Aivan ensimmäiseksi todettakoon että tänä aamuna pää on kipeämpi kuin eilen aamulla ja jo se yksin saa aikaan suht messevän ketutuksen. Todettakoon myös että jos kohta eilen kehuinkin rivillä muutamalla ukkoa niin nyt vedän jokaisen sanani takaisin ja vähennän tämän huomaavaisuuspisteistä vielä vähintään 100. Jos olisin ollut eilen illalla viitseliäämpi ja vähemmän pääkipuinen olisin todennäköisesti huutanut täällä kuin jalopeura konsanaan.

Niin. Minä en eilen touhunnut mitenkään kummoisesti, aamulla järjestelin tavarat alakerrassa paikoilleen ja sen perään kurvailin imurilla. Todella iisipiisi oli moinen työ, alakerta kun oli hämmästyttävän siisti. Suoriuduttuani tästä vaativasta tehtävästä minä otin ja istahdin nojatuoliin, kiedoin vällyt ympärilleni ja ryhdyin sekä tuijottamaan NYPDtä että kutomaan. Samaa linjaa jatkoin pitkin päivää, mitä nyt välillä hiippasin keittiössä lämmittämässä ruokaa lapsosille.

Prinsessa ja junnu oli lähtenyt heti aamupalan jälkeen serkuilleen leikkimään ja nämä tulivat sopivasti yhden aikaan syömään. Syötyään nämä kirmasivat takaisin serkuilleen ja me jäimme jälleen speden kanssa kaksin. Ymmärrettävää kyllä, spedeä tympi äidin jatkuva istuminen. Hetkittäin poika viihtyi katselemassa kirjaa tai höpöttelemässä äidin kainalossa mutta iso osa ajasta meni simppelisti pienten jäynien tekemiseen tyyliin "kolistanpa jääkaappia, paukutanpa kuivatarvikekaapin ovia, rapistelenpa keittiössä". Jokainen näistä äänistähän sai luonnollisestikin pääkipuisen äidin laukkaamaan keittiöön koska spedehän EI tule olkkariin huudettaessa.

Ukon kotiuduttua oli vähintäänkin yhtä tylsää sen ajan kun tämä nukkui eikä se ilo sen paremmaksi muuttunut ukon herättyä niiltä puolentoista tunnin kauneusuniltaan sillä tämä lähti kauppaan. Minä siis istuin nojatuolissa, loikin keittiöön, istuin nojatuolissa, loikin vessaan, istuin nojatuolissa, loikin makkariin jne jne ihan samoin kuin olin tehnyt koko päivän sekä useamman edellisenkin päivän. Tämä eri pisteiden väliravi on ihan suht siedettävä laji silloin kun päätä ei hallitse miljoona moukarimiestä mutta näiden paikallaollessa se pistää ketuttamaan ihan tosissaan.

Eilen niitä ei ollut onneksi kuin puolet edellisen illan porukasta. Tuolloinhan spede oli viihtynyt merkillisen hyvin paitsi ukon seurana makkarissa myös yläkerrassa isompien sisarusten kanssa ja loikkimismäärä oli ollut aika minimi. Jopa siinä määrin minimi että keskityin eilen miettimään sitä siivousosastoa sairastaessa huomionosoituksena toiselta enkä niinkään sitä oleellisempaa osaa eli sitä kuinka toinen osallistuu perhekuvioihin kun itse et ole kuosissa.

Eilen olin tosiaan saada totaaliraivarin ja olisin sen saattanut saadakin jos olisin ollut virkeämpi ja pääkivuttomampi. Kauppareissusta palasi tyytyväinen ukko joka oli ihan perjantaifiiliksissä. Siis ei tämä nyt hönössä sieltä kotiutunut, ehei, mutta tämä oli riehaantunut kaupassa ja ostanut limppareita, karkkia, makupaloja, suklaata ja jäätelöä. Karkkeja laiteltiin spedelle kippoon, limpparia mukiin ja ajatus oli toki hyvä vaikkakaan ei toimiva, speden eväät ukko kiikutti näet meidän sänkymme päässä olevalle hyllylle.

Koko tämän viikon meillä on illat menty samalla kaavalla. Minä olen istunut nojatuolissa vällyjen sisällä kuin suolapatsas ja ukko on maannut makkarissa kuin lahna, paitsi tietysti silloin kun tämä on treenannut. Järjestely on ollut vallan toimiva, minä kun sain makuuasennosta tarpeekseni jo alkuviikosta. Ainoa pieni vika järjestelyssä on ollut se että minä olen sitten myös ollut se joka on kuulostellut tapahtumia yläkerrassa ja keittiössä ja tarvittaessa loikkinut kyseisiin paikkoihin.

No, eilen ukko tosiaan kiikutti speden karkkipäiväeväät meidän makkariimme eikä aikaakaan kun spede alkoi itkeä. Limpparit oli kaatunut meidän sänkyymme ja tietystikin sille minun puolelleni sänkyä, ukko kun makasi tiukasti omalla puolellaan. Onneksi tyyny oli ollut se joka oli limpparit vastaanottanut eikä sentään patja, tämän havainnon tein siinä kohtaa kun kuulostelin tilannetta ja totesin että ei, ukko ei todellakaan aio nostaa ahteriaan pedistä hakeakseen mitään millä sotkua siivota.

Ei risonut sitten ihan vähää kun ryntäsin makkariin pyyhe kourassa siivoamaan. Ukko vain makaa ja toteaa lapselle että turhaan sä nyt siinä itket, se kaatu jo ja ei tee elettäkään siivotakseen sen enempää sitä sotkua kuin ottaakseen pojalta märkää paitaa pois. V***U sanon mä! Samalla systeemillä meillä jatkettiin loppuilta, aina kun spede vaati huomioa minä loikkasin ylös.  Onneksi spede meni nukkumaan jo kasin kanttiin, sen homman ukko sentään hoiteli.

Tänään en aiokaan sitten edes katsoa kyseiseen heppuun päin. Jo se nyt on prkl! Kehityskeskustelun paikka toki olisi mutta taidan missata sen tältä päivältä. Onneksi junnu ja prinsessa jäi eilen serkuilleen yökylään, junnu tuli fillarilla kuuden aikaan hakemaan lääkkeitään ja yökkäreitä, pakkasin tälle reppuun mukaan vähän muitakin emmeitä. Rypälepaketin jälkeen aloin jo epäröidä jaksaako poika reppua kuskata, siellä kun oli kamojen lisäksi maitoa, ranskalaisia perunoita, jauhelihaa ja leipää. Hyvin poika jaksoi reppua selässä kiikuttaa joten ei hätiä mitiä.

Ei siis hajuakaan mihin aikaan tehotiimi tänään kotiutuu vai kotiutuuko edes, serkkujen äiti, ukon sisko, kun on viikonloppureissussa ja serkkujen kanssa hääräämässä on näiden isä joka mielellään pitää tytöillä seuraa näiden kanssa ollessaan. Onhan se toki helpompaa ja lapsillekin mukavampaa kun on kavereita paikalla, mutta aikamoinen ralli siellä on varmasti päällä. Junnu ja nuorempi serkkutyttö kun ovat jo heränneet, mitä äsken naamiksen kautta höpöttelimme.

Vaan nyt kuulkaa, päivä alkaa kirkastumaan joten minä siirryn pyykkäysosaston pariin. Koska minulla on se ketutuskäyrä korkealla niin minä en kertakaikkiaan voi vain olla ja ihmetellä tänään vaan jotain tekemistä on pakko kehitellä. Tiedän, tiedän, jälkitauti paha tauti mutta en jaksa juuri nyt kiinnittää huomioa edes tuohon. Viettäkääpä mukava lauantai (hitto meinasin kirjoittaa maanantai) ja se on moro!