Eilistä päivää. Sittenkin että taloutta ajatellen mentiin reippaasti miinusmerkkiselle puolelle. Kaikki tarvittavat paperit tuli hoidettua kuntoon, jes, ja kiikutettua postiinkin joten tadaa! Työmaalla meno oli reippaanhektistä, miten muutenkaan, ja tunnelma kertakaikkisen loistava. Niin ja haikea, pakko se kai on myöntää. Paljon halauksia, runsaasti onnitteluja ja muutama sananen siitä kuinka harmillista se silti on että edessä on pitkähkö ero. Niin.

Kieltämättä harjoittelupaikka osoittautui varsin hyväksi paikaksi noin työyhteisöä ajatellen, on ollut suorastaan nautinnollista olla töissä siellä viimeiset viikot. No, uudet tuulet tekee varmasti silti hyvää ja enköhän minä sinne uuteenkin joukkoon sujahda suht mukavasti kun vauhtiin päästään. Työpäivä loppui tuntia aiemmin kuin piti ja tottahan minä käytin moisen tunnin hyväkseni. Säntäsin poliisilaitokselle ja tilasin, viimeinkin, uuden ajokortin. Niin. Eihän tässä ole avioliiton solmimisesta mennyt kuin 9vuotta joka aika on ajeltu eksän sukunimellä vaikka sukunimi onkin ollut toinen...

Kotona olin jo hieman ennen yhtä ja ryhdyin vauhdilla paitsi kahvinkeittoon, myös ruoanlaittoon, ja ei aikaakaan kun minulla oli ukolle riisit ja aurakanat touhattuna ja spagettivuoka uunissa paistumassa. Ukon kotiuduttua istuin vielä hetken reporankana ennen kuin säntäsin noutamaan pienintä tarhalta, ruokin tenavat ja ryhdyin keksejä musertelemaan sillä tarkoitus oli leipoa työmaalle kakku tälle päivälle.

Keksit muserreltuani loikkasin jälleen autoon ja kurvailin noutamaan poikaa 16v koululta, tämä ei muuten ole alkuunkaan normaalia meillä, ja kotiuduttuani tuolta reissulta komensinkin prinsessan pelkääjän paikalle ja kurvailin tämän kanssa tokmannille ostoksille. Erinäinen määrä tavaraa tarttui mukaan ja hyvä niin, kaikki niistä oli tarpeellisia. Kotona leipaisin suklaahyydykekakun, tällä kertaa sekä vähälaktoosisena että gluteenittomana kun en tiedä onko työmaalla keliaakikkoja ja sen perään olinkin jo jokseenkin uuvahtanut.

Loppuilta menikin iloisesti kutimia heilutellen telkkarin ääressä, samalla muistelin parin vuoden takaista syksyä jolloin villasukkia tuli kudottua sadoittain. Tämän syksyn saldo on vaivaiset viisi paria ja hidasta tuntuu olevan, olisiko syy siinä ettei niitä täydy kutoa leivässä pysyäkseen? Puoli kymmeneltä kurvailinkin kohti sänkyä ja voi pojat, jopa uni maistuikin. Ukko on kehittänyt itselleen messevän lenssun ja edes tämän niistäminen ja köhiminen ei saanut minua havahtumaan kertaakaan. Huh!

Tänään on tosiaan viimeinen päivä harjoittelupaikassa ja sitten se on siinä. Höh. No, kuten sanoin, uudet tuulet puhaltaa maanantaina ja voi mitkä tuulet ne onkaan! Niihin saa onneksi tottuakin hieman pidemmäksi aikaa ja se on hyvä se, ja silti. Jotenkin kaiholla ajattelen sitäkin mahdollisuutta että saisin kierrellä ja kaarrella mahdollisimman monessa eri ympäristössä. Ehkä sekin on vielä edessä?

Ja nyt. Oma pärstä siihen kuntoon ettei tenavat pelästy ja kai se pitää vaatettakin vaihtaa. Se on siis moro ja viettäkää kivakivaperjantai!