Pakko todeta että eilinen koulupäivä oli ihan tokaks paras, vain se hygieniapassipäivä vetää vertoja moiselle! Aamupäivän luento oli tosin kuivaakin kuivempi, jos näin voi sanoa, mutta emmepä tiennetkään että tahti paranee ihan just kohtsilleen kunhan kahvitauolta suoriudumme takaisin luennolle. Meitä ryhdyttiin näet opastamaan suunnasta mihin ruokatauon jälkeen siirtyisimme. Siis mitä? Ei meidän lukusuunnitelmissamme mitään lukenut moisesta paikan vaihdosta.

Mikäpä siinä, ruokatauolta siirryimme TAKKin toisiin tiloihin kivenheiton päähän ja voi kuulkaa, jopa olikin mukavaa! Päivän viimeiset tunnit vietimme maahanmuuttajien kanssa ryhmissä jutellen ja se jos joku oli hauskaa! Oman ryhmäni juttuseuraksi osui Venäjältä ja Nepalista rakkauden perässä muuttaneet naiset, Irakista sotaa pakoon lähtenyt nuori mies ja vanhempi herrasmies Venäjältä. Valitettavasti tämän vanhemman herrasmiehen Suomeen muuton syy meni ohi, mutta yhtä kaikki, seura oli mainioa!

Jopa niin mainioa että kouluttajat, sekä meidän että heidän, kävi välillä istumassa ja nauramassa jutuillemme, tämä porukka näet osasi ottaa ilon irti elämästä. Hienoa työtä he, ja kouluttajat, olivat tehneet, suomen kielellä pärjättiin lähes täysin koko keskustelun ajan, vain muutaman kerran jouduimme miettimään puheessa haetun tarkoituksen englannin kielen kautta. Toteanpa nyt että vaikka en järin ihastunut olekaan Suomen maahanmuuttopolitiikkaan niin silti, joutunen tarkistamaan tätä näkemystäni.

Yksi heistä oli kotimaassaan ollut liikunnanopettaja ja opiskellut ammattiinsa neljä vuotta. Nyt hänen haaveissaan oli saada sairaanhoitajakoulutus Suomessa, työharjoittelussakin tämä oli ollut vanhainkodissa ja pitänyt suunnattoman paljon. Toinen oli puolestaan hotellivirkailija joka suunnitteli opiskelevansa kosmetologiksi. Yksi oli insinööri jonka kohdalla urasuunnitelmat oli vielä hakusessa eikä sen pidemmälle urasuunnitelmissa oltu vielä päästy toisen, neljän eri ammatin taitajan, kanssa.

Kulttuurieroista keskustelimme ja koti-ikävästä ja se mikä minut yllätti ehkä eniten oli se kuinka paljon heistä jokainen kehui Suomen puhtautta, niin ruoassa kuin luonnossakin, ja hiljaisuutta joka tosin olikin natiivin tiedossa jo valmiiksi. Väkisinkin siinä jäi miettimään miltä tuntuisi jättää kaikki tämä tuttu ja turvallinen taakseen ja muuttaa kulttuuriin jonka kieltä, tapoja saati ympäristöä ei tuntisi. Aika sissejä siis, etten sanoisi!

Kotona meno olikin sitten ihan toista. Tällä naisella oli mahanalus jalkoja täynnä suunnilleen heti kun ehdin ovesta sisälle. Ystävä oli viestitellyt pitkin päivää sieltä jostain pohjoisista, kaikki mikä oli mahdollista mennä takamuksilleen oli myös mennyt takamuksilleen, ja mm se pankkia varten kaivattu korttikin oli päätynyt aivan toiselle puolelle Lappia kuin missä he olivat. Kotiinlähtökin häämötti jo silmissä, tonttikaupat oli juuri ja juuri tehtävissä ilman sitä mutta kaikki muu.

Ei rahaa kotimatkaan ja selväksi oli käynyt sekin että seuraavan kerran hän pääsisi sieltä tililtä, jonka korttiakin he siis odottelivat, nostamaan rahaa vasta kotikonttorista. Pankinvaihto juuri reissun alla ei ollut välttämättä ollut paras mahdollinen ratkaisu. Ymmärrän vallan hyvin että hätä alkoi pukata päälle. Niinpä minä tosiaan kiskaisin mahanalusen jalkoja täyteen ja vedin aikamoista kiitolaukkaa tarhalta kotiin speden kanssa ja samaisella kiitolaukalla jatkoin aina pankkiin asti, tosin nappasin siinä matkalla kotoa kärryn takapuolen alle ja siirsin rahaa tililtä a tilille b että pystyin sitä nostamaan.

Pankin tiskille ehdin juuri ennen puoli viittä ja nyt ystävällä on, luulisin ainakin, bensarahat kotiin tilillä. Kotona odottikin sitten keittiö- ja ruokintaralli ja vasta sen jälkeen ehdin istahtaa nojatuoliin ja kaivaa sukkapuikot esiin. Aamulla merkillisesti nitkauttamani lapaluu kiukutteli edelleen, mikälie noidannuoli sinne oli iskenyt sillä kättä ei auttanut nostaa ylös saati heiluttaa kovin isoissa kaarissa. Kutomista se sieti onneksi vallan mainiosti.

Illalla olinkin sitten jokseenkin rättipoikki. Ei hajuakaan mistä moinen oireyhtymä mahtoi johtua, liekö osasyynsä jatkuvilla aamuviiden heräämisillä. Klikin jakselin katsella ja sänkyyn siirryttyäni olinkin tovissa umpiunessa. Vaan haloo ja mitä ihmettä! Tänä aamuna heräsin vasta kaksikymmentä yli kuusi! Siis herranen aika! Enpä muista koska olisin nukkunut reilun kahdeksan tunnin yöunet. Ilmanko olo oli himpan usvainen kun heräsin.

Tänään on kotipäivä, hommaakin on ihan mukavissa määrin odottamassa. Osa on opiskelua, osa ihan kotihommia sillä totesin että yläkerran voisi mennä ja raivata kunnolla ennen kuin se ehtii taas päästä pahaksi. Prinsessan huone on onneksi edelleen täydellisessä kunnossa, siellä riittää pelkkä imurointi. Ruokaakin voisi laitella mutta kun nyt on isohko ongelma; mieleni tekee miljoonaa eri ruokalajia. Siis kokkailun osalta. Ruokaohjelmien katsominen pitäisi kaiketi kieltää lailla.

Pidemmittä puheitta siirryn vähin erin kuosittamaan spedeä. Tänään, niin ja huomenna, poika saa evästellä aamupalat kotona ja vien tämän vasta kasin kanttiin tarhaan. Mukavaa vaihtelua sekin. Se on siis moro ja kivakivaa keskiviikkoa kaikille!