Se olis kuulkaa keskiviikko ja eilisen kanssa kävi juuri niinkuin arvelinkin aamun aikaisina tunteina, TAKK jäi ja tilalle tuli reipashenkinen kävelylenkki terkkariin. Tai no, prinsessa teki lenkin pyörällä ajellen, minä hölköttelin vauhdikkaasti. Olen varmasti kironnut aiemminkin uutta omalääkäriämme ja kiroanpa jälleen kerran. Voi ankeuden ankeus. Siis oikeasti! Minä aloitin käynnin kertomalla mitä lääkkeitä prinsessalla on käytössä; heinixin tabletit, lecrolynin silmätipat ja heinixin nenäsumute. Lääkäri selaili lääketiedostojaan koneelta ja totesi että jaa, nenäsumutetta ei siis ole käytössä.

Siis täh? Onhan, juurihan minä sanoin. Ai. Jaa niin heinixin? Mutta kun heinixillä ei ole nenäsumutetta. Ai ei vai, no kyllä siinä meillä olevassa putelissa lukee likipitäen kissankokoisin kirjaimin HEINIX. No ei ole, ei täällä heidän tietokannassa sellaista näy. Vai niin. No, se nyt kuitenkin on ja jo toista kesää peräkkäin. Jaa, kai hänen on sitten pakko uskoa äidin sanaa. Voi sanonko mikä! Eikä asia juurikaan paremmaksi muuttunut kun kerroin että prinsessalla on taas sellainen olo että tämän silmien ympärille on tulossa märkäpaiseita. Niitä samanlaisia kuin viime kesänä.

Perusvoidetta ja jos se ei auta niin kortisonivoidetta. Se on jos se iho kovin kuivuu niin niitä voi laittaa niin helpottaa sitten sitä silmänympärysalueen kutinaakin. Siis mitä? Ei prinsessan iho kuivu, vaan se alkaa MÄRKIÄ! Siis MÄTÄÄ! Paisemuodossa! Voisiko rouva lääkäri olla niin kiva että kurkkisi sieltä prinsessan tiedoista mikä viime kesänä on ollut tilanne. Huomautettakoon, että toisin kuin yleensä lääkärikeikoilla, ei tällä ollut lapsen tiedot esillä, oliko tuo mahtanut niitä edes kurkkia. Lääkäri availi tiedot että totesi että katopa vaan joo, no niihin ei sitten kyllä auta kuin antibioottikuuri ja fucidin-voide. Nonni!

Kuuria emme saaneet mukaamme, kas kun ei niitä paiseita ole vielä näkyvillä, sen sijaan lapsi sai kortisonipitoisen nenäsuihkeen ja toisen merkkiset silmätipat. Jes! Olisin ehkä saattanut tajuta jopa ilman lääkärin sanomisiakin että ne allergiatabletitkin kannattaa pitää edelleen käytössä. Arvatenkaan en ollut kovin tyytyväinen lääkärin toimiin mutta aivan sama, pääasia että nyt on toivoa siitä että lapsen olo alkaa selvästi helpottaa kun lääkkeet on himpan ydymmät. 

Kotiuduttuamme ryhdyin kahvinkeittoon ja kuorinpa siinä samalla perunatkin. Anoppi piipahti kahvilla, prinsessa istui silmät turpeina television ääressä ja heti ukon kotiuduttua säntäsin käymään apteekissa. Kyllä nyt kelpaa! Kotimatkalla kiepsahdin tarhan kautta ja nappasin speden kyytiin, kotona tuuppasin potut kiehumaan ja suunnilleen yhtä vauhdilla tiputtelin lapsen silmiin uusia tippoja ja suuntasin ulos. Spede seuranani istutin edellisenä päivänä saamani vadelmantaimet keittiön ikkunan alle ja perkasinpa siinä samalla kukkapenkinkin.

Ruokailun päälle oli pakko keitellä iltapäiväkahvit, siivoilla keittiöä ja laitella muutenkin paikkoja kuosiin. Jostain kumman syystä loppupäivä meni lähinnä oleillen, olisin ryhtynyt nurmikon leikkuuseen mutta kun ruohonleikkuria ei ole edelleenkään käynnistetty kertaakaan talven jälkeen niin tuskinpa minä tuota käyntiin olisin saanut. Vihjailin toki siinä ukolle samalla että josko tämä sitä bensaa siihen leikkuriin hakisi, minä voisin keskiviikon kunniaksi ajella nurmikon kun lapset on lähteneet kouluun ja spede tarhaan. Ukko ei liikkunut.

Syykin muuten selvisi, siis sille miksi ukko ei liikkunut. Tämä näet paljasti karmean salaisuuden illalla minun hiippailtua makuulleni. Ruohonleikkuri on niin pahasti puuvajan perukoilla että sitä tuskin saa ulos sieltä. Tai ainakaan kovin helposti ulos, siinä etualalla kun on appiukon talvirenkaat jotka pitäisi ensin nostella ulos sieltä. Samoin sieltä pitäisi ensin nostella ulos vähän sitä, tätä ja tuota mutta siis, leikkuri on pahasti takarivissä. No voi sanonko mikä!

Saattaa olla että minä teen tänään täsmäiskun sinne puuvajaan, sillä minulle hyvin ominaistahan on se että minä innostun täsmäiskuihin jos joku on muka erityisen hankalaa. Jaa niin. Ettei se nyt muuten olisi se syy miksi ukko tuumi koneen olevan niin hankalan perällä, olisiko tämä hänen tapansa järjestää niin että minä revinkin sen sieltä päivän aikana ulos. Hmmm, tätä sietää tuumia.

Vaan jaa, taidanpa pyörähtää nyt uutisotsikoiden parissa ennen kuin pitää ryhtyä herättelypuuhiin. Ai niin, eilisen illan kuvioihin kuului myös pitkähkö puhelu työkaverin kanssa. Puhelun seurauksena olen lupautunut leipomaan rippijuhlatarjoilut ensi viikolla. Jep jep. Ja nyt, se on moro ja oikein kivaa keskiviikkoa!