Kuulkaa nyt on naisella pahemman luokan stressi! Siis todella paha! Kävipä näet niin että minun piti eilen lähtemän apteekkiin siinä illansuussa, noutamaan junnun astmapiippua ja muita troppeja tälle. Katsoin, tietysti, keittiön korihyllystä lääkereseptikansiota ja totesin että hittolainen sentään, se ei ole siellä. Mitä ihmettä. Siellähän se on ollut AINA joten missä hiivatissa se muka olisi. Tutkailin varoiksi oman erikoispaperien säilytyslootani ja ei, ei sitä näkynyt sielläkään.

Tuli siinä tutkittua ukonkin erikoispaperien säilytysloota mutta ei, ei pienintäkään jälkeä koko kansiosta. Siis mitä helkettiä! Siinä kohtaa mieleeni paukahti että hei tosiaan, sehän oli meillä mukana Unkarissa. Satavarmaksi tiesin että Unkariin se ei ole jäänyt, sitä kun ei kertaakaan otettu matkalaukusta pois ja vielä lähtöpakkailujen lomassakin tarkistin kaikkien paperien tallessaolon ja siellähän se kansiokin oli, passien ja lentolippujen kanssa samassa lokerossa.

Koska kansioa ei kuitenkaan näkynyt ei niin missään alkoi jo epätoivo hiipiä mieleen kunnes keksin että olisinko sittenkin laittanut sen eri taskuun lentolaukussa missä passit ja liput oli. Siis sinne kassin kannen sisäpuolella olevaan. Soitto naapurille, joka tosin oli töissä ja valitettavasti ehtinyt antamaan laukun velipojalleen lainaan, ja perään odottelua. Naapuri kun lupasi soitella veljelleen ja pyytää tätä tutkimaan tilanne. Tunnin päästä tuli puhelu ja toteamus, ei, ei se kyllä ole sielläkään. APUA!

Niinpä minä istuin iltakuudelta tyhjentämässä olkkarin kirjahyllystä speden lelulehti- ja lastenkirjakokoelmaa. Kun tokihan se nyt sinne olisi voinut kulkeutua. Tulipa samalla sitten heiteltyä erinäisiä papereita roskiinkin vaikka kuinka ja paljon. Seiskalta istuin eteisen lattialla tyhjentäen laatikostoa joka sisälti pipoja, tumppuja, villasukkia, kaulureita ja huiveja. Aivan yhtä luonteva paikka reseptikansiolle, onhan se! 

Jo sitä ennen olin kaivanut kaikki keittiön kaapit, olkkarin peililipaston laatikot ja kaikki laukut joiden vähänkin tiesin olleen meillä mukana matkassa. Ei jälkeäkään kuten ei siellä pipo, tumppu jne laatikoissakaan. Melkein teki mieli huutaa ja kirkua. Okei, tulipa kerättyä kaikki parittomat tumput ja villasukat omaksi kasakseen ja samalla nakottua pyykkiin likaiset mutta silti. Reseptikansio! APUA! Teki mieli olla kuin Pojat-elokuvassa äiti, ainakin poikien puheiden mukaan, eli istua, aukoa suuta ja levitellä käsiä.

Onneksi naapuri on kivakiva ihminen ja niinpä tämä ymmärsi jälleen kerran paremmin kun hyvin kun laittelin tälle hätääntynyttä viestiä kysyäkseni olikohan se veli nyt varmasti ymmärtänyt mitä taskua laukussa tarkoitin. Sitäpä ei naapurikaan osannut varmaksi sanoa. Kuten ei sitäkään onko juuri se laukku se joka meillä oli vai olisiko se sittenkin joku hänellä kotona olevista. Vaan eipä hätää, hän tutkii kunhan kotiin ehtii myös ne muut laukut ja komentaa veljeään tuomaan sen lainatun itselleen tutkittavaksi vielä tänään.

Harmikseni joudun toteamaan että yöllä oli tullut viesti joka kertoo karua kieltä; ei ole missään hänellä kotona olevista laukuista. Pieni toivonkipinä elää vielä veljen laukun suhteen kun sitä naapuri ei ole itse vielä päässyt pelmaamaan. Mutta kuulkaa, minä en oikein usko että se on siellä, se sama laukkuhan oli meillä Riiassakin mukana ja minun tuli kyllä kaivettua se joka ilmansuunnasta tyhjäksi paitsi Unkarista palattuamme myös Riikasta suoriuduttuamme. Silti. Kai se voisi olla. Mutta eihän se voi. Ainoa looginen katoamisreitti sille on piirtynyt silmieni eteen jo iltasella, olisiko ollut niin että kun kasseja purettiin ja aluksi papereita nakottiin keittiön pöydälle siinä yösydännä niin kansio olisi livahtanut lehtipinoon.

Kesäisille lehtipinoille kun kävi kumpaisellakin reissukerrallamme yhtä ikävästi. Minä en ehtinyt niitä edes pelmaamaan läpi kun ukko nakkasi ne jo muovikassiin ja tuuppasi roskiin. Sen verran tuo saattoi ehkä kurkkia lehtipinojen sisältöä että tarkisti ettei sieltä nyt ainakaan pikaselauksella osu yhtäkään laskua silmiin. Oikein muutakaan loogista selitystä tälle totaalikatoamiselle en keksi.

Tästä on siis tullut varsinainen henkkoht kärsimysnäytelmä nyt tälle äidille, lapsen kun on pakko saada tänään ainakin uusi Symbicort apteekista. Se mikä tekee tästä totaalisen kärsimysnäytelmän on se yksinkertaisen inhottava tosiasia että meillä tosiaan vaihtui omalääkäri. Ja tämä uusi omalääkäri on kertaalleen haukkunut tämän naisen puhelimessa toimiessaan sijaisena sille alkuperäiselle omalääkärille pari vuotta sitten. Syystä jota en ikinä tule tajuamaan sillä syy oli todella järkeenkäymätön tämän naisen silmissä.

Kävipä näet niin että poika, tuolloin 15v, hilppoi ihan ominpäin lääkärille näyttämään varvastaan jota kivisti kovin. Muistaakseni diagnoosiksi tuli tuolloin hiusmurtuma. Samalla poika oli näyttänyt sormessaan ollutta haavaa joka oli tulehtunut ja johon lääkäri määräsi antibioottikuurin. Jonka jälkeen lääkäri soitti minulle kertoakseen kuinka vastuuton äiti minä olen koska päästän 15v pojan ihan yksin lääkäriin. Etten sen vertaa välitä että lähden tämän mukaan sinne. Siis MITÄ? 

Pakko myöntää että tuo soitto kuuluu juuri niihin puheluihin jolloin en tosiaankaan osannut kuin aukoa suutani ja levitellä käsiäni. Poika, nyt jo 17v, kun on kuulunut jo pitkään omatoimisiin nuoriin kuten vanhat lukijat tietääkin, ja tämäkin lääkärikäynti oli mallia "soitin koulusta ajan ja menin suoraan sinne" eli minä en ollut edes tietoinen tällä olevasta ajasta. Ja vaikka sen olisin itse tilannut niin poika ei totta tosiaankaan olisi halunnut minua mukaansa sillä tämä halusi jo tuolloin hoitaa itse nämä jutut. Oliko siis ihme että olin totta tosiaan hämmentynyt sen sättimisryöpyn alla. 

Omalääkärin vaihdoksessa on vielä toinenkin todella pska puoli. Jos jakkaralla istuisi se vanha tuttu omalääkäri niin minä saisin satavarmasti sen reseptin ilman sen kummempia kuulusteluja, ihmettelyjä ja mahdollisesti jopa anelun tarvetta. Tämän uuden kohdalla en ole niinkään varma, junnun reseptithän kun on tulleet aina taysin astmapolin kautta. Pitäisikö soittaa sittenkin astmapolin hoitajalle ja kysyä saisiko sieltä puhelinreseptiä apteekkiin? Siis mikäli sitä kansioa ei löydy sillä, kuten arvata saattaa, aion totta tosiaan käyttää osan aamusta sen kaiveluun.

Vaan jaa, ei koko eilinen päivä sentään sitä reseptikansion kaivamista ollut. Aamulla, jo ennen seiskaa, makkarista köpötteli yksi kappale intopiukeita lapsosia ja totesi ensi sanoikseen "mennään jo sinne tarhaan". Just. Kiukkua riitti kotvasen kun lapselle selvisi että ei sinne vielä mennä mutta onneksi tuo rauhoittui lastenohjelmien ääreen. Minä siivoilin kuistia pikatyyliin, tuupin lisää pyykkejä koneeseen sillä tosiaan, kuistiltahan löytyi vaikka mitä!

Hieman ennen kymppiä lähdimme lapsen kanssa käymään tarhalla ja siellähän niitä tuttujakin tätejä vilisi joukossa. Junnun eskarin lastenhoitaja vilisti samantien paikalle päivittelemään kuinka minä viimeinkin maltoin päästää "vauvani" pois helmoista ja totesi että eikö sen voisi nyt jo jättää tänne kurkittavaksi. Toinen junnun eskaritädeistä, siis juuri se johon en koskaan saanut oikein mitään makua, tuli tutustumiskierroksen päätteeksi kysymään junnun kuulumisia ja vieläkö tämä on yhtä täynnä hymyä.

Paikat tuli tutkittua ja spede odottaa nyt innolla uuteen tarhaan siirtymistä. Minä en töiden alkua odota ihan niin innolla nyt sillä ensi viikko on KAMALA. Ensinnäkin poika 14v täyttää huomenna 15v, maanantaina on kummitytön synttärit ja speden synttäreitä vietetään keskiviikkona vaikka se oikea päivä onkin perjantai. Siis apua taas. Onneksi kummitytön lahja on nyt plakkarissa, ukko kävi hakemassa tälle eilen oman kännykän.

Tarhakäynnin jälkeen kokkailin sapuskaa sillä toisin kuin olin ajatellut, pakastimessa ei ollutkaan broitsukiusaukseen perunoita ja jouduin muuttamaan ruokalajin toiseksi, eli uunissa hauduttaminen oli haave vain. Ukon kotiuduttua keittelin itselleni kesäkurpitsasuikaleita pastakastikkeen seuraksi, muille olin tehnyt broitsukastikkeen makaronin kaveriksi. Touhasin pyykkejä sinne tänne ja niin, ukon palattua hierojalta käytinkin kokolailla kaiken loppuajan päivästä sen reseptikansion kaiveluun. Sen verran tosin pidin hommassa taukoa että ukon nuorin sisko kävi välillä noutamassa speden vauvavaatteita itselleen.

Tänään olis tarkoitus sitten viikkailla pyykkejä kaappeihin. Siivoilla sieltä täältä. Tehdä sitä broitsukiusausta. Kaivella lisää sitä kansioa. Tutkia sitä ja tätä. Viikonlopun aion ottaa rennosti sillä rentouden aikahan on ihan kohtaansa ohi, eikö. Ehkä tosiaan otan vielä työkaverin ehdotuksestakin vaarin ja piipahdan kylässä. Tai sitten en. Vaan nyt, minä ryhdyn suorittamaan kaivauksia vaikka en yhtään osaa enää edes miettiä mistä niitä kannattaisi suoritta. Se on moro ja viettäkää kivakiva perjantai!