tiistai, 25. syyskuu 2012
Olis niin nukuttanut
Sänkyyn hiippaillut ukko sai minut säpsähtämään hereille kiskaisemalla peittoa päälleen niin, että kotvaksi oma paljas selkäni haukkasi viileää ilmaa. Siitä ehkä olisi selvitty kokolailla sillä säpsähdyksellä mutta kotvan päästä alkoi jäiden kolina eikä aikaakaan kun peittoa nykäistiin uudelleen sillä ukko ojentautui ottamaan suolapähkinöitä lattiatasolta. Ihan mahtavaa toki että varoo rapistamasta pussia mutta se nyt on aika turhaa kun olet jo ehtinyt säpsähtää puoliunesta puolihereille.
Turhaksi sen tekee se pähkinöiden narskutus joka alkaa siinä kohtaa selän takaa. Jatkuen kotvan kuluttua taas niiden jäiden kolinalla. Ja palaten peiton nykimiseen. Ja rapinaan. Ja rouskutukseen. Ja jäiden kolinaan. Nykimiseen. Rapinaan. Rouskeeseen. Kolinaan. Ja tottakai jokaista peiton nykäisyä ryyditti kylmä viima selässä ja sängyn hytkyminen. Voin kertoa, että ehdin mielessäni harkita jo pariakin tulevaa toimea. A. varavuode olkkariin. B. pyjaman hankinta.
Se kolmas, ja todennäköisin, tuli mieleen vasta nyt aamulla kun silmät ristissä hiippailin tupakille kahvin valuessa. Niin. Josko valitsen jatkossa niin tylsää tuijotettavaa ruudulle että takuulla simahdan vähintään tunti ennen miehen sänkyyn siirtymistä. Ilmeisesti ikä tuo mukanaan herkkäunisuutta, tämä hereille havahtelu kun on alkanut vasta ihan viimeisen puolen vuoden aikana. Enkä minä havahdu hereille enää siinä kohtaa kun olen ehtinyt kunnolla vaipua uneen mutta se ensimmäinen vartti heti unentulon jälkeen. Siinä herää.
No, tämä tästä, pitää simppelisti laitella väriä silmäkulmaan lähtiessä niin ehkä sitä muuttuu jälleen ihmisen näköiseksi. Eilen olisi ollut ne valmistujaisjuhlat. Minäpä sitten missasin ne, mutta kerranko sitä. Kävi näet niin, että aamutuimaan sängystä nousi, tai oikeammin nostin, ylös lapsen joka ei saanut päätään kääntymään mihinkään suuntaan eikä voinut pitää oikeaa kättäänkään kuin olkapäälleen nostettuna. Itkuahan tuo tihrusti ihan nonstoppina, kipu oli taatusti aika messevä.
Kipuilijana toimi siis prinsessa joka oli onnistunut saamaan kunnon noidannuolen niskaansa. Soittelin ensiapuun lääkitysneuvojen perään ja kokolailla ajattelemallani kaavalla sieltä neuvottiin, mitä nyt kipulääkitysosastolle tehtiin vielä yhden pillerin lisäys. Lämpöhaudetta niskaan, kipugeeliä lämminneelle niskalle ja sekä buranaa että panadolia suuhun. Lisäohjeena oli kipupiikin nouto jos tilanne ei lähde iltapäivään mennessä laukeamaan kotikeinoin.
Siinä kohtaa kun olkkarin televisio pimeni kotvan ennen ysiä ja olin saanut sekä junnun kouluun että speden tarhaan totesin että jaa-a. Paraneeko tässä mihinkään manseen itse suikkelehtia, prinsessa kun oli edelleen lukossa. Eikä se telkkarinkaan pimeneminen kovin hauskalta tuntunut, ei vallankaan kun samalla pimeni kaikki olkkarin pistorasioihin kytketyt laitteet. Onneksi ukko meni vasta iltaan joten tämä tutkaili ja tutkaili aikansa tilannetta ja tadaa, lopulta syykin selvisi. Sulake kun se ei ollut.
Olkkarin ensimmäisestä pistorasiasta, siis siitä johon muut rasiat on ketjutettu (hienoa sähkömiesslangia!) oli maajohto irtoillut omia aikojaan jolloin virta ei kulkenut enää muille rasioille. Tässä kohtaa tutkailin uudemman kerran prinsessaa ja totesin että enpä minä sitä viitsi yksin kotiin iltapäiväksi jättää, käsi kun oli edelleen tiukasti olkapäällä hartioita ja niskaa lämmittämään kiedotun kaulahuivin alla. Soittelin siis kouluttajalle ja jätin tälle viestin siitä, etten nyt yksinkertaisesti voi jättää prinsessaa yksin kotiin.
Sen sijaan pyörähdin kaupalla ja palasin vauhdilla kotiin ruoanlaittopuuhiin. Ruokaa laitellessa soi puhelinkin ja tadaa, kotvan kuluttua soittelin jo koululle johon tänään oli tarkoitus mennä käymään ja sovin tapaamisen huomiselle. Tänään lähden siis muutamaksi tunniksi työmaalle paiskimaan hommia. Torstaina on myös työpäivä mutta senhän nyt tiesinkin jo etukäteen. Tapaaminen on siis siirretty ja huomenna selvinnee lähdenkö tosiaan tekemään pitkää sijaisuutta vai jatkanko näillä pätkähommilla.
Tosin pätkähommiakin näyttää riittävän varsin hyvin, johan tässä on saanut useampaan kertaan tarjota "ei onnistu"-lausahdusta. Siinä kaiken sähellyksen keskellä sain sitten tekstarinkin kultapisteeltä. Osallistuin Buzzador-kampanjaan jossa jokaista kultagrammaa kohti saa vielä euron lisähintaa myymästään kullasta ja kultakirje saapui kotiin torstaina. Nyt kultani oli arvioitu ja kuulkaapa nyt. Se oli likellä ettei ruoanlaittokapineet lennellyt käsistäni viestiä tavatessani.
Olen toki tiennyt että kulta on arvossaan, ei siinä mitään mutta siis daa. Että NÄIN arvossaan! Todettakoon, että näkemykseni paristasadasta ekestä meni muutaman saturaisen pieleen. Voi tsiisus! Kampaaja ja ukon lahja, here I come ja vielä jää talvivaaterahaakin jemmaan niin ettei todellakaan tarvitse miettiä millä rahalla ostelee tarvittavat toppatakit ja kengät kolmelle tarvitsijalle. JES! Tämän linkin taakse laittelenkin koodin jolla saat saman edun mikäli tahdot kultaa myydä, olepa hyvä. Iltapäivällä kultapisteen omissa tiedoissa-sivulla näkyikin jo, että raha oli lähtenyt tililleni. Ou jes!
Ei liene ihme, että eilen illansuussa olin tosiaan jotenkin ylivirittynyt ihminen. Ehkä kaikki päivän aikana tapahtuneetkin vaikutti osaltaan siihen, ettei uni tahtonut ottaa tullakseen. Prinsessan niska alkoi onneksi toeta puolen päivän jälkeen ja kolmen kanttiin tämä pystyi jo liikuttamaan kättäänkin normaalisti, illalla laittelin vielä kipugeeliä ja nakkasin lapselle buranan kitusiin, tänään neito menee todnäk kouluun jos niska nyt ei sitten ole uudelleen jumittanut yöllä.
Että sellainen maanantai. Luulenpa, että siirryn nyt suosilla pakkeloimaan naamaani ihmismoiseen kuntoon, työmaa kutsuu vasta ysiltä mutta eipä tarvitse sitten hosua. Se on moro ja viettäkää kivakivatiistai!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.