Miten se nyt jo on keskiviikko? Viikko on kummasti hujahtanut taas puoleen, ei voi ymmärtää tällaista.  Huomenna spede palaa tarhaan, ukko töihin ja humpsis vaan, sitten onkin jo perjantai ja viikonloppu alkaa. Viikonlopun perään ukko lomailee viikon ja minä juoksen virkeänä ihmisenä töissä. Spede pidetään ukon lomaviikon ajan hoidossa, aiemmin suunniteltu pidennetty viikonloppukin on päätetty perua. Ehkä moiseen ryhdytään sitten kun äiti on lomalla viikolla 9.

Eilinen päivä meni kiitolaukkavauhtia. Neljä tuntia luokassa oli hujauksessa ohi ja minä siirryin iltapäiväkerhon puolelle ja kas, kohta oltiin jo käyty välipalalla ja siirtymässä pihalle ulkoilemaan. Siitä ulkoilusta livahdin sitten jo kotiinkin ja ilma oli ihana vaikka aurinko ei kunnolla paistanutkaan. Kouluopin mukaan vietämme viimeistä talvikuukautta, maaliskuu lasketaan jo kevätkuukaudeksi yhdessä huhti- ja toukokuun kanssa.

Kotiuduttuani totesin ukon seisovan eteisessä monot ja hiihtokamppeet niskassaan ja pojan 16v lähteneen jo aiemmin ladulle. Poika 14v oli lukemassa kokeisiin yläkerrassa ja prinsessa ja junnukin rymisti siinä isänsä perässä ulos, he tosin pulkkamäen suuntaan. Jopa tulikin hiljaista. Söin pikaisesti, keräsin pyykkejä sieltä täältä ja lykkäsin pyykkikoneen päälle. Istahdin nojatuoliin ja otin kutimet käteen, nyt on vuorossa tumppujen kanssa samalla langalla tehty pipo, sellainen kun on prinsessallakin ja sellaisen tämän kaverikin nyt tahtoo.

Ukko oli siivonnut, taas, joten eipä täällä juuri tekemistä ollut. Tai olisi ollut mutta jotenkin en osannut edelleenkään ryhtyä esim uunia pesemään tai vessaa jynssäämään. Koetan tässä kyllä potkia itseäni suorittamaan ainakin pari tähdellistä hommaa ihan lähiaikoina; vaatekaappi kaipaa kosketustani ja hyvää se tekisi vinteillekin. Vintit on tosin sen luokan duuneja että niitä ei työpäivän päätteeksi tehdä, ne on pakko ottaa joko joku viikonloppu tai sitten sillä lomaviikolla käsittelyyn.

Ja nyt tästä tosiaan tuli lyhyt postaus. Siirryn ihan suosilla muokkaamaan sitä harakan ahteria muistuttavaa pehkoani kuosiin, eihän se nyt ole laitaa että lähden oppilaita pelottelemaan olemuksellani. Toteanpa kuitenkin vielä tähän loppuun että näin unta jossa etsin kuumeisesti Tekosyyn puhelinnumeroa. Enkä edes kysyäkseni neuvoa tai toivoakseni apua vaan soittaakseni etten ehdikään vielä kyytiin. Merkillisiä unia taas. Tähän uneen, se on moro ja viettäkää kivakiva keskiviikko!