Spede on, jes, terveiden kirjoissa. Tai sitten tuo esittää hyvin, mene ja tiedä, mutta siis jes, ihanaa, mahtavaa, tää pääsee kouluun tänään. Lapsi taisi tosiaan nukkua kuumeet pois silloin pyhänä illansuussa, eilen aamulla tämä näytti kokolailla itseltään, miinus nuha, ja illalla oli nuhakin muuttunut jo muistoksi. Eiliset aiheet koululla oli olleet kertakaikkisen loistavat, harmi että missasin ne. No, ehkä tänäänkin mennään makeilla jutuilla.
Käytin eilisen paitsi siihen lukemiseen myös siivoiluun, pyykkäilyyn ja kokkailuun. Olin suoraan sanottuna hämmentynyt kun totesin aamuysiltä että pestyt ja kuivat pyykit on kaapeissa, märät telineillä, alakerta ja rappuset imuroitu ja pöytätasot hinkattu. Siis mitä ihmettä? Eikö meillä osata enää sotkea? Onneksi ruoanlaitto vie oman aikansa, perunamuusin pottujen kuorinta on aina yhtä ankeaa touhua vaikka myönnän että se käykin suht nopeasti.
Siitä suht nopeasta kuorinnasta tulikin mieleen kuinka sitä aina penskana jaksoi ihmetellä miten ihmeessä se äiti sai potut niin nopeasti eroon kuoristaan. Itse kun koetti samaa niin potut lensi käsistä tai kanitti vastaan tai oli täynnä ihmeellisiä jälkiä joita peratessa pottu kutistui kolmannekseen eikä ne kohdat tahtonut ottaa ollenkaan loppuakseen. Lohdutuksen sana siis teille nuorille jotka kenties vahingossa eksytte lukemaan juuri tätä postausta; pottujen kuorintanopeus kasvaa treenaamalla aivan sikana.
Olipas puheenaihe. Olisi minulla parempiakin ja ehkä jopa tähdellisempiäkin. Junnu tuli eilen kotiin silmät tapilla. Hetken kuluttua oli äitikin silmät tapilla, poika näet esitteli ihmeissään saamaansa "viikon tsemppari"-tunnustusta. Siis mitä ihmettä? Junnu. Ja viikon tsemppari. En minä sillä ettenkö tiedä että poika on normaalikuntoisena ihan mahdottoman kiltti muita kohtaan, hyväluontoinen ja kova kirittämään, mutta silti. Juurihan tässä teutaroitiin opettajan kanssa junnun olotilan ympärillä.
Eikä junnun viikon tsemppari-tunnustus jäänyt ainoaksi positiiviseksi uutiseksi eilen. Ehei, prinsessa kiikutti kotiin matikankokeen josta oli saanut ysin numeroksi. Ou mai! Kyllä siinä kuulkaa äidin teki himppasen mieli paukutella henkseleitään. Siinä ylpeydenpuuskan keskellä liippasi likeltä etten tirauttanut jopa kyyneltä silmäkulmaani mutta unohdin sitten moisen, mitä sitä nyt silmiään jatkuvalla syötöllä liottamaan.
Käsitti se eilinen muuten vielä muutakin kuin näitä normikotihommia ja hetkellisiä ylpeydenpuuskia. Kävipä näet niin että eräs ystäväperhe pyörähtelee pohjoisissa lomareissun merkeissä. Lappivilleiksi sanoisin heitä, heidän sydämensä taitaa olla todella jäänyt sinne tuntureiden katveeseen sillä jos minä suuntaan etelään lomakuvioissa niin he totta tosiaan suuntaa juuri sinne, tunturiin. Mikäs siinä, jokaisella meillä on makumme ja niin, olen minäkin sitä, Lapissa käymättömänä, kerran jos eräänkin miettinyt että kaipa se Lappi pitäisi joskus elämänsä aikana nähdä kun sitä niin moni mahdottoman kauniiksi ja upeaksi kehuu. Se kylmyys vaan jotenkin... No, sitä vartenhan on vaatteet.
Mutta niin tosiaan, tämä ystäväperhe kiepsahtelee pohjoisissa ja kuinka ollakaan ystäväperheen käteisvarannot oli loppunut kesken. Pankissa sitä käteistä kyllä olisi mutta se on tilillä josta sitä ei pääse nostamaan ilman tiliavainkorttia joka taas on ihan väärässä osoitteessa verrattuna heihin. Niinpä ystäväperheen rouva viestitteli josko voisin lainata himppasen, ihan vain sen verran että suoriutuvat siihen kun se tiliavainkortti keskiviikkona saapuu.
Tonttikaupoilla he siellä olivat mutta nekin lykkääntyi kun se tiliavain, jonka piti siis olla alkuviikosta jo paikalla, seikkaileekin edelleen pankkikonttoreiden väliä. He kun vaihtoivat pankkiakin siinä kaiken muun lomassa. Ja sitten se kuulkaa alkoi. Minä näet totesin että siinä pankissa, johon rouvashenkilöllä on pankkikortti, minulla ei ole rahaa. Sen sijaan sitä rahaa olisi siellä minun normipankissa mutta kun se siirto.
Fiksuna mimminä hoksasin jotta kokeilenpa ennen kuin masennun ja siirrän sieltä omalta tililtä parikymppiä sinne minun vararahastopankkiin jossa siis sitä rahaa ei juuri sillä hetkellä ollut. Joopa joo, ei se tosiaankaan näkynyt samantien. Soitinpa siis pankkiin omalle pankkitätöselleni ja kysyin saisiko pikasiirtona omalta tililtä toisen pankin tilille millään ilveellä rahaa. No ei, seuraavana päivänä se todnäk näkyisi mutta samana ei millään.
On se kumma että se fiksuus ei muuten viihdy kaiken aikaa korvien välissä! Vasta soiteltuani hoksasin että daa, tyhmä! Nosta sitä rahaa AUTOMAATISTA ja vie suoraan tilille siihen pankkiin mihin sen rahan olisi toivottavaa siirtyä pikana. Just. Pitkät piuhat??? Onneksi ei sentään niin pitkät että ne olisi kanittanut päivätolkulla, iltapäivästä kurvailin speden ja prinsessan kanssa pikapikaa käymään keskustan pankkikonttorissa ja talletin ystävän tilille himppasen keskiviikkoon asti.
Ja siinä se sitten tulikin mieleen. Hyvä palkitaan lähes satavarmasti aina hyvällä. Minä näet olen lykännyt kapinetta ystäväperheen tyttösen käyttöön, prinsessan vaatteita ja sen aivan ihanan prinsessan vanhan polkupyörän. Ystäväperhe taas on pitänyt meidät vessa- ja käsipapereissa jo pidemmän aikaa. Minä olen voinut tarpeen vaatiessa soittaa ystäväperheen rouvalle ja hän puolestaan minulle ja kas, apu on ollut lähes satataattu joka ainoa kerta, edellyttäen tietysti että sillä vastapuolella on ollut millä auttaa.
Koska kuitenkin katson aina olleeni se enemmän saanut osapuoli niin totta tosiaan minä autoin mielelläni, etenkin kun tiesin että niitä avittamiskykyisiä ei juuri tässä kohtaa tämän asian kanssa ole oikein ketään. Olisihan se sikakarseaa olla reissussa jossain kauempana niin että et pääsisi omia rahojasi nostamaan ja kukaan ei suostuisi auttamaan tässä kohtaa. Minä näet totesin mielessäni senkin että jopa meille voisi käydä niin.
Meillä kun on niitä hiivatin jemmatilejä parikin kappaletta ja niille ei ole pankkikortteja, ei tilikortteja, ei oikein mitään. Toki niistä saisi varmasti rahaa nostettua tiskin takaa, tai sitten ei, enpä tätäkään nyt varmaksi sano, mutta niiltä tileiltä siirretään tarpeen vaatiessa rahaa sinne meidän käyttötilille johon siis pääsy on yhtä taattu kuin automaatin ehjänä olo. Eli niinpä niin, olisiko hieman kamalaa jos itsekin hoksaisimme joku kaunis kerta olevamme tenavien kanssa jossain ja käteisvarat loppuisi ja käyttötili olisi tyhjänä ja vararahoihin ei pääsisi käsiksi.
Toteankin että onneksi meillä on yksi henkilö joka pystyy tässä kohtaa auttamaan ja juuri tasan tarkkaan sellainen yksi henkilö pitäisi olla ihan jokaisella! Ilmanko muuten ne nelikymppiset lähenee vauhdilla... Minultahan alkaa olla vallan riskinottokyky hukassa kun painotan kotivakuutusten, varovaisuuden ja jopa tällaisten avittamiskykyisten olemassa oloon. Ehkä haarniskoin itseni seuraavaksi?
Vaan niin, siitä ystäväperheen rouvan avittamisesta tuli kuulkaa ihan mahdottoman hyvä mieli itselle. Jopa niin hyvä että viikonlopun paskan satamiset niskaan tuntui toisaikaisilta. Eipä se nyt ole maailmanloppu ja aika-ajoinhan sitä paskaa kuuluukin sataa, mistä sitä muuten tietäisi miltä tosissaan hyvä mieli tuntuu. Niin ja hei, onhan tämä nyt oikeastaan aika imartelevaa että joku välittää minusta niin mahdottoman paljon että näkee vaivaa elämästäni vielä kolmentoista vuoden totaalisessa erossa olonkin jälkeen. *vink*
Jahas, tulipa taas plääsättyä. Pitäisi varmaan lukaista lehti tähän väliin ja kiskaista loput kahvit kitusiinsa. Ehkä olisi aiheellista myös kurkistaa että hiukset sojottaa suunnilleen fiksulla tyylillä päässä eikä niin että luvattu kyyti pakenee renkaat kirskuen paikalta kun sinne asti ehdin. Nyt on pakko myöntää että huomisen ja ylihuomisen vapaapäivät kotosalla tuntuu vallan mukavilta noin ajatuksen tasolla, toivottavasti koulusta saa jonkun kivan kirjoitustehtävän niille päiville ja jos ei saa niin luulenpa että keskitän tarmoni huomenna siihen oppimistehtävään jonka palautus on vasta joulukuulla.
Sen pitemmittä puheitta, se on siis moro ja viettäkää kivakivatiistai!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.