Olkoonkin että ipa sai 3-0 köniin kärpiltä, silti, hauskaa oli! Matkasimme linja-autolla manseen, juna-aikataulut kun ei toimineet eduksemme ja suuntasimme ensimmäisenä syömään. Tälläkin kertaa ruokailu hoidettiin kojootissa vaikka olin valinnut kolme muuta vaihtoehtoa joista arpoa. Kummasti ukon koivet suuntasi vaihdoehdoista piittaamattomina sinne tuttuun ja turvalliseen ja mikäs siinä, ruoka on aina takuuvarmasti hyvää.

Pakko myöntää että hetken ehdin kotona jo miettiä että näinkö tässä päästään mihinkään lähtemään, poika 15v piipahti näet aamusta kamuja tapaamassa ja palasi liki samantien takaisin pääkipua valitellen. Pari tuntia tuo oli umpiunessa sohvalla ja houraili taas unissaan ja kas, herättyään tällä oli liki 38 kuumetta että näinköhän se tiistainen kuumepiikki muhi edelleen jossain.

Onneksi muut tenavat vaikuttivat suunnilleen terveiltä joten lähdimmehän me ja hyvä niin! Ruokailtuamme suuntasimme, kävellen tottakai, Hakametsään ja sen kyllä huomaa näin jälkikäteen; korkeakorkoiset kengät ei ole välttämättä paras vaihtoehto pitkähköille siirtymille, tuppaa säärilihakset kipeytymään. Väliäkö tuon, pelissä oli tunnelmaa! Eka erä meni käteen, niin sanotusti, ja ukko manailikin tilannetta vieressään istuneen hyvinkin seitsemänkymmenen ikävuoden paremmalle puolelle ehtineen mieshenkilön kanssa.

Toka erä menikin sitten minun viestitellessä lapsenlikan kanssa; tällekin oli noussut kuume mutta ei tämä jaksanut silti edes suunnitella kotiin sairastamaan siirtymistä, ja osa erästä tulikin sitten höpöteltyä takanani istuneen pari-kolmevuotiaan villikkovesselin kanssa. Vanhemmat vaikuttivat kovin iloisilta siitä että joku muu kiinnitti kotvan huomioa heidän jälkikasvuunsa, isä kun taisi olla hieman tuskastunut siitä että osa pelitilanteista meni sivu suun kun poika koetti kiipeillä milloin mihinkin ilmansuuntaan. 

Villikkovesselillä oli, tietysti, myös merkintä siitä että tämä on todellinen villikkovesseli; silmäkulmaa koristi kaksi tikkiä. Aivan kuin junnu samassa iässä, jo pisti naurattamaan. Villikkovesseli heitteli maasta löytyneitä popcorneja alas käytävälle kaiteen raoista kun kivakiva etupenkin täti kehotti tätä tekemään niin. Likaisia, tallottuja popcornin muruja kun ei kannata tuuppia suuhunsa ei.

Pelin päätyttyä suuntasimme kävellen kohti keskustaa. Tallasimme ja tallasimme, totesimme että ei, edellistalvella tehdyn samaisen kävelyreissun jäljiltä Sammonkadulle ei ole ilmestynyt uusia baareja joten vasta entisellä Pickwickillä pääsimme viimein istumaan. Ja se se kuulkaa kivaa olikin! Ihan harmitti kun ei voitu jäädä istumalla istumaan, baarissa kun oli terassikauden päättäjäisetkin ohjelmassa.

Kaiken lisäksi yksi opettajista paukahti paikalle, hän veti karaokea aika-ajoin kyseisessä baarissa ja tulihan siinä sitten vaihdettua sana jos toinenkin. Pakko oli silti lähteä kotia kohti, spede ei näet osoittanut minkäänlaista yhteistyökykyä ja oli näin ollen vääntänyt, jälleen kerran, junnun silmälasit solmuun kun tätä oli ryhdytty laittamaan yöunille joille tämä siis ei suostunut antautumaan.

Yhdeksän kanttiin illalla olimme jo kotosalla. Ukko nukutti junnun, minä lahjoin lapsenvahdin ja naapurin kivakivamies lähti käyttämään ukkoa vielä myöhemmin nesteellä limppariostoksilla. Me istua mötkötimme ukon kanssa kahteen pekkaan aina aamuyön tunneille asti ja ilmanko eilen olikin himppasen kuoleentunut olo. Voin kertoa että lasten ruokatarjoilujen lisäksi tässä talossa ei tehty oikein mitään.

Ei ennen kuin yöllä. Speden nokka alkoi näet vuotaa illalla ja äänikin lähti kaikkoamaan. Nukkumaan mentyämme totesimme että no niin, kaverihan on tukossa tukossa. Kurkunpäätulehdukseksi tuota veikkaan mä, yö meni köhien ja röhien ja itkien aina kahteen asti. Sen jälkeen lapsi saikin nukuttua ja heräsi jälleen köhien, röhien ja itkien vasta hieman kuuden jälkeen.

Ei tarhaa siis tänään eikä tuolla nyt mitään väliä oikeastaan olekaan. Huomenna on TAKKiin meno ja tuolloin ukko joutuu jäämään sitten kotosalle jos lapsi ei koe pikaparantumista tämän päivän aikana mutta epäilen; ei kuulosta lupaavalta. Onneksi emme menneet eilen ukon keskimmäisen siskon synttäreille, heillä kun on liki puolivuotias vauva ja puolitoistavuotias taapero talossa.

Se syy tosin miksi emme menneet ei ollut se että olisimme arvanneet speden sairastuvan; ehei, me jätimme menemättä koska yleensäkään ottaen emme pidä aikuisten välivuosia juhlimisen arvoisina ja vielä vähemmän pidämme juhlimisen arvoisina sellaisen aikuisen välivuosia joka ei itse pidä tippaakaan väliä muiden. Tämä samainen sisko kun jätti speden synttärit väliin koska me emme peruneet tai siirtäneet Unkarin matkaamme heidän vauvansa ristiäisten takia.

Niin, emmekä vieneet edes lahjaa vauvalle jälkikäteen, sitäkin tämä sisko oli ehdottanut ukolle kun ilmoitti ristiäisten ajankohdasta. Ukko muuten oli kysynyt tuolloin miksi ne pitää pitää juuri silloin, meidän matkamme kun on ollut kaikkien tiedossa marraskuulta asti. Tähän kysymykseen ei kunnon vastausta ollut tarjota mutta lahjatoive toki löytyi. Voi huoh!

Vaan niin, tänään lueskelen etäopiskelumatskuja kotosalla. Siivoilenkin kenties himppasen vaikka täällä ei nyt mitenkään erikoisen sekaista olekaan. Ikkunatkin voisi pestä mutta taidan edelleen vältellä moista työtä, se kun on niin hiivatin tylsää puuhaa. Ja nyt siirryn kurkkaamaan nojatuolissa köhivää spedeä ja sen jälkeen onkin aika ryhtyä herättelytoimiin. Se on siis moro ja viettäkää kivakivamaanantai!