Otsikko on vain pieni osa tätä postausta vaikkakin siinä on vissi perä. Aloitettakoon tämä hehkutuksella siitä kuinka taivaallisen ihana työssäoppimispäivä eilinen olikaan. Yhtäkkiä huomasin olevani ihan yksin vastuussa yhdestä "pajasta" johon pienet ekalaisemme oli jaettu. Ryhmiä oli viisi, muissa ryhmissä oli opettajia ja ohjaajia suunnilleen vinoissa pinoissa mutta kappas, minulle oli jätetty yksi paja täysin yksin pyöritettäväksi.

Hyvä niin, kertoo paljon siitä miten vahvasti kykyihini luotetaan ja se jos joku on aina mannaa! Sitä samaa mannaa sain lisää siinä kohtaa kun kouluttaja hilppasi koululle. En oikein osaa edes kuvata sitä tunnetta mikä minulle jäi kouluttajan jutusteltua entisen koulutettavansa, nykyisen vakivirassa olevan, "kollegan" kanssa. Puhumattakaan siitä miltä tuntui kuulla oman ohjaajan näkemys siitä miten työni ja oppimiseni sujuu.

Päivän kökkökokemuksiin kuului kieltämättä vahingossa kaapatut lauseet; junnu aiheuttaa edelleen pyörremyrskyä lasissa. Hittolainen soikoon kun tietäisin miten tähän asiaan tartun. Jos teen yhdellä tapaa syön omaa nilkkaani, jos teen toisella tapaa syön ehkä junnun nilkkaa. Junnun nilkka on kuitenkin se minulle tärkeämpi mutta miten ihmeessä saan tämän asian käännettyä niin etten syö kenenkään nilkkaa.

Kotiin suoriuduttuani pakkasin ukon ja kepit autoon ja huristelimme ruokaostoksille. Ruokaostoksilta suoriuduttuamme hain speden tarhasta ja silloin kiehahti ensimmäisen kerran eiliselle. Spedelle on kehittynyt harvinaisen kettumainen tapa ryhtyä totaalikiekutteluun aina kun haen tämän tarhasta. Kiukuttelu johtaa, kerran toisensa jälkeen, siihen että minä talutan lapsen autoon suunnilleen pakolla. Kantaakin toki voisin mutta siinä olisi omat riskinsä; tiedä mikä paikka äidillä murtuisi milläkin kertaa.

Onneksi pääsin retkeilemään Makuuniin ja ihan yksin. Aika törkeä äiti, jättää keppisankarin pienen lapsen kanssa ajatellen että toki junnu juoksee jos juosta tarvitsee. Onneksi Makuunireissu osui nappiin. Tuttu myyjä laittoi kunnon alennukset, lykkäsi Marmaduke-lakanan kainaloon ja heps, kotiinhan tämä hiippasi. 

Kotosalla ukko tuijotteli speden ja junnun kanssa leffan jonka toin, hetken perästä kummityttökin hilppasi paikalle ja ei mennyt aikaakaan kun junnu ja kummityttö suuntasi ukon vanhimmalle siskolle, kummitytön äidille, yökylään. Speden viimein kellahdettua makuulleen siirryimme tuijottamaan Nenäpäivää ja voi tsiiskeik että repeilyä oli ilmassa. Ukon lonkka on muuten kipeäkipeä mutta siinä määrin kuosissa että kärttynaamaa ei ole näkynyt.

Vaan niin, kuten totesin. Ongelmaa on ilmassa. Olen toki tiennyt tämän jo ennestään, kiitos kollegoiden, että junnun kohtelu luokassa ei ole oikeudenmukaista. Eilen sain lisävahvistuksen tälle tiedolle. Ukon vanhimman siskon esikko, junnun serkku, on samalla luokalla junnun kanssa. Tämä pieni kolmasluokkalainen oli aiemmin purkanut huoliaan isäpuolelleen, vanhimman eksälle, meidän kummityttömme isälle joka ei tietenkään ole muistanut minulle asiasta kertoa.

Kun oikeasti, junnu ei ole ainoa joka höpöttää ja touhuaa mutta kun aina kun ope tulee luokkaan saa junnu huudot, oli tämä sitten ollut aloittaja, osallinen tai istunut paikallaan. Jotenkin opettaja kääntää kuulemma aina kaiken syyn junnuun. Tämän olen tiennyt mutta jotenkin toivonut ettei se pitäisi paikkansa. Jos serkkutyttö näin toteaa niin oikeastaan minulla ei ole enää varaa olla uskomatta, serkkutyttö kun kuuluu ehkä maailman oikeudenmukaisimpiin lapsiin.

Ehkä tämä tästä vielä selviää. Ehkä tämän hetken ajatukseni siitä että haen junnulle siirron joka toiselle luokalle tai jopa toiseen kouluun, on liioittelua. Mutta jotenkin alkaa tuntua että en enää tiedä miten tämän muuten ratkaisisin. Näihin tunnelmiin ja näihin ajatuksiin, hauskaa lauantaita silti itse kullekin ja se on moro!