Vastahan tässä mentiin nukkumaan. Viime yönä kyllä nukutti hyvin, jopa niin hyvin että sitä nukutusta riitti vielä aamuunkin mennen tullen. Tavoistani poiketen heräsin vasta puoli kahdeksalta ja se jos joku on maininnan arvoinen teko. Välillä on nukuttava pidempään, niin se on. Vaikka kuinka olisi tuhannen toimea odottamassa kun sängystä viimein nousee. Kuten nyt siivous. Pyykkäys. Voileipäkakun koristelu. Ja muuta vastaavaa.

Voitollahan tässä jo ollaan silti selvästi, eilen leivoin Ullan Torttua, jonka toivon nyt olevan sitä aitoa äidin versiota, ja tein täytekakun sekä kokosin pikaisesti voileipäkakun. Ullan Tortun aitoa ohjetta on metsästetty naamiksenkin kautta ja ehkäpä nyt onnisti, tämän ohjeen kun sain ihan tenavavuosilta tuntemaltani kaverilta jonka äiti oli läheinen ystävä minun äitini kautta. Päällinenhän on jo löytynyt yks yhteen maultaan, pohja on siis ollut se kompastuskivi. No, ainakin tästä pohjasta tuli yhtä matala kuin äidin tekemässä oli eli ehkäpä, ehkäpä.

Eilen aamusella, täytekakun pohjan ja sen Ullan Tortun paistettuani, lähdin speden kanssa vauhdilla lähikauppaan ostamaan loppuja leivontaemmeitä. Tietäähän sen, laho pää ihmisellä niin ei se tietenkään mennyt ihan putkeen. Kurvatessamme kotipihaan kauppakasseinemme ja kelkkoinemme totesin että prkl, mandariinilohkot unohtui. Kaiken muun, ja vähän ylimääräistäkin, muistin kyllä, mutta ne täytekakun täytteet. Voi ahteri!

Koska toisinaan aivoissa liikahtaa muukin kuin vain se yksinäinen aivosolu, niin tajusin sentään että voin lähettää jonkun koululaisista niitä hakemaan kunhan nämä kotiutuvat ja käyttää aamupäivän tekemällä muita hommia kekkereiden tiimoilta ja niinpä päädyin kokoamaan sitä voileipäkakkua Ullan Tortun kuorrutettuani. Harmi, että kamera on aina vaan rikki, tai siis molemmat kamerat, olisin mielelläni napannut kuvia kätteni töistä, päätin näet illalla pursotella jo vispit täytekakun päälle. Tänään ei ole enää kuin voileipäkakun päällisten laitto ja koristelu jäljellä, niin ja se täytekakun loppukoristelu eli tökkään keltaisen ruusun kakun päälle.

Iltapäivällä päädyin, toisin kuin olin suunnitellut, kaupoille ukon kanssa. Kyllä se on kätevää kun on niin isoja lapsia talossa että pienimmät voi jättää tuosta vaan ex temporee matkasta jos siltä tuntuu. Ja kas, tällä kertaa muistin kuin muistinkin ostaa itselleni niitä lasten aspiriineja samalla reissulla. Apteekissa oli mukava nuorehko mies asiakaspalvelussa ja hitto että tällä olikin hauskaa kun kerroin mitä etsin. Kieltämättä itselläkin nyki suupielissä kun selitin taantuneeni lapseksi uudemman kerran näissä lääkeasioissa. Toivottavasti tämä kipuilu saa nyt avun noista pillereistä, luulisin että eron huomaa muutaman päivän sisällä.

Yksi pikkupikku ongelma näissä siskon kekkereissä on nyt ilmennyt. Koska pintaverenkiertoni on ilmeisesti aikeissa tehdä täydellisen tenän, minä olen tasaisin väliajoin jäässä kuin jääkalikka konsanaan. Kuten eilen illalla. Kasin kanttiin oli pakko kiskoa toppahousujen seuraksi toppatakki telkkaria tuijotellessa, jostain se merkillinen yhtäkkinen jäätymistila taas iski. Miten käy siis tänään kun torppa täyttyy vieraista ja joudun hengaamaan vain farkuilla ja pusakalla? Ja entä sitten illalla siskolla? Toppahousut ei lienee asianmukaiset kekkerikuteet sisätiloissa pidettävissä juhlissa?

Vaan nyt, totean että siirryn ihan suosilla heiluttamaan imuria, viikkailemaan pyykkejä ja tumppaamaan niitä päällisiä siihen voileipäkakkuun. Kirjaan ohjeen nyt kuitenkin ylös tänne vaikka en kuvaa niistä kakkaroista saakaan, josko vaikka itse tarvitsisin yks yhteen samoja ohjeita toistekin. Se on moro ja viettäkää mukava lauantai!