoi sillä luvattu oli KUUROJA. Voin kertoa muuten että se ensimmäinen kuuro kesti aamuseiskasta puoleen päivään. Jonka jälkeen oli puolentunnin tauko ja seuraava kuuro kestikin sitten hieman yli kolmeen. Että olisi ollut Pekka Poudallekin asiaa siinä kohtaa, niin kiukkuinen olin!

Liekö sillä julmetulla kiukulla osansa mutta en jaksanut edes kieltää junnua. Siinähän polkee sitten vaan prkl! Kaipa se pyöräilyinto on ihan ymmärrettävääkin, minä kun kävin maanantaina hakemassa junnun kanssa tälle uuden pyörän sillä vanha oli auttamattomasti liian matala ja rikkikin se oli menossa hyvää kyytiä eturenkaan laakereiden osalta. Eikä se pyörä muuten maksanut kummosia, siis se mikä ostettiin joten ihan hyvät kaupat jos vain nyt pari vuotta pysyy toimintakunnossa.

Se junnun pyöräilyreissu taas sai sitten aikaan sen rähinän ja riitelyn. Tämä näet kotiutui lähes samantien todeten että hän kävi ukon siskolla ja mummulla mutta kumpikaan ei ollut kotona. Että onkohan ne vieläkin siellä mökillä yhdessä. Just. Prinsessalta olen koettanut viime aikoina ahkerasti pitää korvien ulottumattomissa nämä mummun liikkumiset tyttäriensä kanssa mutta junnuhan näitä jatkuvasti jaksaa uutisoida. Tällä viikolla on prinsessan rähinän aiheena ollut jo pariin kertaan se kun "mummu vaan kuskaa aina sitä keskimmäistä siskoa tai hoitaa tämän lapsia" joten lisää vettä myllyynhän tästä tuli kun prinsessa sattui olemaan kuuloetäisyydellä.

Ja sitten se alkoi. Ensin junnu kysyi miksi ihmeessä mummu ei ikinä vie meitä mihinkään vaan aina ukon siskoa ja tämän tyttöjä ja miksi ihmeessä mummu ei halua olla meidän kanssa koskaan. Että ollaanhan mekin sen sellaisia kun tytötkin. Ja mekin tykättäis olla mummun kanssa ja mennä johonkin mutta kun ei mummu tahdo paitsi silloin jos **** (mummun miesystävä) tahtoo että me ollaan sen kans niin silloin mummukin on meidän kans. Junnun pohdinnat oli surullista kuultavaa mutta kiukkuiseksi ne ei saaneet, lähinnä suretti kun tajusi että tämäkin on hoksannut saman kuin prinsessa jo aiemmin.

Prinsessalla olikin sitten astetta järeämmät aseet. Kun te ette IKINÄ vie meitä mihinkään. Ettekä tee meidän kanssa mitään. Ja mummu ja ukon sisko AINA käy jossain ja tekee jotain. Ja te ette IKINÄ mitään. Arvata saattaa että tämä oli se joka taittoi kamelin selän. Ilmeisesti kamelin selän katkaiseminen ei aiheuta karjumisreaktiota, se aiheuttaa huulien lomasta sipinäaallon. Minä kähisin prinsessalle että jo on aikoihin eletty ja kuinka kiittämätön sitä osaakaan ihminen olla, tänä kesänä kun tenavia on kuskattu ENEMMÄN kuin ikinä ja käyty uimassakin näiden kanssa aina kun ilma on ollut sopiva.

Ehdin onneksi purra kieleeni ennen kuin lauoin mitään lapsen korville sopimatonta mutta helppoa se ei ollut. Että RISOI! Ja kovaa! Mieli olisi tehnyt sanoa erinäisiä totuuksia suunnilleen kaikista suvun naisista mutta annoinpa onneksi olla sillä sitä en tiedä kuinka karmeita totuuksia sitä olisikaan tullut sanotuksi. Kyllä minä nyt sen verran tajusin että kiukustumistaanhan prinsessa purki, pahaa mieltään, ja prinsessalle ominaiseen tapaan se suuttumus mummuun kohdistui sitten minuun. Kun minun vikanihan se on oltava vaikka prinsessa sitä nyt ei suoraan sanonutkaan.

Tästä alkaa tulla kuulkaa aikamoinen kanto minun kaskessani, jos totta puhutaan. Ehdin siinä jo miettiä sitäkin että pitääkö tässä helketti soikoon pistä torppa myyntiin ja muuttaa johonkin kauemmas niin että vahingossakaan tenavat ei kuule tai näe mummun puuhia. Kun eihän tässä ole mitään järkeä, minä riitelen vähän väliä prinsessan kanssa siitä miksi mummu ei tapaile heitä. Tai miksi mummu ei pidä spedestä. Jota jäin muuten ihan oikeasti eilen illalla miettimään että niin, pitääköhän tämä spedestä.

Voiko sellaisesta ihmisestä pitää jota ei tunne oikeastaan ollenkaan? Eihän hän tapaa spedeä kuin ehkä kolme-neljä kertaa vuodessa? Onhan niitä "kaukoisovanhempiakin", en minä sillä että epäilisin etteikö nämä pitäisi lapsenlapsistaan, mutta jotenkin kuvittelen että isovanhemmat noin yleensä ovat kiinnostuneita lapsenlapsistaan vaikka sitä välimatkaa olisi kuinka ja kyselevät näin ollen ainakin aika-ajoin mitä näille kuuluu. Siitä kun olen täysin varma että mummu ei kehtaa kysellä muilta speden kuulumisia sen enempää kuin meidänkään, sehän antaisi tästä kuvan ettei tämä tapaa meitä ja se kuva ei todellakaan mummun pirtaan käy mitenkään, tämä kun haluaa kaikkien uskovan siihen että suunnilleen kukaan ei suoriudu ja selviä mistään ilman häntä.

Tuli sekin siinä tuumiessa mieleen että jos anopilla onkin ongelma vain poikalasten kanssa. Eihän tämä ole läheinen oman poikansakaan kanssa joten siksiköhän tämä ei ole erikoisemmin kiinnostunut myöskään spedestä? Mutta toisaalta, onhan sillä keskimmäiselläkin tyttärellä kouluikään ehtinyt poika joka yöpyy mummulla aina välillä ja silloin sinne ei muuten saa kukaan muu lapsenlapsi mennä. Olin muuten aika hämmentynyt tästä kun anoppi soitti erään kerran, kun junnu oli lähtenyt käymään siellä ja palasi bumerangina takaisin, selittääkseen kuinka "poika ei saa muuten huomioa kun kotona on se pikkusisko". Siis silloin niitä pienempiä oli vielä vain se yksi. Teki mieli kysyä että mitenkäs paljon se anoppi luulee lasten meillä saavan huomiota kun sitä on aina jakamassa viisi muuta mutta en suoraan sanottuna osannut kuin suunnilleen nyökytellä hämmennykseni keskeltä.

Olenkin muuten miettinyt sitäkin että pitäisiköhän sitä ja voisikohan sitä yksinkertaisesti kieltää lapsia ottamasta mummuun yhteyttä. Niin paljon mielipahaa ne yhteydenotot kun aiheuttaa lähes sataprosenttisesti. Junnuhan ei mummulle soittele vaan paukahtaa vaan paikalle niin halutessaan ja palaa sitten kotiin milloin minkäkin karkkihärpäkkeen kanssa kun on saanut mummulta rahaa mutta prinsessa soittaa aina ensin ja laskee luurin masentuneena pöydälle kun "ei mummu nyt ehdi".

Koetan kerätä rohkeutta sanoa tästä anopille ihan suoraan, mutta vaikeaa se on. Todennäköisesti mummu pitää sanomisiani ilkeilynä ja yhtä todennäköistä on se että tämä "parkuu" asiaa tyttärilleen jotka sitten saattavat olla anopin kanssa samaa mieltä. En minä tässä nyt mitään sukuriitaa sentään tahdo käynnistää mutta toisaalta, onko minulla kohta enää muutakaan vaihtoehtoa? Vai meneekö tämä ohi itsekseen kun antaa vaan ajan kulua? Prinsessan kasvaa? Voi huoh.

Vaan kuulkaa, tämä tästä ja nyt siirryn tutkimaan onko siilipallukan sapuskat turvonnut. Jos tuo on säästynyt ketulta ja ei ole saanut kuin sen pienen palan banaania evääkseen yöllä niin todnäk pallero tulee aamusta tutkimaan onko ruokatarjoilua. Se on siis moro ja viettäkää kivakivaperjantai, minä tulen takuulla pyrkimään samaan vaikka sitten joutuisin seisomaan päälläni sen saavuttaakseni.