Vaan olipa onni että tajusin hilppoa työmaalle jo seiskan jälkeen, siinä meni hyvinkin se likemmäs tunti kun kaivelin lapsosille tehtäviä, piipahdin kanslistin pakeilla ja valmistauduin tyttöjen liikuntatuntia varten. Työsoppari tuli tehtyä ja sijaisuus jatkuu tosiaan vielä tänään, huomenna oma ope aikoo tulla työmaalle vaikka sitten kipeät lapset kainalossa jos muuta ei keksi. Minä kyllä rauhoittelin tätä ja totesin että JOS lapset on vielä kipeinä niin toki minä voin luokan hoidella mutta luulenpa että neitoset alkaa kohta jo tokenemaan.

Liikuntatunti meni paremmin kuin hyvin ja suurin syy sille taitaa olla se että kutosen poikien liikunnanope päätti olla se joka sen varsinaisensti piti. Pojat ja tytöt juoksi kimpassa pitkin salia parin pallopelin parissa ja minä keskitin tarmoni lähinnä kannustusjoukoissa oloon. Siitä päästiinkin passelisti ihan sinne ihan omaan luokkaan ja kas, matikan tunti sujui kuin vettä vaan eikä äikän tunnillakaan huomattu pienintäkään ongelmaa! 

Pikkuihmiset päätti jälleen kerran yllättää ohjaajansa täydellisesti ja voi olisittepa olleet näkemässä kuinka äänetön ja siisti jono kulkikaan perässäni ruokailuun. Se jos joku oli hienoa! Tsemppipuheilla ja kehumisella on merkillisen paljon voimaa, niin se on! Ruokalassakin käytös oli aivan toiselta planeetalta kuin esim viereisissä pöydissä hälisseillä toisilla ykkösillä joten tämä on kyllä kuulkaa palkitsemisen arvoista käytöstä tämä!

Ruokailun jälkeen keskitettiinkin tarmo niihin isäinpäiväkäsitöihin ja totta tosiaan, ymmärrän miksi oma ope sanoi että hän saa aina pääkivun ja stressin kun lukkarissa on kässyjä tai kuvista, ne kun saa oppilaat unohtamaan hiljaisen työskentelyn kuten myös aloillaan istumisen. Eka kässytunti olikin, etten sanoisi, suhteellisen äänekäs ja useaan kertaan luokan ojentamista vaativa. Toka kässytunti sujuikin kuin tanssi, kas kun tajusin tuuppia niitä aamulla tekemiäni monisteita apuvuoroaan odottaville ja jo työnsä valmiiksi saaneille oppilaille. 

Tämä eilinen monistepinon hupeneminen aiheuttaa tosin sen että tänään menen sittenkin kasiin ja ihan vain siksi että saan kaiveltua pari tehtävää lisää jostain. Ohjelmassa kun on muka-kässyjä, jotka sovimme käyttävämme aivan muuhun kuin ompeluun tai käsityökäsityöhön. Aikeenani on että tänään tuunaamme kyseisellä tunnilla kreppipaperinyssäkät joiden sisään sujautamme ne isänpäivälahjat ja lopputunnin oppilaat saa tehdä mieleistään tehtävää paperista samalla kun minä luen heille keskeneräistä kirjaa.

Ohjelmassa on myös matikkaa ja äikkää joten niitä rauhallisia työntäyteisiä tunteja on luvassa, tämä meidän porukka kun on todella ahkeria työmyyriä täynnä. Oman luokan tuntien päätyttyä siirrynkin sitten saliin vetämään tunnin ajan kutosten tyttöjen liikuntaa ja tämä vetäisy tapahtuu totta tosiaan ihan yksin. Sen jälkeen siirrymmekin ulkosalle ja neidot saa pelata jalkkista vielä tunnin. Vaan onpa kuulkaa mukavaa, se eilinen tunti vei pahimman jännityksen pois ja luulenpa että tästä päivästä kehkeytyy vielä varsin loistava.

Jos kohta kiitolaukkaan työmaalle ajoissa niiden monisteiden vuoksi tänään niin osasyyksi voi kyllä laittaa sen että minun on kertakaikkisen pakko kipitellä käymään terkalla. Hän kun ei ollut eilen paikalla enkä saanut tätä edes puhelimitse kiinni, onneksi osuimme naamikseen yhtä aikaa ja sovimme tänään tutkailevamme uutta aikaa junnun asian hoitoa varten. Mitään katastrofia tämän päivän lääkärin peruuntuminen ei aiheuta, voi jopa olla että se on parempikin näin sillä nyt lääkäri saanee loppupäivän ajat takaisin aikatauluun.

Koululääkärimme kun kuuluu lääkärijoukkoon joka totta tosiaan ottaa oppilaan asiat tosissaan ja ajat venyy väkisinkin joka aivaten ainoa kerta. Samalla taidan kysäistä terkalta onko tämä ehtinyt tutkailla ne täytetyt laput ja liput joita mm minä, ukko, junnu ja muutama junnun opettaja täytteli. Eiköhän nekin jo anna osviittaa siitä kuinka huolissaan tässä äidin pitää olla. Jotenkin minä en oikein osaa sanoa olisiko tässä katastrofitunnelmissa vaiko ei, minulla kun tuntuu olevan kovin eriävä näkemys junnun ongelmista kuin tämän opettajalla.

Vaan niin, eilen köröttelin vauhdilla kotiin hieman ennen kahta. Istahdin kahvikupposen ajan ja riensin sitten spedeä noutamaan. Matkalla koukkasin kaupan kautta ja kotona ryhdyin samantien ruoanlaittoon. Ostin joskus aikaa sitten Maggin Juicy Chicken-pussukan ja nyt sitä oli pakko päästä kokeilemaan. Makuna oli paprika, jota näemmä ei enää ole saatavissa vaan paprikasekoitus on siirtynyt possunlihaan käytettäväksi.

Jösses mutta olipa se hyvää! Siihen kylkeen tein lapsille ristikkoperunoita, itselleni riitti salaatti kanan lisukkeeksi ja totta tosiaan, eilen meillä syötiin hyvin! Ruoan jälkeen suunnittelin kotvasen peseväni pyykkiä mutta annoin sitten asian olla, pyykkipäivä siirtyköön tälle päivälle. Tänään tai huomenna on PAKKO alkaa ikkunasavottaankin, ensi viikolle kun luvattiin pakkasia ja siinä kohtaahan se on sitten jo myöhäistä.

Loppupäivä menikin perinteisen kaavan mukaan; töllötintä, kutomista, ajoittaista keittiön siistimistä, iltapalatusta, komentelua, jutustelua ja vastaavaa. Kymmeneltä painelin sänkyyn ja totta tosiaan olin puhki. Jotenkin nämä päivät tuntuvat mahdottoman pitkiltä tällä hetkellä, tai ei, ei pitkiltä mutta väsyttäviltä. Ylimääräistä energiaa ei tunnu olevan oikein yhtään vaan heti kun kello lyö iltakahdeksan minä alan jo odottaa että pääsisin nukkumaan.

Ei ole vanhaksi tulemista ei, kyllä se niin on. Onneksi tänä aamuna en ole joutunut ihan samanlaiseen vessaraviin kuin aiempina aamuina mutta niin, koska eilen jäi maitokiintiö päiväsaikaan toteutumatta niin arvatkaapa vaan oliko minun pakko syödä iltapalaksi muroja maidon kanssa. No oli tietysti. Näyttääkin siis siltä että ihan simppeli maitomaito ei ole niin karmaiseva kokemus mahalle kuin kerma, rahka tai jäätelö, vaikka eipä se mahalle tunnu täysin sopivan sekään.

Tänään pidänkin sitten näppini erossa maitomaidosta ja ainoat maitotuotteet jotka päästän kurkustani alas on lasillinen piimää ja actimel. Nih! Eiköhän tähän selvyys saada kun karsitaan yksi kerrallaan listalta pois. Ja nyt luulen että minun on parasta, jälleen kerran, siirtyä setvimään kuritonta kuontaloani. Että voikin jokainen karva ihmisen päässä nousta pystyyn! Se on siis moro ja viettäkää kivakivatorstai, minä pyrin samaan!