Se olis synttäripäivä, taas. Tällä kertaa vuorossa on poika 15v joka vaihtoi muuten tuon vuosiluvun kuuteentoista tarkalleen ottaen 1h 30 minuuttia sitten. Poika kun syntyi 4:15 aamuyöstä. Ja mikä aamuyö se olikaan ja miten siitäkin on jo 16 vuotta. Tai niin, onhan siitä. Ei se tunnu enää alkuunkaan juuri tapahtuneelta kuten ei toisaalta tunnu pojan 13v syntymä tai prinsessan 10v syntymä. Junnun ja speden syntymät tuntuukin vielä tapahtuneen aivan juuri.

Vaan kuulkaa, meillä on nukuttu. Kyllä! Hyvin ja tukevasti, sanoisin. Illansuussa lykkäsin spedelle ensimmäisen antibiootin ja tämän lähtiessä sänkyyn sain tämän juomaan vielä pikkupikarista panadolin särkylääkkeen. Vaikka niin, minusta panadol ei ole särkylääkkeenä kummoinen, kuumeeseen se onkin todella hyvä, mutta ehkä se auttoi uskomuksestani huolimatta siihen speden korvaan. Tämä näet heräsi kerran alkuyöstä eikä oikeastaan edes korvansa takia vaan ennemminkin unien.

Eilisen illan käytin zombie-fiiliksissäni päivitellen konettani. Tämä kun on innostunut herjaamaan minua ja luulin vaivan saaneeni jo kuriin kun viikonloppuna päivitin Javan mutta pah, iloa kesti vain muutaman päivän. Eilen se vaiva palasi oireiltuaan jo edellisenä iltana kun sillä photobucketilla innostuin leikkimään, photobucketin ja naamiksen yhdistelmä kun sai aikaan sen että tulikettu lakkasi toimimasta kun yritin ladata kuvia naamikseen samalla kun photobucket oli auki.

Viikonloppuna, ennen sitä javan päivitystä, ongelma oli lähinnä se etten saanut naamikseen lisättyä linkkejä profiiliini, javan päivitys auttoi siihen eiliseen aamupäivään asti. Illalla ajelin vistan service packin, aboden päivityksen ja poistin ohjelmia jotka ovat olleet pitkään poistolistallani. Ei auttanut. Edelleen kone herjaa ettei javaa muka olisi vaikka tuollahan se niin sievästi killuu. Onneksi tuttu tietokonenörtti opasti minua keskustelupalstan kautta ja kehotti poistamaan kaiken javaan kuuluvan ja asentamaan sen aivan alusta uusiksi eli luultavasti herjauksen syy on sitten siinä.

Meidän pitäisi lähteä viikonlopuksi mökille mutta olemme hieman nyt kahden vaiheilla. Tämä sairastelu täällä saa miettimään lähtemisen järkevyyttä koska ainakin toistaiseksi sääennusteet näyttää hieman huonohkoilta. Piruako siellä mökillä tenavien kanssa sateella tekee ja etenkin nyt kun kaksi pienintä on ollut juuri kipeänä. Muksut kun on tottuneet painattamaan mökillä pitkin pihaa vaikka sataisi hieman, mutta nyt en jotenkin haluaisi päästää näitä juoksemaan edes pikkusateeseen.

Toisaalta taas sitä mökille lähtöä puoltaa vahvasti se että saisin pitää pari päivää siskovapaata. Pakko se on myöntää, minä väsyn kun kuuntelen joka päivä vähintään kerran, monesti jopa pariin kolmeen kertaan niitä suruja. Onneksi nyt siskon tunnelin päässä näkyy valoa, tämä näet sai niin hyviä uutisia kahdesta suunnasta että se suuri surukin muuttui jotenkin järkeviin mittakaavoihin. Toisaalta taas, nyt osa puheluista käsittelee niitä suuria ilonaiheita ja niitä puheluitahan minulle tyrkkääntyy sitten vähintään pari päivässä käyntien lisäksi. Kun ei ole sitä toista jonka kanssa ne ilot nyt jakaisi, ja koeta kestää, totesi sisko kun varmasti aavisti että olen hieman väsynyt.

Minä kyllä rakastan siskoani, ei se sitä ole, mutta minä en ole erityisen peppu ja paita kenenkään sukulaiseni kanssa, en ollut sitä edes omien vanhempieni kanssa. Kuulun niihin ihmisiin jotka ovat varsin tyytyväisiä kun näkee lähisukuaan joskus ja jouluna suunnilleen ja omia sisaruksiaan kerran viikossa tai parissa. Nythän tässä on oltu nonstoppina nokat vastakkain ja se aika mitä ei ole oltu nokat vastakkain onkin sitten mennyt siihen että puhelin on soinut vähintään sen pari kertaa joka päivä. Kuulostaa varmaan aika kylmäkiskoiselta tämä lätinäni.

Teinin olisi tarkoitus tulla poikaystävänsä kanssa tähän viikonlopuksi ja vaikka myönnän varsin auliisti sen että olen suorastaan nauttinut tästä liki parista viikosta kun väkeä on ollut vähänlaisesti kotosalla niin silti nyt alkaa olla sellainen olo että olisipa kiva kun koko lapsilauma olisi koossa, vaikka vain sen parin päivän ajan. Teinin poikaystävä sai kuin saikin eilen ajokortin eli nyt yksi aikakausi teinin ja myös äidin elämässä suljetaan ja toinen avataan, teini ei ole enää edes kyytien suhteen meistä erityisemmin riippuvainen. Ainakaan toistaiseksi, minä kun en usko automaattisesti ikuiseen rakkauteen ja siihen että teini ja poikaystävä pysyvät yhdessä maailman tappiin vaikka voi siinä toki niinkin käydä.

Eilen muuten selvisi koulutuspaikatkin ja kuinkas kävikään, aivan kuten arvasimmekin. Poika 16v ei päässyt hakemiinsa kouluihin. Olisi niin kannattanut lyödä veto tästä, minä, siinä missä ukko ja eksäkin, kun ehdimme viimeisen parin vuoden aikana sanomaan pojalle moneen kertaan että tämän koulunkäyntitahdilla ja opiskelumotivaatiolla torkka ei tule olemaan sitä luokkaa että sinne kouluihin pääsisi.

Poika 16v tulee siis olemaan harkintojen edessä, tänään hän tulee kotosalla piipahtamaan ainakin sen verran että käy yläkoulun opon juttusilla. Kymppiluokka, ammattistartti ja kaksi omassa kaupungissamme sijaitsevaa amiksen linjaa on vaihtoehtoina. Putkipuolen hän joutuu nyt toistaiseksi hautaamaan haaveistaan. Oikeastaan minä en edes tiedä mitä toivoisin tämän tekevän tai valitsevan, toisaalta se kymppiluokka olisi hyvä ja toisaalta taas ei.

Minun on näet pakko myöntää että olen hyvin hyvin väsynyt ja hyvin hyvin kyllästynyt vääntämään tämän kanssa koulusta ja olen melkolailla varma että jos tämä kympille menee pitää tämä sitä vain yläkoulun jatkamisena ja näin ollen se sama vääntö jatkuu aivan varmasti. Tosiasia kun on se, että jos jätän tämän vain simppelisti herättämättä aamulla ja laitan itse huolehtimaan kouluun menoistaan niin eihän tämä sinne mene. Ja sen taas tietää mitä siitä seuraa, huutoa, kiroilua ja riitoja ja koska ne kaikki kuuluvat niihin huutoihin ja riitoihin jotka eivät silti muuta mitään tai saa toimintaa paranemaan niin minä en yksinkertaisesti jaksa niitä kuunnella ja jaksaa sitä kyräilyä ja negatiivista ilmapiiriä mikä tänne laskeutuu aina niiden perään pitkäksi aikaa. Hassu juttu muuten että kun on kyse palkkatyöstä ei poikaa tarvitse herätellä. Se rahako siinä motivoi niin paljon? Että jos tälle maksettaisiin koulusta palkkaa niin tätä koko vaivaa ei tarvitsisi nähdä vaan poika hoitelisi itse hommansa mennen tullen. Hmph.

Amiksen linjat taas, toinen niistä tuskin olisi hänelle sopiva, toinen taas olisi mutta siinä on sitten taas oma juttunsa. Kas kun sille toiselle, mihin niitä paikkojakin jäi, on menossa tämä tehokaksikon toinen osapuoli eli pojan paras kaveri eikä siinä edes kaikki, sinne on menossa myös parhaan kaverin kaksoisveli ja alakoulussahan tämä kolmikko oli kuin yhteenkasvaneet. Onneksi kai sitä voi sanoa että toinen kaksosveljistä joutui yläkoulussa eri luokkaan kun tämä meidän sankari ja varalapsemme, se toinen näet hoiteli sen yläkoulun ihan kunnialla kun tämä tehokaksikko ei ollut samassa luokassa. Ja eikö sitä kyseisen linjan opettajaakin pitäisi pikkuisen sääliä?

Nähtäväksi jää mihin ratkaisuun poika itse päätyy, toivottavasti hän oppi että hommia pitää todellakin tehdä saadakseen sen mitä tahtoo tai päästäkseen sinne mihin haluaa. Ja toivottavasti poika 13v oppi saman läksyn tässä, erään kerran kun on tullut mainittua että se koulu kannattaa hoitaa kunnolla jos tahtoo päästä haluamalleen amiksen linjalle kun sieltä ysiltä pääsee. Poika 13v näet meni aika hiljaiseksi kun kuuli ettei poika 16v päässytkään sille linjalle minkä on kokoajan vakuuttanut olevan varma nakki.

Mutta hei, tässä on nyt taas tullut istuttua ja plääsättyä pitkään ja hartaasti ja kas, spedekin nukkuu edelleen vaikka tämä minut herättikin tunti sitten hakemaan velliä itselleen. Se velli ei pojan käsiin asti ehtinyt, pikkumies näet oli uudelleen umpiunessa kun sain pullon lämmitettyä. Olen siis saanut nauttia ylellisestä hyvin nukutun yön jälkeisestä tunnista ja taidankin näin ollen siirtyä kotihommia aloittelemaan. Josko sitä leipoisi jotain pientä, ihan vain sen pojan 16v synttäreiden kunniaksi, tämä kun on tulossa tosiaan käymään.

Se on moro ja viettäkää oikein mukava torstai!