Tällä kertaa kyseessä ei ole ajatus vaan lapsi nyt jo 8v. Tai eihän lapsi syntynyt kuolleena vaan "elottomana" mutta maalaisjärjellä, eikö se ole sama asia? Eilen kävimme uudelleen lähellä sitä, kuolleena, ts elottomana, olevaa lasta. Kävipä näet niin että koko serkkutiimi, ts junnu, ukon siskon vanhempi tytär ja nuorempi eli kummityttö ja prinsessa hengaili keskenään.

Tämä hengailu tapahtui lähinnä lähileikkiksellä mutta osa hengailusta hoidettiin ison tien toisella laidalla isolla kentällä ja siellähän se sitten tapahtuikin. Kolme prinsessan luokkalaista poikaa suivaantui junnun kettuiluun, kuten ymmärrettävää onkin, ja yksi pojista päätti napata pojan otteeseensa. Junnu oli rimpuillut, huutanut ja rähjännyt, ja isommat pojat oli, tietysti, saaneet tästä vaan lisää pontta toimiinsa. Onneksi paikalla oli myös prinsessa. 

Junnu näet alkoi tukehtua poikien käsittelyssä. Liekö osasyy siinä että poika pelästyi totaalisesti moista kiinnipitoa, mene ja tiedä, mutta oli miten oli, happi ei kulkenut. Poika kakoi, yski ja itki. Ilmeisesti se yskiminen, kakominen ja itkeminen oli tehnyt vaikutuksen prinsessaankin sillä tämä oli mennyt ja tinttassut kiinnipitäjiä ja juoksuttanut junnun kotiin, itse neiti oli jäänyt kentälle huutamaan kiinnipitäjille. Niinpä minulla oli viiden aikaan käsissäni limaa oksentava, itkevä ja henkeään haukkova junnu joka oli vähintäänkin kauhistunut ja panikoitunut.

Ja mitä teki tämä äiti? Rauhoitti lapsen, lääkitsi tämä hengittäväksi ja meni hetkeksi omiin oloihinsa itkemään. Siihen lääkitsemiseen meni hyvinkin tunti ja pahin kiukkukin ehti laantua ja äiti näki metsän puilta ja silti, tämä äiti itki. Junnuhan ei ole sairas, ei minun silmissäni, astma on lähinnä junnun ominaispiirre joka tälle kuuluu, ihan samoin kuin tälle kuuluu kieroon katsovat silmät tai mahdottoman vilkas luontokin.

Ja silti. Itkin. Miten kaikki olisi päättynyt jos prinsessa ei olisi ollut paikalla? Minä olen pitänyt junnua liki väkisin hengissä osan näistä kohta yhdeksästä vuodesta, olisinko minä joutunut toteamaan että se kaikki ei ollut riittävästi? Että minulla on lapsen mentävä aukko, että minä en osannut tarpeeksi, en kyennyt riittävästi vaan kaikki meni ketuilleen? Ja siinä samalla tajusin senkin että aina en voi suojella. Aina en ole paikalla. Aina asiat ei mene kuten haluaisin. 

Minä en voi elää ikuisesti junnun mukana, en voi kulkea tämän jälkiä ja rinnalla. Ja ymmärsin senkin että vaikka kuinka tämä suututti, johtuen siitä että tiedän pääkiinnipitäjän vanhempien suhtautumisen näihin tapahtumiin, junnu itse provosoi tilanteen. Ja silti. Viidesluokkalainen normikokoinen tenava pitää väkisin kiinni kolmasluokkalaista heiveröistä pentua? Jotenkin jopa katson että minulla on oikeus olla vihainen.

Ja nyt poistun takavasemmalle lepäämään. Nämä lepopyhät kun on kohta loppu. Hauskaa pyhää kaikille!!!