No onpa tämä nyt sitten varsinainen bloggaustauko kun jo toista kertaa, ja siis huom, YHDEN PÄIVÄN aikana, olen täällä bloggailemassa vaikka niin piti olla olematta. Mutta kun. Tässä nyt sattumoisin on kotvanen luppoaikaa niin mikäs, laitetaanpa prinsessan 12v-tarjoiluita näkyviin. Varsinaisia synttärikekkereitähän meillä ei järjestetä sen jälkeen kun tenava on täyttänyt 10v mutta toki kahvit keitellään juhlapäivän kunniaksi.



Ihan joka vuosi ei ole välttämättä mitään pikkuleipää kummoisempaa kahvin kanssa tyrkyllä mutta tällä kertaa on ja pienellä vaivallahan näistä päästiin. Tarjolla siis suklaamandariinikääretorttua, Ullantorttua ja tadaa, mansikkavaniljaviinereitä. Nam. Kaneliässiäkin ajattelin pöytään kattaa, tosin en ole vielä alkuunkaan varma onko niitä enää jäljellä sillä tässä torpassa on eräskin kaneliässärosvo, jos näin voi sanoa.

Suklaamandariikääriksen ohjetta en ole tainnut postata, viinerit sen sijaan on tehty simppelisti lehtitaikinalevyistä jotka on leikattu kahtia, voideltu munalla ja päälle ripoteltu raesokeria. Keskelle olen nostanut vaniljakreemijauheesta tekemääni kreemiä, paistanut vienerit lehtitaikinapakkauksen ohjeen mukaan ja lopuksi asetellut tuoreita puolitettuja mansikoita vaniljasilmän päälle viinerien hieman jäähdyttyä. Todella helppoja ja nopeita ja mansikoiden tilallehan voi laitella juuri niitä marjoja tai hedelmiä mitä tahtoo.