Että naisihminen istui ja kuunteli näyttöinfoa. Korjaan, tutkintoinfoa. Näyttö on nimityksenä poistettu virallisesta kielestä, näin kouluttaja kertoi mutta kummasti siinä virallisessa lappusessa sana näyttö vilahteli. Vaan niin, kävi tosiaan niin että naisihminen istui ja kuunteli tutkintoinfoa. Todeten aluksi että siis täh? Missä pallukat joista on kuullut kauhutarinoita ja mutinaa mutinan päälle...

Ah, pallukat on toki edelleen tutkinnonperusteissa arvioinnin kriteereinä mutta ei, pallukoiden kautta suunnitelmaa ei enää tehdä. Ehei. Suunnitelma tehdään työn kautta. Ensin suunnitellaan työtehtävät ja sen jälkeen mietitään mitkä kaikki arvioinnin kohteet ja sitä kautta kriteerit täyttyy työtehtävässä. Oooh! Kuulostaa paaaaaljon helpommalta kuin pidemmälle edenneen kollegan näyttösuunnitelmien vääntö. Oooh, oooh ja oooh!

Tänään se sitten alkaa, kahden ja puolen viikon työssäoppimisjakso. Kolmen viikon päästä alkaa neljän päivän näyttö. Korjaan tutkinnonosan suorittaminen. Eilen se alkoi, näyttösuunnitelman teko. Minä näet otin ja rempaisin itseni koulun etäkoneelle ja pam, kirjoitin alkutahdit näyttösuunnitelmaan. Miten ihanaa kun osa näyttösuunnitelmasta, ja tätä kautta tutkinnostakin, on jo suoritettuna. EA1, oppilaan läähekoidon toteuttaminen (reumalapsi viime keväältä) ja diabeteslapsen hoito (viime viikon lähikoulupäivä). 

Totesin siinä reumalapsen hoitoa ylös kirjaillessani että jaa, tässä samassahan täyttyy pari muutakin pallukkaa, kuosissa on myös yhteydenpito kodin kanssa ja yksilön kehityksen esteiden huomioiminen. Hohoo! Jos oikein alan asiaa miettiä niin toteutuuhan siinä jo muutama muukin pallukka mutta niiden kirjaamisen jätin vielä tältä erää suorittamatta. Pääasia lienee että aloitettu on, näyttösuunnitelma kun pitää toimittaa viikko ennen tutkinnonosan suorituksen aloittamista kouluttajalle hyväksyttäväksi.

Ensi maanantaina menemme TAKKiin kolmeksi tunniksi näyttöpajaan työstämään suunnitelmiamme ja sen jälkeen TAKK saakin meistä seuraa vasta helmikuun puolivälin jälkeen. Hassua. Liki yhtä hassua kuin se että unohdin juuri kaataneeni uuden kupillisen kahvia ja poltin kieleni. Hmmm. Varomattomuus kostautuu ja luulisi jo tällä ikää huomaavansa kun täyttää kahvikupposensa. Eiköhän tuo parane. Tai sitten ei. Siis kieli.

Sille kun on käyttöä tänään ja paljon onkin. Edessä on täyspitkä työpäivä, siis luokkatyöskentelyn osalta. Koko kuusituntinen menee oppilaiden parissa, tai ainakin lukujärjestys väittää näin, mutta saattaahan se olla että osa päivästä menee oman open askartelupaskartelujen parissa. Siitä kun kollega eilen infoili naamiksessa tyyliin "jo mä odotankin, pääset askarteleenpaskarteleen mun kans". Koska työmaalla on käynyt kato (!) ohjaajaleirissä, ts vakihenkilökunnan lisäksi paikalla hääränneet harjoittelijat (4!) on poistuneet talosta ja yksi vakkareistakin siirtynyt opintovapaalle niin voin vain arvata että kiirettä tosiaan on luvassa.

Menneet on siis päivät jolloin ohjaajien kopperossa ei riittäneet istuimet. Äkkiä laskettuna kopperossa on jäljellä 5 vakkaria ja 2 sijaista. Hmmm... Ja juuri kun pöydät siirreltiin syksyllä sen mukaiseen järjestykseen että 10 ihmistä mahtui istumaan ääreen ja silti yksi jäi vielä sivupöytään nojaamaan. No, nytpä mahtuu ja toisaalta ihan hyvä, viime syksynä tuntui että ajoittain vilinää oli kuin vilkkilässä kissoja eikä suinkaan vain siksi että väkeä oli paljon. 

Suurin syy vilinälle taisi olla se että osa vilinöitsijöistä oli täysin väärässä paikassa ja vilinöi lähinnä sekoillen toimissaan. Niin helpolta kun koulunkäynninohjaajan työ noin äkkiä mainittuna (katsot vaan että oppilaat tekee ja oppii) kuulostaakin niin totuus on himppasen toinen. Siinä työssä joutuu todella venymään moneen ja omaamaan sosiaalista silmää runsaissa määrin. Kaikille työ ei yksinkertaisesti sovi, sen verran monenlaista ohjaajaa olen ehtinyt tämän liki vuoden aikana nähdä.

Näyttösuunnitelma on siis saatettu alkuun, essee Minä ammattikasvattajana palautettu ja tenttituloksia odotellaan. Edelleen. Lukkarin lähipäivät, työssäoppimisjaksot ja seuraava tutkinto on kirjattu ylös eli hommat on hanskassa aina toukokuulle asti näiden osalta. Elämä on aika helppoa kun tietää minne minäkin päivänä menee vaikka aina ei välttämättä tiedäkään mitä minäkin päivänä tekee. Tästä tulee silti vallan mainio kevät, sanokaa minun sanoneen!

Tajusin yhtäkkiä senkin että olen käynyt koulua kohta viisi kuukautta. Jäljellä on noin 8 kuukautta. Mihin tämä aika menee? Ja entä kun tämä koulu loppuu? Todnäk työllistyn johonkin, tilanne kun on se että edellisistä koulutuksista valmistuneet on saaneet töitä liki samantien kun ovat koulun oven sulkeneet, mutta mihin. Ykköstoiveena kun olisi edelleen tuo oma koulu jossa olen nyt kohta vuoden pyörinyt. Jos tarkkoja ollaan se vuosi tulee täyteen viikon päästä.

No, mitä näitä etukäteen murehtimaan. Pääasia että sitten on koulutus plakkarissa ja työelämämahdollisuudet parantuneet huimasti! Josta hyppäänkin suoraan sammakkoon. Eilen illansuussa olin saada sydärin. Teini näet soitti itkien puhelimessa ja kysyi "voinko mä tulla äiti käymään". Mikä hiton kysymys sekin on, tottakai teini voi tulla käymään aina halutessaan. En kysellyt siinä sen enempiä vaan mietin että näinköhän se jonkinaikaa jatkunut huonounisuus alkaa viedä veroaan vai mikä nyt on.

Teini ei ole saanut hetkeen nukuttua kunnolla, vuorokausirytmi on täysin sekaisin. Osasyy vuorokausirytmin sekoamisella on tasan tarkalleen adoptiolapsessa, tämä kun ei viihdy yhtään yksin omassa torpassaan vaan tuuppaa itsensä nonstoppina joko ex-tyttikselleen tai teinille yökylään. Ymmärrän vaikka en oikein hyväksykään moista. Teinihän ei kehtaa kieltää, kun sillä toisellakin on niin paha olla.

Ex-tyttis taas ei päästä yökylään kuin harvoin. Adoptiolapsen rytmi taas on vielä enemmän päälaellaan. Nukutaan päivät ja valvotaan yöt. Ilmanko teinikään ei saa nukuttua, adoptiolapsi kun kuppelehtii hereillä aamun tunteihin ja pienessä yksiössä on varmasti mahdotonta nukkua jos toinen kuppelehtii ympärillä. Eilen aamulla teini oli naamiksessa kun itse heräsin puoli kuudelta. Totesi että ahdistaa ja uni ei tule millään.

No ei kai se tule kun edellisenä päivänä nukkui iltapäiväkolmeen. Mutta kun töihinkin pitäisi lähteä aamupäivällä. No sellaistahan se on. Mutta tosiaan, se iltainen puhelu. Ehdin jo pelätä että jotain mahdottoman karmeaa on tapahtumassa, teinin pää leviämässä kuin pullataikina konsanaan tai muuta vastaavaa mutta ehei. Ovesta köpsötteli sisälle kyyneleensä pyyhkinyt ja varsin reippaanoloinen neiti-ihminen.

Siis kyllä, NEITI-ihminen. Tämä puoli vuotta jatkunut suhteen uudelleen lämmittely oli päätetty puhaltaa lopullisesti poikki ja teini oli ennen kaikkea helpottunut vaikka toki se himppasen kirpaisikin. Niin, liki pari vuottahan nuo on yhdessä olleet että onko tuo ihme. Ja silti teini oli pääsääntöisesti tyytyväinen ratkaisuun. Kun eihän siitä vaan enää tullut oikein mitään, riitoja riitoja ja riitoja, eikä hän pystynyt edes kunnolla luottamaan poikaystävään sen kesäisen touhun jälkeen.

Tämähän on kuulkaa suunnilleen aplodien arvoinen liike! Eikä se teinikään siitä kummoisemmin pahoillaan tuntunut olevan enää hetken istuttuaan, päinvastoin oikeastaan. Henkkoht joudun toteamaan että minulle tämä oli varsinainen ilon ja onnen potku, sillä poikaystävähän ei ole edes tervehtinyt minua sen jälkeen kun syksyllä ilmoitin ettei tällä ole asiaa meidän tontillemme enää koskaan käyttäydyttyään teiniä kohtaan vähintäänkin sikamaisesti.

Hmmm. Tapahtumia on siis riittänyt ja varsin passeleissa määrin, ne jotka eilisiä kommenttilootan juttuja on lukeneet ovatkin jo selvillä siitä että ei, se VARMA päivä ei ollutkaan sitten ihan varma vaikka toki VARMA olikin. Armonaikaa anova viesti tärähti puhelimeeni himpan puoli viiden jälkeen ja sitä armonaikaa anottiin keskiviikkoon. Jahas. Nonni. Mitenkä tämä ei yllättänyt? Todnäk olisin pyörtynyt jos rahaa tosiaan olisi tuotu, tai ainakin tuijotellut seteleitä epäuskoisin silmin ja melkolailla varmana siitä että ne on väärennettyjä.

Koska olen nyt kuitenkin päätynyt siihen että oma koulutukseni on miljoona kertaa tärkeämpi kuin se loppuvelka olenkin päättänyt antaa asian olla toistaiseksi. Toki kiusaan ja kärtän rahoja liki päivittäin mutta viestejä kummempaa en juuri nyt tee. Ensin tutkintokuviot, työssäoppimiset ja koulutehtävät. Saattaahan toki olla että ukolla tulee mitta täyteen ja tämä lähtee päivystämään YYA-tahon oven taakse tai painelee poliisin pakeille mutta se jää nähtäväksi.

Ja nyt luulen että siirryn uutisannin kautta kuosittamaan itseni työmaakuntoon. Kohta puoliin on jo aika ryhtyä herättelytoimiinkin joten nopeasti se tämäkin aamuhetki taas meni. Se on siis moro ja viettäkää kivakivatiistai, minä pyrin samaan!