Tämä hevoskuuri ei ole todellakaan ihmiselle suunniteltu, ei. Siis aivan PÄÄTÖNTÄ! Mahaa korventaa aivan sikana about kokoajan. Osan ajasta korventaa kuin olisi mahdoton nälkä vaan menepä sitten syömään siihen oloosi; johan oksettaa, närästää ja maha tuntuu täyteen puhalletulta ilmapallolta. Ja se oksetus, närästys ja turpoilu, se tulee myös lääkkeiden ottamisesta seuraavaksi kolmeksi-neljäksi tunniksi kunnes muuttuu taas siksi järjettömäksi näläntunteeksi joka taas muuttuu uudelleen oksetukseksi, närästykseksi ja turpoiluksi heti kun syöt. Htti soikoon!

Voinkin siis todeta että eilinen päivä ei ollut mitenkään erityisen mukava. Ei vaikka työmaalla mukavaa olikin. Osa työpäivästä kun tuntui menevän lähinnä siihen että pyrki pitämään sitä pahaa oloa aisoissa ja pysymään silti kartalla siitä mitä tapahtui ja missä. Hyvin tuosta sentään suoriuduin joten ei hätiä mitiä! Ja silti osan ajasta ajattelin kuinka kiva olisikaan maata tiukasti kerällä omassa sängyssä ja antaa maailman vain mennä menojaan.

Yhtään sitä haaveilua ei lisännyt se karu tosiasia että kotona minua odotti leipomisurakka. Kas kun ne junnun synttärikekkerit, nehän on tänään. Niinpä samalla hetkellä kun kampesin itseni kotiovesta sisään kurkkasin jääkaappiin, kaivelin kakkuvuoan esiin, vaahdotin munia ja sokeria, mittailin kuiva-aineita ja länttäsin kakkupohjan uuniin. Kakkupohjan paistuessa painatin käymään kaupalla leivontatarvikkeiden noudossa.

Kotiuduttuani uudemman kerran vatkasin jälleen munia ja sokeria, sulatin margariinia ja kaivelin peltiä esiin. Koska testin alla oli kakkupohjan paisto miedolla lämmöllä (150astetta) minulla oli suorastaan ruhtinaallisesti aikaa ja ehdin levittää Ullantortun pohjan pellille paistoa odottamaan ennen kuin sain kakkupohjan uunista. Ehdinpä siinä jopa murskaamaan keksit, vuoraamaan irtopohjavuoan, sulattamaan margariinin ja sötköttämään keksimurupohjan sinne vuorattuun vuokaankin.

Kakun päästyä uunista veivasin lämpöä lisää ja uunin kuumenemista odotellessa säntäsin speden noutoon. Riprap vauhdilla takaisin kotiin, torttupohja uuniin, kerma vaahdotukseen, suklaa sulamaan, liivatteet likoamaan ja kas, ennen kuin sain sen torttupohjan uunista olin ehtinyt jo heittää ensimmäisellä suklaakerroksella peitetyn keksipohjan kuistille hyytymään. 

Samaan aikaan tortun jäähtymisen kanssa sötkötin toista suklaakerrosta, mittailin Ullantortun kuorrutteen tomusokereita ja virittelin täytekakun täytteitä tuloilleen, kakkupohja kun oli hyvää kyytiä jäähtymässä kuistilla. Ja kuulkaapa nyt, ylpeänä voin todeta että neljältä iltapäivällä minulla oli Ullantorttu kuistilla jäähtymässä, suklaahyydykekakussa molemmat suklaakerrokset ja täytekakun täyte maisteluvaiheessa. Jes!

Saa nähdä mitä siitä täytekakusta nyt loppupeleissä tulee, minä näet innostuin testailemaan ja senhän tietää että testailut voi aina olla joko onnistuneita tai täysin pieleen menneitä. Koska kerrankin kakkupohja onnistui, kiitos pidemmän paistoajan ja matalamman paistolämmön (?), meillä onkin kerrankin normaalilla sokerikakkupohjalla tehtyä kakkua. Täytteeksi innostuin vaahdottamaan kermaa johon lisäsin reippaasti lemon curdia ja pussillisen pakastevadelmia. Koska innostusta riitti kaasuttelin vielä uudemman kerran kaupalle ja keittelin kermasta ja Kick-patukoista mustan lakritsikuorrutteen kakkuun ja tänään ei sitten enää tarvitsekaan kuin mallailla kermapursotukset sivuille.

Reipasta menoa siis vaikka kuinka yrjöttikin puolet ajasta. Tänään onkin sitten ne kekkerit ja se on hyvä se, seuraavat pakolliset pippalot kun on tasan tarkkaan vasta ensi keväänä tai ehkä vasta kesällä, hieman riippuen siitä mille rippileirille poika 15v nyt päätyy. Tai jaa, onhan välissä ne minun nelikymppiset mutta saapa nähdä miten niitä juhlistetaan. Ja nyt luulen että siirryn kuosittamaan itseäni. 

Se on siis moro ja viettäkää kivakivakeskiviikko!