Myönnän, nyt on se toisinaan. Eilinen päivä oli toki kivakiva ja eniten kaikessa omaa oloa piristi huomata että aurinko on palannut. Junnun vaikeat kaudet on oikeasti juuri niitä, vaikeita. Minulla ja junnulla on aina ollut "napanuora kireällä", junnu vaistoaa minusta kaiken ja minä junnusta kaiken. Symbioosi on rikki nyt ja ehkä ihan hyväkin niin. Lapsi elää ja voi hyvin. Muuten, kuinka moni voi hehkuttaa moista "vastasyntynyt-teemalla" kun tenava on kohta 10v? *röhönauru*

Eilen pyykättiin, siivottiin, kokattiin ja pidettiin muutenkin huolta perusjutuista. Itsearviointikin tuli lukaistua läpi ja todettua että so what. En osaa itseäni kehua, en toisaalta kunnolla moittiakaan. Tiedän että vikoja on siellä täällä mutta mitä väliä. Oikeasti, MITÄ VÄLIÄ? Osoittakaa minulle se täydellinen ihminen niin lupaan niellä sanani ja ajatella että prkl soikoon minä olen viallinen.

Junnu on tosiaan palannut omaksi itsekseen. Pelottaa ja huolestuttaa edelleen enkä nyt ole aivan varma mistä lähden asiaa purkamaan. Ihan ensisijaisesti olen ajatellut yrittää saada junnu itse oppimaan sen miten hän lukee oloaan. Samalla mielessä kummittelee ajatukset siitä että hei, meidän suvussa on mielisairauksia ollut ja varmasti tulee jatkossakin olemaan. En todellakaan ole sitä mieltä että junnulla olisi mitään mielisairauksia mutta oikeasti, ennakoiko tämä niitä?

Ennakoiko tämä persoonan niin totaalinen muuttuminen sitä että jossain kohtaa kone leikkaa kiinni? Olen melkolailla varma siitä että olen aiemmin kertonut kuinka siskollani leikkasi kiinni. Mielenterveydellinen flippailu, siis minä sanon sitä flippailuksi, ei tarkoita sitä että olet pakkopaitakamaa ja tuomittu laitokseen suljettujen ovien taakse. Luulenpa jopa että oikealla hoidolla suurin osa mieleltään sairastuneista voi elää ihan normaalia elämää ilman niitä lukkoja ovissa.

Hei oikeasti. Siskollani todella LEIKKASI kiinni, siis TODELLA. Sitä oli aivan järkyttävän kamala katsoa kun ei pystynyt auttamaan. Eikä se ole aiheuttanut näin vuosien myötä kuin sen että siskoni on fiksumpi kuin minä; tajuaa kuunnella itseään. Sisko on opiskellut ammatin, pyöräyttänyt lapsen, ostanut kämpän ja hankkinut itselleen vakityön. Kukaan joka siskooni on tutustunut vuosien varrella tietämättä mitä joskus oli, ei voisi varmastikaan uskoa sitä mitä tapahtui.

Ehkä senkin vuoksi sisko tietää mitä elämä pskimmillaan on. Ehkä siksi minäkin osaan toimia siellä missä toimin. Mutta silti. En halua kokea samaa enää ikinä uudelleen. Mieluummin yritän sulkea pois mielestäni sen mahdollisuuden että junnulla flippaa kone kiinni. Ja silti. Jos flippaa niin flippaa, ei se maailmanloppu ole sekään. Itsekästä kyllä, mutta antakaa se flippaus silti jollekin muulle.

Toisinaan sitä vaan miettii ehkä liikaa. Nyt alkaa olla se aika kun kaikki mietteet pitää keskittää poikaan 15v. Tämän rippijuhlat kun on kahden viikon päästä. Ehkä tosiaan tähyän sinne ja unohdan tämän menneiden ja nykyisten mietinnän. Se on siis kivakivaa sunnuntaita kaikille ja se on moro!