Merkillisen hyvän mielen se nyt pyyhkäisi ylle ja syynä on vain tuo onnistunut hammaslääkärireissu. Nainen on yhtä hymyä, vaikkakin osa tässä jälkitulemassa ei hymyilytäkään. Saamani hevoskuuri kun vetää mahan ihanasti sekaisin ja minä en ole nyt se, joka voi siellä vessan oven takana odotella jos maha ilmoittaa että täältä tullaan taas. Muutenkin tuo lääkitys saa minut kummastelemaan sen ottotapaa. Toinen lääke kuulu ottaa tunti ennen tai jälkeen syömisen, toinen taas syömisen yhteydessä. Ja ne voi silti ottaa yhtäaikaa, näin apteekissa todettiin. Irkun yksinkertaiset aivosolut ei ole osanneet ratkaista tätä yhtälöä miten otat yhtäaikaa lääkkeet joista toisen kanssa pitää ja toisen kanssa ei saa syödä. Hmph. Ettei nyt kyseessä olisi korkeampi korkeakoulutasoinen matikka peräti?

Toinen vähemmän mieltä ylentävä jälkitulema tässä operaatiossa on se, että ilmeisesti se märkäpesäke, joka siellä poistetun hampaan alla oli, on nyt päättänyt siirtyä leukapieleen. Toisin sanoen naisella on merkillinen pehmeä pallukka toisella sivulla leuan alla kokolailla siinä kohtaa missä se hammas oli. Poski ei ole enää himppaakaan kipeä, mutta se pallukan kohta. Siihen ei kannata koskea, siihen kun koskee jos sitä koskee. Hevoskuuri kuivattanee sen sitten huitsaan, näin ainakin olin ymmärtävinäni hammaslääkärin puheista.

Ja vielä yhden vähemmän positiivisen puolen löydän tästä operaatiosta. Koska siellä, missä se hammas oli, on nyt kaksi tikkiä ommeltuna ristikkäin, sillä tavalla löyhästi, on niiden alla avoin kolo jossa on kuin verkko päällä. Tämähän tarkoittaa sitä että en tiedä mitä uskallan syödä. Kas kun en todellakaan halua sinne koloon mitään jauhelihan palasta, makaronin murusta tai kinkkusiivun nokoa. Jo ajatuskin siitä, että siellä on joku ylimääräinen muru jota en voi harjata pois ja joka ei välttämättä suostu lähtemään pelkällä kurlauksella, saa aikaan lieviä väristyksiä. Hyi! Eilinen mentiin jogurtilla ja lisäkkeenä uskaltauduin syömään kaksi voileipää, tosin pureskelin ne tarkalleen toisella puolella suusta varoen ettei yksikään muru livahda sinne ristikon alle.

Muilta osin tämä on silkkaa nautintoa. Siis todellakin! Nukuin kuin tukki, speden huutokohtausta lukuunottamatta. Niellessä tuntuu lievä viilto suussa, mutta se taitaa liittyä lähinnä niihin tikkeihin ja pientä kaiherrusta on havaittavissa poistokohdassa. Kipu on kuitenkin niin pientä, että nelisatasella buranalla pärjää mennen tullen. Olen otettu! Ja sama operaatio on edessä ensi torstaina, toivottavasti se menee yhtä hyvin kuin tämä sillä jos hampaanpoisto toimii näin näppärästi, niin tässähän voi vaikka poistattaa hampaita viikottain.

Paitsi että sitten ne loppuu kesken. Ja se nyt ei kuitenkaan ole ihan se mitä toivon. Hassua, tämän hammaslääkärikeikan jälkeen kuulen jo korvissani kuinka hammaslääkäri toteaa että noin, se oli viimeinen hammas joka tarvitsi hoitoa ja nyt rouvan kalusto on kuosissa. Siihen menee varmasti aikaa ja useampi käynti, mutta silti. Se kuulostaa suorastaan ihanalta jo ajateltunakin. Minulla kun ei ole koskaan, ei ikinä, saatu hoitoa loppuun asti. Sekin on varmasti osasyy sille, että hammaslääkärikammo on pahentunut kerta kerralta. Ihmettelen kovasti mikä suussani oikein muhii, pentuajoista asti hampaita on paikkailtu, paikkailtu ja paikkailtu. En muista kertaakaan käyneeni hammaslääkärissä niin ettei tuloksena olisi ollut reikä tai pari. Ja meillä sentään pestiin tenavanakin hampaat joka hiivatin ilta äidin valvovan katseen alla.

Vaan hampaasta kolmanteen. Tänään lapsilauma, siis junnu ja prinsessa, ovat lähdössä Disneyn jääshowta tuijottelemaan hesaan. Tästä taitaa kehkeytyä jonkinlainen perinne jo vähitellen, viime vuonnakin he olivat katsomassa showta ja tasan samalla kokoonpanolla eli ukko, tämän serkkupoika tyttärineen ja nämä kaksi tanopäätä. Sikäli kutsun heitä tänä aamuna tanopäiksi, että he pilasivat minun aamurauhani. Totaalisesti. Samaan aikaan kun hiippasin vaatemytty kainalossa keittiöön, hiippasi prinsessa peitto ympärillään alakertaan. Eikä aikaakaan kun junnu rymisi makkarista paikalle. Ja hetken kuluttua ukko kiroillen junnua joka ei osaa pulisematta makkarista poistua.

Eli tätäkin postausta olen kirjoittanut kuunnellen julmettua pälinää, möykkää ja turhanpäiväistä mekkalointia joka, myönnän, kiristää hermoa etenkin kun en ehtinyt edes sitä ensimmäistä kahvikupposta juoda alle. Tänään olisi ohjelmassa myös ukon keskimmäisen siskon lapsen ristiäiset jotka aion tyylikkäästi missata, koska ulkonäöllisesti en ole mikään napakymppi, kiitos toispuoleisen ulkomuotoni. Ukko taas hiihtää vielä tuohon aikaan tyylikkäästi kotia kohti joten meidän osaltamme ristiäisissä ei nähdä mölyäviä lapsosia.

Isommista teini ja poika 15v lähti isälleen, poika 13v jäi jälleen sulostuttamaan kotia. Jokin tässä yhtälössä saa minut taas miettimään että missä nyt mennään, kas kun aiemmin poika 13v oli se joka siellä isällään mieluiten hengasi. Teinien halukkuuden isällä oloon ymmärrän hyvin, siellä säännöt on paljon löysemmät, mutta miksi poika 13v ei siellä enää välitä niin olla? Vai johtuuko se sittenkin lähinnä siitä, että poika 15v riitelee tämän kanssa joka asiasta, paljon mahdollista. Vaan nyt, talo on hiljentynyt, eli jääshow-porukka pääsi kuin pääsikin viimein ovesta ulos, ryhdyn nyt nautiskelemaan ihanan hiljaisesta päivästä speden kanssa. Se on moro ja viettäkää mukava lauantai!