Sopii juuri eikä melkein kuvaamaan nyt about kaikkea tämän päivän toimintaa. Toteanpa nyt ihan ensin että työkaverini ei liioitelleet alkuunkaan kun he viime viikolla totesivat että tsiisus, paniikki iskee. Koulu alkaa keskiviikkona ja remontin alla oleva uusi puoli koulusta on kuin pommin jäljiltä. Voin kertoa, en ollut uskoa eilen silmiäni kun töihin menin. Jokaisessa luokkahuoneessa oli edelleen rakennusmiesten työkaluja, osassa aina rakennustelineitä myöten.

Joka paikkaa peitti paksu cyproc-pöly. Luokkahuoneissa tehtiin töitä rakennusmiesten toimesta, missä asennettiin sähköjohtoja katon sisässä, missä puolestaan mittailtiin valkotaulun paikkaa. Kaapit, jotka luokkiin oli saatu sentään asennettua, kärsivät yhdestä pienestä puutteesta eli hyllyttömyydestä. Lattia, vaikka nyt hieno ja uusi onkin, oli liukas työkenkien alla, kiitos nimenomaan sen pölyn. Ja koulun alkuun oli aikaa hätinä 50 tuntia. Just.

Työpäivä meni siis vähemmän kiireisissä merkeissä, ainoat alustavat työt kun pystyttiin tekemään vanhoissa luokkahuoneissa joihin pulpetit oli jo järjestelty paikoilleen ja joissa opettajatkin oli jo suunnittelemassa syyslukukauden alkukuvioita. Kiva. Toki siinä sai silti kerran jos eräänkin spurtata milloin mihinkin suuntaan, rehtorilla kun on hassu tapa huudella milloin ketäkin opettajanhuoneen ovelta vastailemaan milloin mihinkin ihmettelyyn.

Iltapäivällä, juuri ennen kuin lähdin työmaalta, saatiin kaksi ensimmäistä uutta luokkaa siihen kuntoon että niihin pääsee viemään pulpetit. Hyllyjä kaapit ei olleet edelleenkään saaneet, niitä kun ei vain ole vielä valmiina, mutta johan pulpetitkin on puoli voittoa. Niiden pulpettien vuoksi tämäkin menee sitten töihin jo seiskaan tänään, tiedä vaikka olisi tosissaan lykästänyt ja ne kaksi muutakin luokkaa olisi saatu siihen vaiheeseen että myös niihin päästään kiikuttamaan pulpetit.

Niin. Jos kohta työmaalla onkin luvassa kiireellä kyllästetty päivä niin sitä tulee riittämään vielä senkin jälkeen kun pääsen kotiin. Ukon siskon nuorimmaisen, kummityttömme siis, synttäreitä kun piti juhlistaa eilen mutta ikävä kyllä, nuorimmainen onnistui kehittämään itselleen kuumetaudin sunnuntaiksi josta johtuen ukon sisko siirsikin kekkerit tälle päivälle eli tiistaille. Ymmärrän vaikkakin hieman kiroillen, meillä kun vietetään huomenna speden synttärikekkereitä joihin minun oli tarkoitus leipoa tänään koko työpäivän ja prinsessan parturikeikan ulkopuolelle jäävä aika.

Nyt siitä ajasta leikkaantui vähintään tunti lisää pois eli jaa. Leivonnat pitää koettaa saada hoidettua illalla parin-kolmen tunnin aikana ja ilman keskeytyksiä. Siivotakin piti mutta se puoli taitaa jäädä nyt pitkälti korkeimman, niin ja teinin, haltuun. Tässä kohtaa lienee paikallaan todeta että jo ajatuskin iltaleivonnoista väsyttää, ilta kun ei todellakaan ole minun virkeintä aikaani. Minkäs teet, aina ei voi valita.

Huolimatta tästä, siis ettei ilta ole virkeintä aikaani, tein jotain perin repäisevää eilen illalla. Iltapäivästä kun soittelin työkkäriin ja olin, suoraan sanottuna hei!, lentää persiilleni. Mikä riivasi työkkärin tätiä? Yleensä kun vastaukset työkkärin suunnalta ovat joko summittaisia, masentavia tai alentavia mutta ei, tämä täti ei varmaankaan tiennyt sen olevan käytäntö. Minä näet kysyin olisiko minun mahdollista lähteä opiskelemaan alaa aikuiskoulutuksena samaan tyyliin kuin niin moni muukin on meillä tehnyt ja kas, tätihän tahtoi katsoa tietoni läpi.

Eikä vielä sekään että tämä niitä tietoja katsoi mutta se lopputulos niiden katsomisesta. Minä sain erittäin vahvan kehotuksen hankkia itselleni opiskelupaikka alalta koska selvästikään se opsipaikka, jonka toive tietoihini on kirjattuna siellä, ei tule toteutumaan vielä hetkeen jos välttämättä koskaan, sillä työelämävalmennus voidaan aina keskeyttää jos opiskelupaikka sattuu löytymään ja koska selväähän on että kun olen mielekkään työn löytänyt ja sitä jo näinkin kauan tehnyt niin minun ei missään nimessä kannata sitä lähteä vaihtamaan. Siis mitä? 

Missä oli kaikki normaali "no eihän me nyt tiedetä" tai "no voi voi kun laki nyt sanoo näin ja haet sitten vain jotain muuta työtä kun soppari syyskuulla loppuu"? Että kyllä he maksaa, jos vain opiskelupaikka löytyy, ja hienoahan se on että ihminen löytää alansa ja tahtoo sillä toimia ja oikein opiskellakin sille alalle. Voin kertoa että puhelun jälkeen mietin jonkinaikaa jo sitäkin mahdoinko soittaa edes oikeaan paikkaan mutta ei, kyllä se oli paikallinen työkkäri.

Puhelusta, ja naamiksen kautta tapahtuneesta ensi kuussa opiskelemaan lähtevän työkaverin kanssa jutustelusta, kipinän saaneena täyttelin iltakasin kanttiin hakemuksen TAKKiin. Just. Että josko opiskelemaan ohjaajaksi. Tulot kun pysyisi tarkalleen samoina kun nyt joten homma olisi ihan mahdollinen. Hittolainen. Saa jännittää. Niin minäkin teen. Toinen työkaveri, se jonka aisapariksi olen jotenkin ajautunut tämän palattua saikulta toukokuulla, taputteli suunnilleen käsiään kun naamiksessa tämän kanssa asiasta vaihdoin muutaman sanan.

Nauroin tosin hänelle sitä että yksi pieni muotoseikka tässä nyt unohtui, nimittäin simppeli pikku kysymys reksin suuntaan tyyliin "huoliks mut". Toisaalta, jos reksi kerran on halukas ottamaan minut opsilla, jos siihen vain rahaa olisi, niin luulenpa että tätä kautta asiassa ei ole pienintäkään ongelmaa. Toteanpa taas, jännittää! Onneksi sitä kiirettä on luvassa, ei ehdi asiaa niinkään miettiä vaikkakin työkaveri illalla jo totesi että tänään tehdään sitten sotasuunnitelma heti kun hyppään hänen kyytiinsä.

Joka onkin muuten yksi syy miksi seiskaan tarjouduin hänen ja vanhemman kollegan, sen toisen aisaparini, seuraksi. Työkaveri asuu näet speden uuden tarhan vieressä joten pääsen tämän kyydillä töihin aina halutessani ja totesinkin iltapäivällä että tänään voisin tulla kyydillä niin ehdin siihen seiskaan eikä minun silti tarvitse repiä spedeä juurikaan normaalia aiemmin sängystä ylös. 

Josta taas tulikin mieleen; speden eka päivä uudessa tarhassa oli mennyt vallan loistavasti. Onneksi ryhmässä oli ollut tuttu täti hoitajana ja niinpä minä sain tarkan selvityksen jopa kaikesta mitä päivän mittaan spede oli tälle jutellut. Mustamakkara oli ollut lapsesta yäk ruokailussa ja siinä samalla lapsi oli kertonut tädille kuinka kamalan paha aamupala tarhassa oli, kun "en oo ikinä niin pahaa saanut". Tarjolla oli siis puuroa jota poika tasan tarkkaan on maistellut keväällä vanhassa tarhassakin ja inhonnut silloinkin.

Vaan kuulkaa, kello alkaa olla sitä luokkaa että lienee paras että ryhdyn vähitellen ihan oikeasti valmistautumaan sinne työmaalle. Varttia vaille seiska kun on PAKKO päästä ovesta ulos asti että varmasti ehdin saada speden tarhaan niin että ehdin viittä vaille seiskaksi työkaverin portille notkumaan. Se on siis moro ja viettäkää kivakivatiistai, minä pyrin samaan vaikkakin pahoin pelkään että maitohapot tässä vielä iskee!