Jep jep. Puolen tunnin päästä olenkin jo vauhdilla matkaamassa kohti ensiapua ja todnäk viimeistä tippapulloa kohti. Eilen aamulla työvuorossa oli tarkkaakin tarkempi hoitaja, tämä näet otti ja mittasi kuumeenkin siinä tipan valumisen lomassa. Ei kuumetta ja hyvä niin, oma tuntemus kun olikin juuri se ettei kuumeesta ole jälkeäkään. Totaalinen yllätyskin koettiin CRPin oton yhteydessä; edellisen aamun 113 lukema oli vaihtunut lennossa neljäkuuteen. JES!

Sovimme iltapäivän tippakäynnille myös lääkärin tervehtimisen ja minä palasin kotiin, vein speden tarhaan, hörppäsin kupposen kahvia aamutuimaan saapuneen teinin seurana ja sen jälkeen teini pesi hiukseni. Väsytti aikas mahdottoman paljon. Kymmenen kanttiin oikaisin sänkyyn ja kas, minä nukuin puolentoista tunnin unoset. Herättyäni tein ukolle listan elokuvista joita makuunista tahdon katsottavaksi ja ukon lähdettyä makuuniin siirryin keittiöön vatkaamaan kermaa ja pursottamaan sen kakun reunoihin.

Ja kuulkaa, kuinka raskaalta moinen työ kuulostaa? Niinpä! On tämä omituinen tauti. Tiistaina olisin voinut tehdä vielä vaikka suursiivon siinä joutessani eikä tilanne ollut juuri sen kummoisempi keskiviikkona mutta eilen. Se kermavaahdon vatkaaminen (sähkövatkaimella!) ja pursotus, se tuntui vähintään urheilulta. Eikä vielä sekään mutta sen jälkeen olo oli kuin olisi maratonin juossut. Siis tuleeko tämä voimattomuus tosiaan näin jälkijunassa?

Iltapäivällä ensiapu oli jumissa jumissa. Hoitaja totesi samantien ettei sinun kannata tänne jäädä lääkäriä odottelemaan, istut muuten koko illan täällä, hän laittaa tipan valumaan ja varaa sinulle omalle alueelle ajan aamupäiväksi. Totesin että sopii, en minä tätä kanyylia nyt niin pahana pidä ettenkö voisi vielä illalla ja aamulla piipahtaa lääkkeillä ensiavussa. CRPtäkään ei sitten otettu uudelleen iltapäivästä vaan sen otto siirrettiin suosilla tähän aamuun.

Koko loppupäivän kotona minä makasin. Makasin. Ja makasin. En jaksanut yhtään mitään. Ukko piipahti lääkärissä lonkkaansa näyttämässä ja kas, tämäkin jäi sitten sairaslomalle joten kotihoito on kohdallaan ja mitään ei tosiaan tarvitse tehdä, ukko hoitaa kaiken. Tuijotin leffoja, lapset meni ja tuli touhuinensa makkarin ja yläkerran väliä ja illalla speden simahdettua ukko haki meille Rollsista syötävää.

Iltatipalle kurvasin kymmenen aikaan ja vuorossa oli kolmatta iltaa se tosi kiva hoitaja joka hihkuu jo aulassa vointikysymyksiä. Höpöttelimme niitä näitä tämän laitellessa tippaa ruiskulla ja sovimme treffit tälle aamulle kuudeksi, siihen tapaamisemme tuleekin toistaiseksi loppumaan. Kovasti tämä jaksoi kehua aamuista CRP-tulosta, lääkkeellä on ollut todella hyvä vaste. Ja onhan sillä, en väitä. Väsymystä ja yskää lukuunottamatta minulla ei ole enää mitään oireita mitä keuhkokuume mukanaan toi.

Yhdentoista aikaan hölköttelinkin jo sitten unille. Väsytti niin vietävästi. Tipan ainoa huono puoli on ollut tämä iltatipalla pyörähtely vaikka toisaalta sekään ei ole ollut niin huono sillä iltaisin paikalla ollut hoitaja on kyllä jutuillaan ja olemuksellaan korvannut käymisen vaivan joka ilta. No, josko kohta suuntaisin tapaamaan häntä sen viimeisen kerran tältä erää, aamupäivällä menen lääkäriin ja todnäk kanyyli otetaan pois. Nyt aamusta ohjelmassa ei ole kuin CRPn otto ja tipat joten taas olen himppasen viisaampi kun sieltä kotiudun.

Se on moro ja viettäkää kivakivaperjantai! Minä pyrin samaan sillä ukko lupasi noutaa minulle vielä toisen satsin leffoja.