Vai onko sittenkään. Merkillisen kaksijakoinen olo näin aamutuimaan. Olen niin intopiukeena koska takana ensimmäinen yö liki kuukauteen kun en herännyt kolmen aikaan aamuyöstä. YES!

Hassusti tuo heräily alkoi samoihin aikoihin kun raskaustesti oli positiivinen. Aluksi heräsin käymään vessassa kesken unien, olisiko kohtu painanut rakkoa. Viimeiseen viikkoon en ole herännyt vessan takia vaan ihan muuten vaan. Edellisyönäkin makasin liki tunnin hereillä aamuyöstä ja olin jo kahden vaiheilla nousenko ylös. Eilen mietiskelin valmistaako hereillä olo öiseen aikaan nyt jo kehoa tulevaan? Tuleeko tästä vaavelista sitten yövalvoja? Kauhea ajatus. Vaikkakin prinsessan valvomiseen verrattuna tunnin valvomisen yöllä voi laskea lahjaksi taivaasta.

Prinsessa tosiaan valvoi ensimmäisen kaksi vuotta aina. Tai siltä se ainakin tuntui. Olen jälkikäteen koettanut muistella miten ja milloin prinsessa nukkui mutta kuolemaksenikaan en sitä muista. Varmasti hänkin nukkui joskus, vaikka se ei siltä tuntunut. Mitkään vanhan kansankaan keinot eivät toimineet prinsessan kohdalla. Edelleen muistan ensimmäisen vuoden vain jonona öitä jolloin istuin sohvalla puolihorteessa, lykin vaunuja eteen ja taakse jalallani ja heti kun liike loppui alkoi huuto vaunuissa.

Samaa kaavaa prinsessa käytti ulkona, liikkumattomissa vaunuissa huudettiin. Jopa risteyksissä hän huusi jos joutui esimerkiksi liikennevalojen vuoksi pysähtymään. Liikkeen ajan hän nukkui, tai ainakin näytti siltä.
Oikeastaan prinsessan ensimmäisistä vuosista ei ole kauheasti kunnon muistikuvia, liekö sitten jatkuvalla väsymyksellä osansa siihen.

Junnu puolestaan olisi nukkunut varmasti hyvin jos hänelle ei olisi kolmekuisena bronkiootin jälkeen jäänyt rohinat ja vinkunat päälle. Tai jos edes astma olisi todettu jo tuolloin ja määrätty lääkitys. Siihen asti hän nukkui, kuin unelma yönsä. Ja päivälläkin pari kertaa kolmen-neljän tunnin päiväunet vaunuissa ulkona. Päiväunet sentään jäivät yhtä hyvään kuosiin bronkiootinkin jälkeen, oikeastaan voisi sanoa että päiväunimäärä lisääntyi.

Samoihin aikoihin alkoi korva- ja keuhkoputkentulehduskierre ja yöt tuppasivat olemaan varsinaista rumbaa pojan kanssa. Ensiapu spiroineen muodostui liki jokaöiseksi käyntipaikaksemme aina pojan kipeänä ollessa, joka oli suunnilleen puolet kuusta. Oma lääkäri väitti kivenkovaan että vauvoilla EI ole astmaa, minä puolestani että se on astma. Lopputulos, kesälomasijaisuutta tehnyt erikoistuva lastenlääkäri totesi 9-kuisesta pojasta pelkästään näkemällä että tämä poika on todella astmaattinen. Yöt rauhoittuivat jonkin verran vaikkakin kierre jatkui. Taisi olla vasta kaksivuotiaana kun kierre saatiin korvien putkituksella ja risojen poistolla tasaantumaan. Ensimmäiset putket meni tukkoon puolitoista vuotiaana.

Jopas taas lähti juttu omille urilleen. Niin siis, se kaksijakoinen olo. Yön nukuin loistavasti ja innolla odotan tänään olevaa lääkärineuvolakäyntiä. Asiat mitkä harmittaa heti aamusta ovat pieniä mutta tuiki tähdellisiä, kuten kaikki raskaanaolevan naisen asiat... Heräsin kesken IHANAN unen. Enää en muista mitä siinä tapahtui, mutta sen tunnelman muistan, ja luonnollisestikin muistan kuinka paljon manasin kun heräsin. Tämä toinen harmituksen aihe on oikeassa elämässä isompi, mutta tällä hetkellä tuntuu pienemmältä. Samalla hetkellä kun nousin sängyssä istumaan tunsin saman vanhan inhottavan kivun selässäni. Eli tämä päivä pitäisi nyt pyrkiä pysymään jalkojen päällä mahdollisimman paljon, makaaminen ja istuminen kipeyttää selkää lisää, nostelusta ja kantamisesta puhumattakaan.

Josko se tästä. Nyt Irkku säntää herättämään teinityttönsä suihkuun ja aamutoimiin. Teinin aamutoimethan käsittävät suihkun lisäksi meikkaamisen, hiusten laiton ja vaatteiden säätöä...
Ps. Hoitotyttöjen äiti soitti kesken kirjoittamisen, toinen hoitotyttö kovassa kuumeessa eli vain hoitopoika tulee aamupäivällä vahvuuteen. Liki vapaa siis koska on kerhopäivä.