Jos joku niin sana painajainen sopii kuvaamaan perjantain kulkua. Minä näet otin ukon neuvosta vaarin ja aloin aamusta katselemaan vuokramökkiantia, soittelin sinne ja tänne ja katselin lisää. Pari mökkiä löytyi jotka vaikutti rannan ja kuvien perusteella passeleilta ja varauskalenterinkin mukaan ne oli vapaana. Lievästi minua tosin häiritsi kissankokoisin kirjaimin kirjoitettu "kesäaikana vain täysiksi viikoiksi"-lause mökkikuvauksen lopussa.

Hetken asiaa tuumittuani totesin ettei se ota jos ei annakaan joten ei kun soitto vuokraavalle taholle. Mukavankuuloinen rouva lupasi soittaa omistajalle ja kysyä onnistuisiko mökkivuokraus vain viikonlopuksi ja jos niin mihin hintaan. Koska aamupäivä oli luiskahtanut siinä soitellessa niin edessä olikin pikainen kipaisu yläkertaan teiniä herättämään ja junnun kanssa hammaslääkäriin suuntaus.

Hammaslääkäreistähän kuulee aina toisinaan "kauhutarinoita", kuten hampaanpoistoistakin, ja voin kertoa että ne kauhutarinat on varmasti osasyy sille miksi minulla on järjetön hammaslääkärikammo. Perjantain hammaslääkärikeikka ei kammoa mitenkään helpottanut, päinvastoin. Hammaslääkärinä kun oli nuori, todennäköisesti vastavalmistunut, tyttö joka kuvasi junnun hampaan ja totesi että se pitää poistaa. Aha. Kokenut hammashoitaja vieressä kehotti tyttöä kysymään asiaa ensin vanhemmalta kolleegalta, tämä kun oli lähdössä ruokkikselle mutta oli vielä asemissa.

Ihan oikeasti hei, ensimmäinen kerta ikinä kun minut pyydetään pitämään röntgenkuvalaattaa paikallaan lapsen suussa ja itse luikitaan huoneesta pois ettei saada säteilyä. Ensimmäinen kerta ikinä kun olin röntgenkuvattavan lapsen seurana niin että en saanut lyijyliivejä päälleni. Hieman se jo siinä kohtaa mietitytti että näinköhän tästä seuraa vielä jonkinasteinen katastrofi, käytäntö kun vaikutti jokseenkin epänormaalilta ja tyttökin kovin innokkaalta mutta kokemattomalta.

Ei hajuakaan mitä tyttönen on kolleegalleen käynyt sanomassa mutta niin vaan tämä palasi nyökytellen valmiina poisto-operaatioon. Junnu ei pitänyt alkuunkaan siitä että hammas tultaisiin puuduttamaan, poiston suhteen tällä ei sen sijaan ollut mitään sanottavaa. Ja niin sitä sitten puudutettiin. Ja puudutettiin. Ja puudutettiin vielä lisää. Ja irroteltiin hammasta. Puudutettiin lisää. Koetettiin repiä tongeilla. Puudutettiin.

Puolen tunnin repimisen, puuduttamisen, kaivelun ja puuduttamisen jälkeen junnu huusi kuin sika jolta leikataan päätä irti. Minä sanoin että homma olisi syytä lopettaa, junnu kun on kaukana kipuherkästä ja kun tämä huutaa kuten huutaa niin se on aivan varma juttu että sattuu ja paljon. Tyttönen totesi että hän puuduttaa lisää ja poraa hampaan kahtia, se kun on selvästi juuristaan mutkalla. Ja taas puudutettiin. Ja porattiin. Ja revittiin. Ja puudutettiin. Ja junnu huusi, puristi minua käsistä ja huusi vielä lisää.

Lopulta tyttönen antoi periksi. Ei se lähde. Pitää varmaan odottaa että kokenut kolleega palaa ruokailemasta ja pyytää tätä ottamaan hammas. Minunkin teki mieli huutaa, ei niinkään kivusta vaan lähinnä kauhusta ja vihasta ja järkytyksestä. Lapsi joka ei ole koskaan pelännyt mitään lääketieteellistä toimenpidettä, lapsi joka ei itke kivusta edes silloin jos tällä aukeaa otsalohko niin että tikkausta tarvitaan. Ja nyt lapsi itki, itki ja itki kainalossani kun kävelimme takaisin odotushuoneeseen odottamaan kokenutta hammaslääkäriä.

Onneksi junnu rauhoittui kainalossa. Juttelimme hampaanpoiston jatkosta, kerroin hammaslääkäristä joka sen poistaisi, tämä lääkäri näet osaisi hommansa tuosta vaan koska oli hampaita poistanut enemmänkin uransa aikana. Mm allekirjoittaneelta tämä poisti kolme "kahden hinnalla" ilman että tämä edes huomasi tämän irrottaneen ensimmäistäkään. Junnu odotti ja pääsi ilmeisesti pahimmasta kammostaan, minä kun olin jo varma että tämä ottaa ja pakenee paikalta ennen kuin toinen hammaslääkäri ehtii takaisin.

Hetken päästä junnua kutsuttiinkin ja hammaslääkäri totesi ensisanoikseen että eihän tämä ole edes puutunut. Puudutusta kun on annettu vain ja ainoastaan ikenen pintaan joten suurin osa hampaan ympäristöstä tuntee ihan normaalisti. Katseli hammasta samalla kun laittoi johtopuudutuksen hampaan juureen ja totesi että olisiko tätä edes tarvinnut poistaa. Minkäs teet, homma on aloitettu ja kiinnikekudoksia ympäriltä katkottu joten pois se on otettava.

Tyttönen tuli katsomaan ja kysymään miltä homma näyttää ja kokenut kolleega kysyi tältä oliko hammas tosiaan muka poistettavassa kunnossa. Tyttönen ei jäänyt seuraamaan toimenpidettä vaan poistui paikalta. Viisi minuuttia, muutama kyynel ja hups vaan, hammas oli irti. Tyttösen kahtiaporaaminen oli poistanut hampaasta tasan tarkkaan pienen reunan pinnasta joten hammas tuli kokonaisena ja isona ulos ja tsiisus että siinä oli pitkät juuret! Enpä ihmettele ettei tahtonut irrota enkä ihmettele että sattui niin hiivatisti.

Junnu istui vähintäänkin pöllämystyneenä hammaslääkärin tuolissa ja ihmetteli että joko se muka irtosi. Jatkohoidoksi lapselle määrättiin kipulääkettä ja paljon jäätelöä. Ja hammas tyynyn alle. Junnu hymyili ja hammaslääkäri laitteli harsotaitoksen poistetun hampaan kohdalle ja käski purra sitä seuraavan... "sopisiko elokuun alkuun asti" kysyi äiti tässä kohtaa ja hammaslääkäri nauroi että ehkä jopa koulujen alkuun asti mutta korjasi sitten että puoli tuntia riittää jos ei vuoda sen jälkeen.

Kotona odottikin sitten kiukkuinen ja itkettynyt teini sekä kaksi hämmentynyttä penskaa. Teini oli riidellyt poikaystävänsä kanssa johtuen siitä että meillä olikin kestänyt niin kauan ja heidän oli pitänyt lähteä käymään mansessa poikaystävän äidin kanssa ja tietysti, poikaystävän lähdettyä, purkanut turhautumiaan spedeen ja prinsessaan rääkymällä näille kuin heikkopäinen. Kiva. Prinsessa tuli kertomaan kuinka teini oli huutanut poikaystävällekin ruokottomuuksia äidistään. Tosi kiva.

Minä ilmoitin että toiste ei tarvitse teinin nähdä vaivaa. Olin niin väsynyt ja pettynyt ja vihainen hammaslääkärikeikan jäljiltä että olisi tehnyt mieli näyttää ovea tälle. Heittää kengällä päähän. Antaa nuijasta. Ihan mitä vaan millä järkyttää tämän ihme ajattelumaailmaa. Sen sijaan vastasin puhelimeen jossa mukavankuuloinen naisihminen kertoi kuinka mökkiä ei yleensä vuokrattu viikonlopuksi mutta koska se nyt oli vapaana oli omistaja luvannut antaa sen tämän kerran vuokralle seitsemälläsadalla eurolla. Aha. Pitäkää tunkkinne, joku raja!

Aloin olla valmis luovuttamaan. Ollaan sitten kotona. Ei tästä mitään tule. Ja ukon palattua töistä minä otinkin uudemman kerran puhelimen käteeni ja ryhdyin selaamaan eri kuntien sivuja ja niiden kautta majoituspalvelujen tarjoajia. Pieni saunamökki lähikunnasta, rontti kaksisataa euroa. Juu rannasta pystyy kyllä pienikin lapsi uimaan. Ja juu, pienihän se on mutta kyllä sinne neljä mahtuu. Ja juu, heidän mökki on siinä vieressä. Ei kiitos.

Soitin valehtelematta ainakin pariin-kolmeenkymmeneen paikkaan ja aina vastaus oli "ei oo" tätä pikkumökkiä lukuunottamatta. Kello kävi jo liki viittä ja minä totesin että olkoon tämä viimeinen paikka mihin soitan. Vapaana kun se näytti olevan varauskalenterin mukaan mutta hinta olisi varmasti sikatörkeä tai jos ei niin viikonlopuksi sitä ei saisi vaikka mitä tekisi. Numero ei vastannut. Yritin uudelleen. Ei vastausta. Jostain kumman syystä päätin kokeilla vielä kolmannen kerran ja kas, hengästynyt mieshenkilö vastasi ja totesi kiivenneensä rinteen ylös kun puhelin oli pärissyt ihan eri suunnassa missä hän oli ollut.

Ja kyllä, mökki olisi vapaana. Ja toki sen viikonlopuksi saa mutta ymmärränhän että kyseessä on kahdeksan hengen mökki ja vaikka meitä lähtee vain viisi niin hänen on silti otettava hinta mökin koon mukaan. Ja niin vain sitä suunnattiin lähikuntaan mökille ja päästiin perille hieman kuuden jälkeen. Ihanaa! Saunottiin, syötiin ja minä huomasin että hittolainen, minun ihana N8 toimii modeemina joten nettiinkin on päästy.

Lapset laitettiin nukkumaan yhdentoista kanttiin, junnulle syötettiin jäätelöä ja jogurttia ja uskaltaudittiinpa tuolle antamaan makkaraakin illansuussa, lapsella kun oli karmea nälkä joka ei pelkällä jogurtilla kadonnut. Ja hiphurraa, vaikka olin satavarma että särkylääkettä tulee menemään runsain määrin niin mitä vielä; kotona annoin pronaxenia ja siinä se. Eilen käytiin kaupoilla ja sitä ennen otin aurinkoa saunamökin terassilla, kävin pari kertaa uimassa ja tenavat rehasi järvessä.

Iltapäivällä ihmeteltiin ukonilmaa joka vei sähkötkin reiluksi tunniksi ja viilensi ilmaa useammalla asteella, silti lämpötila keikkui sitkeästi kahdenkympin paremmalla puolella. Ukko saunotti tenavat ja minä vedin pienet päiväunet sillä aikaa, illalla saunottiin vielä kahteen pekkaan kun saimme lapset nukkumaan. On kuulkaa ollut aika luksusta tämä mökkireissu, nainen on todella levännyt ja rauhoittunut aloilleen. Tänään lähdetään kotosalle iltapäivällä, todennäköisesti tenavat rehaavat vielä aamupäivän järvessä. Ilma on tosin harmaa mutta kylmä siellä ei ole.

Harmi ettei voida jäädä pidemmäksi aikaa vaikka toisaalta, tämän mökin olisi voinut vuokrata koko viikoksikin sillä hintaa ei olisi tullut montaa sataa enempää. Ja toisaalta taas ei. Nyt on viimeisetkin reissurahaston rahat käytetty joten alkaa olla aika pysytellä kotona. Joka on sikäli hyvä että ensi viikolla on erinäisiä sovittuja menoja ja perjantaille osuu meidän hääpäivämmekin joten jotain spesiaalia voisi viikon aikana kotosalla suunnitella. Ukko tuumi ostavansa itselleen hääpäivälahjaksi kotiteatterin makkariin, johtunee siitä että minä olen vallannut olkkarin omaksi televisiohuoneekseni.

Poika 17v jäi tyttöystävälleen viikonlopuksi ja he olisivat tulleet tänne yöpymään, saunamökillä kun on oma erillinen makuukamarinsa, jos tyttöystävä ei olisi joutunut olemaan töissä viikonloppuna. Poika 14v taas jäi koulukaverilleen viikonlopuksi vaikka yritin puhuttaa tätä että ottaa kaverin mukaansa ja lähtee meidän kanssamme mökkeilemään. Prinsessa, junnu ja spede on nauttinut täysin siemauksin mökistä jossa on kaikki mukavuudet ja oma rauha olla ja touhuta.

Ja nyt siirryn kahvikupposen kanssa hetkeksi terassille istumaan. Tiedä vaikka aurinkokin vielä ilmestyisi jostain ja jos ei niin aina sitä voi Iltalehteä lukea harmaassakin kelissä. Se on siis moro ja viettäkää kivakivasunnuntai!