Vaan jopa oli kertakaikkisen mukavan kivan vauhdikas työpäivä. Jos se olisi ollut vielä vauhdikkaampi niin tiedä ollenkaan miten olisin siitä suoriutunut. Tunneilla en ehtinyt olla kuin kotvan, saldoksi taisi jää peräti kymmenkunta minuuttia sillä koko muu päivä meni etsien ja kirjoittaen edistyneemmille lukijoille tarinoita ja kehittäen niihin kysymyksiä, kaivellen matikantehtäviä monisteisiin ja liimaillen kuvia tehtävälappuihin. Samaa hommaa on edelleen luvassa mutta ei ehkä yhtä intensiivisellä tahdilla kuin eilen.

Ennen kuin ehdin kunnolla kissaa lausua oltiinkin jo iltapäivässä ja tuntien osalta päivä oli täynnä. Pikaisesti piipahdin kotosalla, riensin speden noutoon ja loppupäivän suunnilleen löhöilin nojatuolissa elokuvan ja sukkapuikkojen parissa. Toki kipaisin aina välissä keittiössä, milloin touhaamassa pikana ruokaa, milloin auttamassa junnua matikantehtävissä ja milloin iltapalattamassa joukkoja mutta siinä se sitten kokolailla olikin.

Valitettavasti joudun toteamaan että todnäk minulle on puhjennut jonkinasteinen laktoositauti. Söin näet sunnuntaina jäätelöä leffan kyytipoikana ja mikä olikaan tulos? omalaatuinen mahakipu ja aamulla paniikinomainen ravi vessaan. Eilen illalla maistelin uudemman kerran jäätelöä ja tulos oli vielä karumpi; maha oli kuin ilmapallo, närästi, korvensi, tuntui että jos tökkäisi itseään nuppineulalla niin halkeaisi siihen paikkaan. Voi rähmä. Tämäkin aamu alkoi vauhdikkaalla vessaravilla ja maha on edelleen raskas ja turpean tuntuinen. 

Näinköhän minä perin yksi kerrallaan äidiltäni kaikki tämän maailman vaivat? Nyt ei puutu kuin iho- ja mahasyöpien esiasteet, pehmytkudosreuma ja skolioosi ja avot, voin hankkia valtavan kapsäkin erinäisille tropeille kantovälineeksi. Ehkä en kuitenkaan. Siis peri saati hanki. Ja kyllähän minun mahani tuntuu kestävän ihan jees sen lasillisen maitoa päivässä. Tai jaa. Vessaravihan on joka-aamuinen traditio, suurin osa aamuista menee tosin hieman hitaammalla juoksutahdilla.

Tänään onkin luvassa jälleen yksi hektinen päivä työmaalla. Kirjoittamista on edelleen luvassa mutta ei ehkä yhtä suurissa määrin kuin eilen, puuhavihkon kyhääminen olisi edessä ja tunneillekin aion ehtiä. Oma ope nauttii suunnattomasti työelämästään tällä hetkellä, hänestä kun on maailman paras juttu ikinä se että hänellä on ihan oma ohjaaja ja näin ollen lapset saa paljon enemmän kaikkea ekstraa ja tekemistä ja huomiota.

Olen jäänyt oikein miettimään sitä kuinka mahdottoman tärkeää saumaton yhteistyö onkaan. Se, että tietää mitä kaikkea toinen suunnilleen toivoo opetuksen tueksi luokassa ja toisaalta taas että se toinen puolestaan tietää mihin kaikkeen toinen on kykenevä. Sanoisinpa jopa että tämä melkolailla jo harmittaa kun tietää että ihan kohta ollaan työssäoppimisjakson puolessa välissä. Ei ole kivaa se, ei! Todnäk teen joulukuussa erinäisen määrän tunteja luokassa silti, mutta suht vähiin ne tulee jäämään.

Paitsi että työmaalla on luvassa hektistä menoa on sitä kaiketi luvassa kotonakin. Makuuni- ja kauppareissua pukkaa, imuria olisi aiheellista heiluttaa, ruokaakaan ei ole valmiina jääkaapissa joten sekin osasto on hoidettavana. Pyykkitelineet notkuu puhtaita kuivia vaatteita, eteisessä odottaa pari muovikassillista vaatteita jotka pitäisi käydä läpi ja prinsessalle puolestaan on kassillinen vaatteita kuistilla.

Ja edelleen tämän talon ikkunat on pesemättä! Ne on kaiketi pakko ottaa vielä tällä viikolla sillä villeimmät uutislähteet lupaili pakkasia. Isäinpäivääkin pukkaa viikonlopulle ja minä en ole alkuunkaan selvillä senkään päivän kuvioista. Ehkä sitäkin pitäisi tovi tuumia? Nyt taidan kuitenkin siirtyä tuumimaan kampaustani joka on lievästi räjähtänyt ja ehkä samalla tuumin josko tuonne vessaan linnoittautuisi uudemman kerran. Oksettaiskin, etten sanois.

Tästäkin huolimatta, oikein kivakivaa tiistaita ja se on moro!