Tänään pitäisi raahata itsensä, taas, TAKKiin. Olen kuitenkin päätynyt ratkaisuun jonka mukaisesti en sinne liikahda, eilinen päivä kun tuntui vähintäänkin kaivoon heitetyltä istuskelulta. Siis ihan oikeasti; mitä hiton järkeä on istua päivää kuuntelemassa kun kouluttaja lukee dokukameralla kankaalle heijastettua tekstiä ääneen. Siis sitä samaa joka on siellä verkkokoulussa ja jonka voit lukea ihan itsekin. Ei voi ymmärtää. 

Ehkä se vielä jotenkin menisi jos kouluttaja vastaisi esitettyihin kysymyksiin tuosta vaan, tietoihinsa nojaten, mutta ei. Kysymysten kohdalla tämä alkaa selaamaan verkkokoulun sivuja tai Ohjaan ja avustan-kirjaa. Siis sitä samaa jota mekin selaamme aika-ajoin ja josta meillä on ollut kaksi tenttiä ja vielä yksi tulossa. Jos tietoa ei löydy kirjasta tuosta vaan alkaa kouluttaja kertoilla ympäripyöreitä juttuja joiden sisällöstä ei kyllä sitä vastausta saa aikaan millään. Huoh.

Koska samaista kouluttajaa on luvassa myös tänään totesin jo eilen tuntien päätyttyä että onhan se nyt niin että minulla on paljon enemmän ja paljon tärkeämpiä hommia kotosalla. Verkkokoulua osaan ihan itse lukea, samoin sitä kirjaa ja hups, osaanpa jopa etsiä tietoa asioista joita ei välttämättä kummastakaan löydy. Eli jep jep, ei TAKKia tänään vaan simppelisti luvassa on kotihommia rajulla asenteella. Josko saisi joitain pskamaisempia kuvioita hoideltua, olis kiva juttu se.

Kaiken lisäksi en ole mitenkään varma olenko täysissä ruumiin voimissa. Minä näet palelin kuin horkkatautinen illalla ja se palelu tuli mukana vielä sänkyynkin. Siellä minä tutisin peiton alla kunnes simahdin unille. Nyt olo on kyllä ihan normaali mutta himppasen se siinä illalla itseä hämmensi. Kuumetta en lähtenyt silti mittaamaan mutta saattaahan se olla että pientä lämpöä oli ilmassa, mene ja tiedä. 

Vaan niin, siinä kaiketi tulikin tärkeimmät eilisen koulupäivän osalta. Kotona sitten riittikin enemmän ihmeteltävää ja tehtävää, yllätys. Kuten nyt vaikka se että junnu tuli näyttämään minulle suutaan. Hänestä kun tuntui että toisessa poskessa yläikenen sivulla kasvaisi hammas. Minäpä siis tiiraamaan ja kas, ei se tuntuma väärä ollut. Poskihampaan vieressä törrötti uuden ja upean poskihampaan kärki. Kiva. 

Se paikallaan oleva poskihammas heilui hyvin hennosti, junnu oli sitä kokeillut kerran jos eräänkin. Voi kun superkiva. Ei siinä auttanut kuin sanoa lapselle että kyllähän se nyt on niin että seuraavana päivänä on piipahdettava tapaamassa koulun hammaslääkäriä. Junnun silmät levisi kuin teevadit. Siis oikeastiko. Siis pakkoko. Siis repiikö se hammaslääkäri hampaan irti. Voi sitä kauhun määrää mikä lapseen iski, eikä kai ihme sillä liian hyvin on muistissa viimekesäinen hammaslääkärireissu joka meni vähintäänkin käpälään.

Minä lohduttamaan. Muistuttamaan siitä kuinka hienosti se hammas irtosi heti kun paikalle tuli hammaslääkäri joka osaa homman. Kertomaan kuinka se koulun hammaslääkäri kuuluu aivan siihen samaan ryhmään, hammaslääkäreihin jotka todella osaavat hommansa. Ja kuinka hammas kuitenkin heiluu jo himppasen joten se irtoaa tuosta vaan kun hammaslääkäri lähtee sitä irrottamaan. Eipä ne puheet juurikaan poikaa lohduttaneet.

Hieman iltaysin jälkeen alakertaan tallaili verinen mies. Verta oli leualla, poskella, kaulalla ja rintapielissä eikä suinkaan mitään vähiä määriä vaan ihan kunnolla. Hammas puolestaan oli verisen miehen kädessä. Lapsi oli väkisinkin kiskonut hampaansa irti siinä televisioa katsellessa ja unille ryhtyessä. Just. Junnun kipukynnys on totta tosiaan korkea, tiedän, ja vielä korkeammaksi se muuttuu näissä tämänkaltaisissa tilanteissa. Tsiisus! 

Pääasia lienee se ettei hammaslääkäriä nyt sitten tarvitakaan. Verenvuodon viimein tyrehdyttyä pääsin kurkkaamaan kunnolla sinne suuhun ja voi kuulkaa, siellähän on todella komea hampaanalku jo näkyvillä. Luulenpa että se siirtyy vielä kasvamaan ihan oikeaan kohtaan sillä puhkeamiskorkeus on kuitenkin vasta aluillaan. Hohoo! 

Vaan jaa kuulkaa, luulenpa että ryhdyn vähitellen tutkailemaan uutisantia. Muistaessa totean vielä sen, että prinsessan viikon mummula-asuminen päättyi jo perjantaina tämän vietettyä mummulla kaksi yötä. Nonni. Toisinaan viikko kuluu kaamean nopeasti, kyllä! Ja nyt, se on oikein mukavaa tiistaita ja moro!