Piti niin alkaa eilen leipomispuuhiin. Olin tehnyt jo tarkat suunnitelmat siinä aamutunteina; vien speden tarhaan kasin jälkeen, pyörähdän kaupalla leipomisvärkkiostoksilla ja ryhdyn kaneliässien tekoon. Kuka arvaa miten kävi? Puhelin soi seiskalta ja langan päässä oli työkaveri. Että tuletkos töihin. Kun yhden toisen työkaverin lapsi onkin kipeänä. 

Mikäs siinä, minä säntäsin hopottamaan speden aamupalalle, kipaisin viivana yläkertaan herättelemään junnun ja pojan 15v, nakoin aamupaloja pöytään, lääkitsin junnun ja kaivoin sukkana vaatetta spedelle. Raapustin pikana ukolle viestin kahvinkeittimen eteen jossa totesin että kiire tuli, töihin lähdin, ilmoita jos tarvitset autoa. Hieman puoli kahdeksan jälkeen istuin jo speden kanssa autossa ja suuntasin kohti tarhaa ja sitä kautta kohti työmaata. 

Tällä kertaa pääsinkin sitten ekojen pienluokkaan töitä paiskimaan. Onneksi kokolailla kaikki ykköset ja kakkoset on jo tuttuja tenavia. Ne pienluokan ykkösetkin on ehtinyt tulla tutuksi tämän vuoden aikana joten sen kummempia esittelyjä ei tarvinnut suorittaa ja töihin sujahdettiin iloisen vauhdikkaasti. Ukkokin viestitteli siinä ekan tunnin aikana kertoakseen että niin kun hänellä olisi se hieroja. No niinpä niin. Ei siinä muuta kun ekalla välkällä valon nopeudella kotona pyörähtämään ja ukko nakkasi minut takaisin työmaalle.

Työpäivä rullaili varsin iloisen vauhdikkaasti ja kas, yhdentoista ruokailusta luokkaa kohti hötkyessäni yksi kollegoista tavoitti minut käytävällä. Että tekisitkö hänen puoli vitosensa. Kun hänellä on niin mahdottoman sairas olotila ja hän lähtisi kotiin. Ah. Just. Tämän kyseisen puoli vitosia on joutunut niin moni tekemään hänen puolestaan milloin minkäkin syyn takia joten se avustusinto siinä kohtaa on himpan hiipunut muilta talon naisilta.

Mikäs siinä. Kaipa se käy. Onneksi olin saanut jo aiemmin teinin kiinni ja tämä oli lupautunut hakemaan speden tarhasta ja kiikuttamaan tämän kotiin. Ei muuta kuin soitto teinille, ilmoitus siitä että olenkin tunnin pidempään ja josko tämä viitsisi ruokkia tenavat neljän kanttiin. Pikainen pyörähdys kerholla jossa kollega selvitti sille päivälle tehdyt kerhosuunnitelmat ja selittipä tämä samalla kertaa tämänkin päivän suunnitelmia "jos hän ei tule töihin".

Tässä kohtaa jouduin tosin toteamaan että niin, mahdanko minäkään olla täällä. Mutta mikäs, kuuntelen toki. Kahdentoista jälkeen, ekojen pienluokan tuntien päätyttyä, minä säntäilin vauhdilla saattamaan pari oppilasta taksille ja sitä kautta kadun laitaan seisomaan. Ukko kurvasi auton kanssa paikalle, survaisi kotiin ja minä nappasin auton. Työmaalle palasin alle kymmenessä minuutissa ja kas, aikaa jäi varsin passelisti koulutulokkaiden askartelutöiden alustavaan valmisteluun.

Yhden jälkeen siirryin kerholle, kahdelta välipalalle, kolmelta pyörähdin pikaisesti kahvilla ja hieman ennen neljää siirryin loppujen kerholaisten kanssa ulos. Kahtakymmentä yli neljä viimeistäkin kerholaista tultiin hakemaan ja kas, minä pääsin kotiin. Voin kertoa että väsytti! Ja voin kertoa ettei auttanut! Se on kyllä perin merkillistä millaisen sotkun tämä lauma saa muutamassa tunnissa aikaan, minä kun pääsin ihan ensimmäiseksi siivoamaan eteisestä koulutulokkaiden jälkiä, keräämään takkeja, kenkiä ja reppuja puhumattakaan pyöräilykypäristä. Ush!

Pikainen pyykkikoneen tyhjennys, uudelleen täyttö ja kurkkaus ruokapatoihin; kiva, kaikki sapuskat oli syöty. Niinpä niin, ei minun nälkä olisi ollutkaan. Ryhdyinkin siivoamaan tenavien ruokailun jälkiä keittiöstä ja täyttämään tiskikonetta. Siinä samalla kuuntelin toki kun yksi kertoi tarvitsevansa kuusi euroa kouluun, toinen selitti kahdenkympin tarpeesta luokkaretkeä varten ja kolmas selitti kuinka munamet sitä ja tätä. Luitte oikein. Munamet. Spede ei osaa lausua nimeä Muhammed oikein joten iltapäiviin kuuluu aina kauhutarinoita siitä kuinka munamet kiusaa ja tekee sitä ja tätä ja vaikkas mitä.

Poika 17vkin pyöri siinä koivissa sen minkä ehti, paikkaili pyörän kumeja ja selitti ummet ja lammet päivän hienoimmasta kokemuksestaan, ajokeikasta stadiin messuille ja niistä messuista sekä voitostaan siellä, poika oli lapioinut 3 kg 6g hiekkaa kärryihin kilpailussa jossa kolme kiloa oli se määrä joka piti kärryihin saada. Olipa vielä rehvakkaasti todennut kilpailun vetäjälle että hän oli lapiomiehenä viime kesän joten siinä olisi se 3 kiloa hiekkaa. Lähimmäksihän tuo oli osunut ja tadaa, tämä voitti itselleen joltain hiivatin työvaatefirmalta työvaatteet oman valinnan mukaan.

Saatuani keittiön kuosiin pyörähdin uudemman kerran autoon teinin istuessa vielä sohvannurkassa ja käväisin pikaisesti automaatilla ja kaupassa. Kotona ryhdyin viikkailemaan kuivia ja puhtaita vaatteita kaappeihin, rovautin ne aiemmin koneesta tulleet kuivumaan ja säntäsin viimein itse syömään kaupalta ostamaani mikroateriaa. Tiskikone hurisi iloisesti ja pyykkikone piippaili ilmoittaakseen että valmiita oltais, tuuks taas tyhjentään.

Kello oli jo iloisesti seiskassa kun viimein sain hieman hillitä tahtia. Iltapalat junnulle ja spedelle, tiskikoneen tyhjennys ja spede nukkumaan. Ihana rauha viimeinkin! Sitä rauhaa oli ihan pakko juhlistaa jalkakylvyllä, kanaceasarsalaatilla ja isolla vesilasilla. Ei liene yllätys että jalkakylvyn jälkeen olo oli jokseenkin rento, se oli siinä ja siinä että jaksoin vielä Greyn anatomian tuijottaa nojatuolissa ja sen jälkeen siirryinkin suosilla sänkyyn.

Nyt sitten ihmettelen tässä mitä tämä päivä tuo tullessaan. Kesken päivän kotiin lähtenyt työkaveri kun ei saanut lääkäriaikaa eikä suostunut ensiapuunkaan lähtemään joten tästä päivästä ei saatu eilen selvyyttä. On siis enemmän kuin mahdollista että puhelimeni soi jossain kohtaa aamua ja minua kysellään töihin joka on toki, en väitä, tosi hyvä juttu noin tulevaakin ajatellen, mutta joka on kaukana hyvästä jutusta noin rippijuhlia ajatellen.

Tänään minulla ei ole edes autoa käytössä joten työmaakomennus tarkoittaa käytännössä sitä että minä saan ladata mahanalusen jalkoja täyteen ja kiitolaukata tarhan kautta työmaalle. Mikäli ilmoitus tulee järkevään aikaan niin ehdin jopa ehkä kasiksi töihin, jos ei niin jaa. Sitten ehdin kun ehdin. Se mikä tässä himppasen ärsyttää on juuri se että sitten saa oikeasti laukata mahanalus jalkoja täynnä sillä junnu menee vasta kymppiin enkä tahtoisi herätellä tätä nyt aamusta ja spedenkin antaisin mielelläni makoilla niin pitkään kuin tämä tahtoo ja viedä tarhaan vasta aamupalan jälkeen.

Huoh. Kieltäytyäkään en oikein viitsisi sillä oikeasti, minä olen kiinnittänyt katseeni jo tiukasti ensi syksyyn ja siihen kun valmistun syyskuulla. Pitkiä sijaisuuksia kun olisi enemmän kuin kiva saada vaikka toki nämä päivän-parinkin sijaisuudet on plussaa. Mikä onni että minut katsotaan työmaalla ihmiseksi jonka voi heittää luokkaan kuin luokkaan sijaistamaan, sama tilanne kun ei ole läheskään kaikilla sijaisuuksia tehneillä.

Joukossa on niitä joiden kohdalla mietitään tarkkaan mihin luokkaan nämä voi laittaa. Aina näiden sijaiseksi ottamista ei voida edes harkita juuri siksi että "ei sitä siihen luokkaan voi laittaa". Kiva. Tässä kohtaa onni on kyllä todella potkaissut. Vaan jaa. Luulenpa että ryhdyn nyt suosilla kuosittamaan itseäni siihen kuntoon että voin tarvittaessa sännätä sinne työmaalle ilman että tarvitsee enää omaa habitustaan ajatella. Se on siis moro ja viettäkää kivakivatorstai!

Ps. mummulle muuttanut prinsessakin oli muuten kotona eilen kun kotiuduin työmaalta. Jäipä tuo kotiin yöksikin. Aikamoinen muuttaja on tämä.