Jos kohta tiistaina otettiinkin pari askelta taaksepäin niin eilen palattiin jälleen sille viivalle jolle oli ehditty kulkea ja hyvä niin. Koulutöitä tuli siis tehtyä eikä käytöstäkään joutunut kaikenaikaa korjailemaan, vaikka edelleen suuri osa ajasta meneekin siihen että opetellaan ihan niitä simppeleitä luokassakäyttäytymissääntöjä kuten "ei vaellella kesken tunnin" tai "ei huudeta". Rutiinitkin piti ja ne rutiinit tuntuu nyt jo olevan lapselle suht tärkeät olemassa siellä koulumaailmassakin.

Jota en muuten ihmettele. Olemme onnistuneet luomaan lapselle rytmin päiviin eli ulkoilu tapahtuu joka päivä samaan aikaan, ruokailuun siirtyminen on vakio ja muutkin siirtymät tapahtuu vakiokaavalla. Se mikä lapselle taisi tulla yllätyksenä eilen oli vaatimus. Matikan tunnilla kun EI tahdottu tehdä kaikkia tehtäviä jotka tunnille oli ajateltu ja tokihan lapsi oletti, että kovaäänisellä kieltäytymisellä hän saa jättää osan tekemättä ja kas, eipä se kieltäytyminen auttanutkaan.

Eikä auttanut sekään, että toisen aineen tunnilla tämä olisi tahtonut tehdä ne matikantunnilla tekemättä jääneet tehtävät, ei kai nyt sentään. Sillä toisen aineen tunnilla tehdään juuri sen toisen aineen tehtäviä, ei niitä jotka olen ilmoittanut tehtävän koulutuntien päätyttyä ennen iltapäiväkerhoon siirtymistä. Tärkeä oppi muuten sekin, meidän kuherruskuukautemme ja tutustumisjaksomme on totta tosiaan nyt ohi tältä osin. Annetut tehtävät tehdään joko tunnilla tai koulupäivän jälkeen, saapa nähdä jäikö tämä lapsen muistiin jo eilen vai toistetaanko tänään samaa kaavaa.

Yksi inhottava äksidentti aamutunteihin sisältyi, lapsi näet vetäytyi kotvaksi omiin oloihinsa sermin taakse jonne tämä on ennenkin vetäytynyt kotvaksi voimia keräämään ja sillä aikaa kun käännyin ottamaan kyniä tämä otti, nousi ja löi nyrkillä luokkakaveriaan selkään. Tämä on se ehkä hankalin osa tässä lapsessa, nämä tilanteet kun tulee niin yhtäkkiä ettei niitä pysty oikein edes ennakoimaan. Kukaan ei tälle sano tai tee mitään, tämä vain ottaa ja lyö ihan yhtäkkiä. Toinen mikä näistä tilanteista tekee hankalaa on se, että lapsi tietää kyllä tehneensä väärin ja satuttaneensa toista ja pyytää anteeksikin tuosta vain mutta silti.

Olemmekin ehtineet tämän vajaan parin viikon aikana puhua kerran jos eräänkin siitä ettei anteeksipyynnöllä saa niitä tekemisiään silti pois ja jossain kohtaa se anteeksipyyntökin menettää kokonaan tehonsa sillä ei ketään voi lyödä ja pyytää anteeksi ja lyödä taas jollain hetkellä uudelleen. Saapa nähdä missä kohtaa tämä osio ottaa rauhoittuakseen vai ottaakokaan, kerrat nyt on kuitenkin selvästi vähentyneet useista viikossa yhteen-kahteen eli ehkä ne vielä joskus jäävät lähes täysin pois.

Kotiuduttuani totesin kiirettä riittävän. Aloitin touhut nakkaamalla jauhelihakeiton tulille, ukko oli onneksi kuorinut ja pilkkonut perunat valmiiksi, olipa tämä paistanut jauhelihankin jo joukkoon. Keittelin soppaa samalla kun latasin pyykkikonetta ja heti saatuani ruokalautaset tenavien nenien alle säntäsin lähikaupalle hakemaan huuhteluainetta ja maitoa. Puhtaiden vaatteiden kaappeihin viikkailua, pestyjen kuivumaan ripustelua, ruokailun jälkien siivoamista ja tadaa, himpan viiden jälkeen sain itsellenikin ruokalautasen nokan alle.

Perinteiseen tapaan ruokailu vei mehut ja kahvikuppi ja kutimet kädessä ihmettelin kuka mahtaa jaksaa ripustaa seuraavan koneellisen kuivumaan. Onneksi seuraava koneellinen oli viimeinen koneellinen ja hetken istuttuani sain uudelleen sen verran virtaa että jaksoin ripustella nekin naruille. Iltapalat lapsille, spede nukkumaan ja jalkakylpy television ääressä. Iltaysiltä olin totta tosiaan valmis sänkyyn mutta enpä sinne malttanut siirtyä ennen puoli kymmentä. Arkipäivät menee mahdottoman nopeasti, niin se on.

Tänään onkin sitten jälleen vauhdintäyteinen työpäivä edessä, tosin toivon että sitä vauhtia riittää vielä sinne viimeiselle parille työmaatunnillekin sillä ohjattavani lähtee kotiin jo yhden jälkeen. Sama kuvio on edessä huomenna joten toivoa sopii ettei tuolloinkaan viimeiset pari tuntia mene sormia pyöritellen sillä se jos joku on tylsää puuhaa. Eiliseksi olinkin hoidellut itselleni vinon pinon tekemistä iltapäivätunneille, jopa siinä määrin ison että en kertaakaan ehtinyt katsoa edes kelloa ennen kotiinlähtöaikaa.

Nyt alkaisi sitten olla se aika jolloin pitäisi maalata naama paikalleen ja kenties hieman koettaa asetella villiintyneitä kutrejaankin ojennukseen. Herttinen soikoon, syyslomakin on ihan juuri näillä näppäimin täällä! Sitä syyslomaa todella kaivataan jo koululla, jos kohta oman ohjattavan kanssa eilinen sujuikin suht kivuttomasti niin samaa ei voi välttämättä sanoa kaikista luokan oppilaista. Väsymys ja mahatauti kaataa porukkaa, eilen luokasta oli liki puolet pois ja jäljellä olijoista parilla oli selkeästi huono ja väsynyt päivä. On se mukavaa!

Vaan jaa, ehkäpä toivotan oikein kivakivat torstait kaikille ja lähden maalauspuuhiin. Se on moro!