Enpä nyt muista olenko aiemmin maininnut siitä että väliovemme, siis se joka könöttää kylmän kuistin ja lämpimän (hehheh!) eteisen välillä on vuodelta 1999 ja nähnyt parhaat päivänsä lämmön pitämisen osalta vuosikausia sitten. Tästä nimenomaisesta syystä olemme jo aikoja sitten hankkineet mm infrapunalämmittimen pikkueteisen oviaukon yläpuolelle ja himpankin kovemmilla pakkasilla roudanneet vielä öljytäytteisen lisälämmittimen eteisen nurkkaan jolloin se pahin kylmän puskeminen on edes himppasen vähentynyt.

Sehän puskee lattiaa myöten, miten muutenkaan, ja koska väliovi on tiivistettykin jo ainakin neljästi, viidesti, kuudesti, ehkä jopa kymmenesti niin arvaahan sen että vuosi vuodelta sitä kylmää puskee silti enemmän ja enemmän ja enemmän. Viime talvena ongelma ei tuntunut niin merkillisen karsealta, liekö siksikin että täältähän oli koko lauma pois päivät ja illat oli niin hektistä menoa että esim allekirjoittanut ei juurikaan ehtinyt vain olla ja istua ennen kuin juuri ennen sänkyyn rämähtämistä.

Luonnollista lie sekin että se kylmän puskeminen kohdistuu pahiten juuri keittiöön sillä tottahan meidän välioveltamme on suora kulku isomman eteisen poikki sinne. Yhtä luonnollista lie se että minä vietän suuren osan ajastani juuri keittiössä, etenkin nyt kun teen kouluhommia kotosalla. Eilen sain tosin tarpeekseni jatkuvasti jaloissa tuntuvasta kylmyydestä ja luin tenttialueen läpi sängyssä peiton alla makoillen.

Tämän jälkeen siirryinkin touhuamaan hetkeksi keittiöön, sitä kautta yläkertaan pyykkien pariin ja ei aikaakaan kun ukkokin jo kotiutui, minä lähdin noutamaan spedeä tarhasta ja palattuani koetin keskittyä istumaan keittiön pöydän ääressä tenttialuetta selaten. Siis koetin, sehän kuuluu sarjaan Mission Impossible, juu nou, spedellä kun oli miljoonittain asioita tarhapäivän jälkeen kerrottavana ja tottahan se Mikki Hiiren kerhotalo-leffan juonikin piti huudella olkkarista kerran jos eräänkin.

Eipä silti, ruokaakin piti ryhtyä laittamaan, minä kun olin sopinut lähteväni viiden kanttiin kiikuttamaan teinin ex-kämppiksen, "adoptiolapsen" kissaa sille löytämääni uuteen kotiin naapurikuntaan. Niin "adoptiolapsi". Voi kuinka tämän elämä onkaan ollut yhtä sotkua siitä asti kun teini muutti pois sieltä. Tai oikeastaan se sotku alkoi jo siitä kun tämä sai kenkää koulusta syyskuulla mutta teinin tämän kanssa asuminen piti sentään jotenkin vielä lankoja nipussa.

Masentunuthan tuo lapsiparka on, se on tosiasia. Siihen samaan kun osui vanhempien muutto pääkaupunkiseudulle, ero pitkäaikaisesta tyttöystävä ja vaikka mitä. Autokin hajosi. Välit äidin kanssa oli kovin kovin kaukaiset. Eikä tyttö tietenkään viihtynyt enää yksin asunnossaan vaan alkoi yöpyä vuoroin teinillä, vuoroin ex-tyttöystävällään. Voi huoh. Tytön kissan teini otti itselleen asumaan sillä neitosenhan oli tarkoitus lähteä eilisessä satsissa armeijaan mutta siihen tämä haki nyt lykkäystä.

Ja se kissa taas. Se mokoma oli haettu navetasta syyskuun alkupäivinä. Puolivuotiaana. Ja tietäähän sen, maaseudulla navetassa elänyt katti, siitä on kuulkaa sisäsiisteys kaukana. Aika hyvin tuo oppi käymään astialla ex-kämppiksellä asuessaan mutta annapa olla kun tämä siirtyi teinin pieneen yksiöön teinin pentukissan seuralaiseksi. No, todettakoon että teinin sänky on kaatopaikkakamaa. Teini itse nukkuu sohvalla jota kissa ei ehtinyt keksiä käyttää mielenosoitusvessanaan. 

Tämä karmeus selvisi, siis tämä teinin sängyn kunto, minulle joulupyhinä kun teini kyseli ensin sijauspatjan pesuohjeita. Ennen joulua sen muuttoruljanssin asetuttua minä en ehtinyt siellä teinillä piipahtelemaan eikä siihen toki ollut oikein tarvettakaan, teini kun kuuluu puolillepäiville nukkujiin ja pyörähti usein heti töistä päästyään meidän kautta. Tämä karmeus selvisi kun ukko suuntasi asentamaan teinille digiboksin kanavia uudemman kerran.

Ukon ilme oli sanoinkuvaamaton kun tämä sieltä palasi. Kämppä haisi kuin rankki eikä suinkaan siksi että siellä olisi ollut sotkua, ehei. Siistiähän siellä oli, teinistä kun on sukeutunut ainakin tilapäisesti varsinainen imurin heiluttelija ja paikkojen puunaaja. Mutta se haju. Sieltä se, sängystä, oikein käryämällä kärysi eikä siihen auttanut yhtään vaikka teini kuinka puunasi, putsasi ja tuuletti ja sijauspatjan pesu vain pahensi asiaa. Katin kusaisutapoihin taas ei auttanut yhtään se että teini siivosi ja siivosi pissa-astiaa niin että sinne sopisi suunnilleen kuninkaankin pyllistää.

Ennen uutta vuotta ilmoitin hyvin tiukkaan sävyyn että ei kuulkaa nyt käy. Kohta se käry ei edes lähde sieltä pirtistä. Leviää rappuun. Teini saa varoituksen. Ja kenties vielä häädönkin. Ehei. Tämä ei nyt kertakaikkiaan käy ja katille on PAKKO tehdä jotain. Teini ja neitonen nyökytteli. Totta. He laittavat ilmoituksia katista ja jos sitä ei kukaan huoli, joka olisi tosin kovin kovin harmi sillä omakotitalossa tai maalla alle vuoden ikäinen katti olisi varmaan omiaan, niin ehkä se sitten pitää lopettaa.

Ennen mökkireissuamme homma ei tietenkään edistynyt yhtään. Ehei. Mökiltä palattuani kysyin jätettyjen ilmoitusten määrää ja mahdollisesti jatkuneiden tuhojen määrää. Ilmoituksia nolla, mielenosoituspissoja lukemattomia. Lauantaina laittelin tutuilleni, niille joiden tiedän asuvan joko maalla tai jossain syrjemässä viestit naamiksen kautta ja kas, lauantai-iltana kuuden kanttiin katille oli jo potentiaalinen ottaja.

Peltoja ja metsiä kun olisi ympärillä katin kulkea, talossa tilaa ja joka toisen viikon isänsä kanssa asuvat lapset enemmän kuin innokkaita saamaan jonkin lemmikin myös sinne isälle kun äidilläkin oli koira. Että jos vain passaisi? Ja olisihan sitten hänelläkin seuraa silloin kun lapset on äidillään. Jes! Nuoruusvuosien kamut todella rokkaa näissä jutuissa ja niinpä katin siirto sovittiin maanantaille. Teinille ja ex-kämppikselle uusi omistajakandidaatti kävi kuin nenä päähän ja eksän kanssa sovin että tämä noutaa teinin sängyn ja kiikuttaa sen kaattikselle kunhan katti on vaihtanut asuinpaikkaa.

Viiden kanttiin kattia lähdettiin sitten tosiaan viemään, minä, teini ja neitonen. Katti ihastui oitis paikkaan, yhtäkkiä ympärillä olikin tilaa! Kuinkahan paljon sitä reppanaa on ahdistanut ahtaat tilatkin vielä kaupan päälle? Ex-kämppiksellä niitä huoneita oli sentään kaksi, teinillä vain yksi ja pieni keittokomero. Mikä parasta myös vastaanottavapää ihastui salamana kattiin. Koska katti nyt kuitenkin on ollut muutaman kuukauden sisäkissana niin ulkototutuksen he aikovat aloittaa hitaasti ja varovasti jo ihan siksikin että katilla tuskin on kunnon talvikarvaa nyt päällään ja toiseksi ehkä sen on kuitenkin syytä ensin kotiutua uuteen paikkaan, muutenhan tämä saattaa ottaa ja ampaista menemään eikä takaisin löydä.

Siinä samalla vaihdettiin kuulumisia vanhojen kamujen osalta, juotiin kupposet kahvia, juteltiin kaikki kattiin liittyvä ja sovittiin että väliaikatietoja on luvassa. Kotimatkalla sekä teini että neitonen vaikutti kovin tyytyväisiltä katin uuteen asuinpaikkaan ja minä ehdin kunnolla juttelemaan "adoptiolapsen" kanssa. Itkuhan tuolta meinasi päästä sillä asiat on juuri nyt sillä mallilla että ehkä tästä alkaa se ylämäki taas elämässä.

Äidille ja isäpuolelle on viimein kerrottu miten elämä tällä hetkellä sujuu ja vaikka aluksi äiti suuttuikin tytölle, varmasti pelästystään, järkytystään ja pettymystään, niin hyvin tämä on nyt leppynyt. Ja miksi tuo ei olisi pelästynyt? Eiväthän he näe enää oikein ollenkaan ja äidillä on varmaan ollut se kuvitelma että neitosella menee ihan yhtä hyvin kuin aiemminkin. Katsotaan nyt mihin suuntaan tämä tästä nitkahtaa mutta uskaltaisin sanoa olevani varovaisen optimistinen.

Seiskan aikaan olin viimein kotona ja siis apua. Mitä pidemmälle ilta meni niin sitä kylmempi koivissa oli. Kun kympiltä painelin sänkyyn ei mennytkään kuin kotva kun jalkoja alkoi särkeä. Vielä puolen yön jälkeenkin vasen jalka oli kuin liekeissä eikä täysikuu mitenkään auttanut unensaannissa. Puoli kolmelta minä viimein nukahdin. Herätäkseni puoli viisi. Nukahtaakseni takaisin ja herätäkseni ukon kellon soittoon viideltä. Sen jälkeen uni ei sitten enää tullutkaan. Voi rähmä!

No, tänään jatketaan lukulinjaa. Siihen väliin kiskaistaan tosin uusintakäsittely täitöhnillä, niitähän kun hoideltiin TAAS kerran pois juuri ennen mökkireissua. Että mä olen täynnä täitä! Prinsessa valitti pääkutinaa eilen illalla ja toki se uusinta olisi ollut muutenkin tänään edessä mutta olin ihan suunnitellut sen iltapäivään kun prinsessa palaa kotiin. Muiden päät on onneksi edelleen täysin kutina- ja elämävapaat mutta prinsessan nupista löytyi jälleen yksi juuri kuoriutunut täi, niin pieni ja valkoinen se vielä oli.

Pitäisiköhän minun käsitellä tämän nuppi vielä kolmanteen kertaan taas 10 päivän kuluttua? Oman nuppini aion ihan varoiksi ottaa myös käsittelyyn tänään, petivaatteet vaihdan kaikkien sänkyihin (nyt sanon kyllä pahasti ja totean että vttu jos jotain täynnä olen niin JATKUVAA seitsemän ihmisen petivaatteiden pesua!!!) ja poikien päät käyn läpi kamman kanssa taskulamppua apuna käyttäen. Että repii!

Vaan jaa. Nyt taidan siirtyä suosilla tutkailemaan koululaisten herätyksiä. Niin ja speden kuontaloa ennen tarhaan lähtöä. Sitä on kyllä tullut tutkailtua päivittäin mutta sen eilisiltaisen täin löytyminen sai jotenkin taas sätkimään seinille. Taidan pestä prinsessan peiton ja tyynytkin tänään, en vain niitä petivaatteita sillä jotenkin minua alkaa ihmetyttää että miten tämän päästä niitä on niin hiivatin pitkällistä saada pois? Toisaalta, prinsessan kuontalo on kyllä superhypervahva ja neiti on itse laitellut aineet päähänsä näinä käsittelykertoina joten jaa, taidanpa muuten minä levittää ne tänään.

Vaan niin. Nyt tosiaan siirryn toiseen suuntaan. Se on moro ja viettäkää kivakivatiistai!