Tai no mikään uni tiennyt, mutta ihan selvästihän tässä oli kohtalonsormella osuutensa. Kävipä näet niin että eilen aamulla vein spedeä kiitolaukkaa tarhaan ja totesin että oioi, jopas yksi tarhan lapsosista yskii ja pahasti. Sellaista kuivaa, lähes haukkuvaa yskää, jonka kuuleminen sattui omaankin kurkkuun. Lapsi kuului tosin pienempien ryhmään joten koko päivää spede ei tämän kanssa samoissa tiloissa olisi, vain sen aikaisen aamutuokion, mutta silti teki mieli sanoa spedelle "ei saa mennä lähelle yskijää".

Tästä köhinästä mainitsin sitten ukollekin kun tämän kanssa ysin jälkeen puhua pälpätin puhelimessa. Että köhi, ja pahasti köhikin. Mainitsin siinä samalla että jos nyt käy niin että spede onnistuu vielä saamaan jonkun taudin ennen kuin minulla alkaa se koulu niin minä jään sitten ihan suosilla hoitamaan tätä kotiin. Ukko oli osin erimieltä mutta tajusi kaiketi pointtini kun sanoin tälle että kun koulu alkaa en taida juuri pystyä, saati haluta, missata koulumahkuja olemalla sairaan lapsen kanssa ja toisaalta, ehtisinpä hieman relata ennen sen alkua sillä sen jälkeen lomista ei ole tietoakaan kuin kesäloman suhteen.

Työpäivä menikin vallan mukavasti. Touhusin kiitoskukkasta aamutunnit jonka jälkeen siirryimme kollegan kanssa omaan luokkaan. Luokka vietiin lähimetsään tutkimaan mitkä on elottomia ja mitkä elollisia asioita mitä metsästä löytyy ja samalla juttelimme opettajan kanssa mm siitä alkavasta koulutuksestani. Samalla opettajalle selvisi viimeinkin se etten minä jatka luokassa kuin maks viikon joten samalla sovimme että neuvon kollegalle yhden oppilaan lukumekanismin.

Yhdentoista kanttiin oli soittovuorossa poika 17v joka oli käynyt röntgenissä kuvauttamassa ranteensa ja kontrollikäynnillä lääkärillä. Kovin poika sitä jännitti etukäteen, oli ihan satavarma moneen kertaan että joutuu kuitenkin vielä leikkuriin eikä siellä ole mikään lähtenyt luutumaan kuten pitäisi. Toisin kävi, luunpala oli kuin olikin pysynyt paikallaan ja aina parempi, sen lisäksi se oli lähtenyt luutumaan juuri kuten pitikin eli kiitos ja nam, ensi tiistaina uusi kontrollikäynti kuvauksineen päivineen. Jes!

Loppupäivä menikin todellista kiitolaukkaa. Yritin ehtiä reksin puheille varmaan neljästi mutta johtuen alkaneesta lenssukaudesta se oli kuulkaa turha toivo. Reksi paikkasi sairastuneita opettajia ja niin, onhan meillä ohjaajapuolellakin yhden hengen vaje joten juoksuksi se pisti minullakin koko päivän ajan. Reksi puolestaan viipotti takin liepeet heiluen milloin mihinkin suuntaan käytävässä kun tämän jutulle yritin joten keskustelu opiskelupaikan saamisesta ja tulevista kuvioista kuitattiin lähinnä onnitteluilla, kädenheilautuksella ja huutelulla "jutellaan myöhemmin tästä kunnolla".

Kahden kanttiin lähdin kiitolaukkailemaan kotia kohti, päätin näet hakea auton kotipihasta ennen speden noutoa tarhalta. Samalla reissullahan sitä sitten piipahtaisi kaupalla hakemassa leipomisvärkkejä, minä kun lupasin työkavereille kakkua keskiviikon ja kouluunpääsyn kunniaksi. Spede valitteli pääkipua kun nostin tämän autoon mutta tuo nyt ei liene yllätys, poika kun on ei ollut oikein syönyt sen enempää ruokailulla kuin välipalallakaan.

Kauppareissulta selvittyäni ryhdyin murskaamaan keksejä kakkupohjia varten, söin pikaisesti ja ruokin tenavat. Tutkailin netin kautta santa marian caipirinha-drink mixistä tietoja ja totesin että hittolainen sentään, sen valmistushan on lopetettu joten ilmanko en löytänyt sitä kaupan hyllystä. Voi rähmä! Yksi pussi oli vielä kotona tähteenä ja ajatus oli kuitenkin ollut tehdä tuplatäyte kakkuun joten siinä sitä raavittiin kotvanen päätään ja mietittiin millä korvata yhden pussin vaje. Onneksi jääkaapissa oli limejä joten toinen pussukka tuli korvattua yhden limen mehulla ja sehän toimi vallan hyvin se.

Suklaahyydykekakun kohdalla aloinkin sitten ongelmoida ihan tosissani. Tein näet kakkuja tyyliin viuh ja vauh eli vauhtia riitti ja koska tyyli oli vauhdikkaan puoleinen niin eihän sitä ollut tullut mietittyä asiaa ihan loppuun asti. Molemmat kakut kun valmistui gluteenittomina ja sen suklaakakun kohdalla oli liivatekin pois listalta sillä yksi työkavereista on muslimi. Suklaahan onneksi hyydyttää aika mukavasti kakkuja jo ihan itsekseenkin mutta silti; maitosuklaahyydykemassa jossa oli pieni himppanen munasokerivaahtoa ranskankerman ja kermavaahdon kanssa vaikutti aika lötköltä kun sen kaadoin keksipohjan päälle.

Toisin oli taloussuklaasta tehdyn kerroksen kanssa, se jässähti juuri kuten olin ajatellutkin suunnilleen samantien kun sen kaadoin maitosuklaakerroksen päälle. Kaiken pahin olikin sitten valkoisesta suklaasta tehty kolmas kerros, se oli vielä lötkömpää kuin maitosuklaakerros joten kakkua jääkaappiin asetellessani olin jokseenkin epäluuloinen hyytymisprosessia ajatellen. Näin aamutuimaan voin todeta että juu, kyllä ne hyytyi jotenkuten mutta aika pehmeä se päällimmäinen valkoinen kerros on, ei sille mitään voi. Olisi kannattanut kaupalla tuumia asiaa tarkemmin ja ostaa suklaahyydykekakkuunkin tuorejuustoa, tosin osasyy sille että hylkäsin limekakkuun laittamani sunnuntai-vanilja"tuorejuuston" suklaahyydykekakun osalta oli toteamus että sen raaka-aineissa vilahti liivate.

Kun viimein sain leipomukset jääkaappiin ja keittiön siivottua totesinkin speden tosiaan olevan omituinen. Tämä näet ei ollut rengunnut kertaakaan pöydän ääressä siinä leivonnan aikana, vain kerran pyytänyt kakun täytekippoja nuoltavakseen ja silläkin kertaa uskonut kerrasta kun pyysin tätä odottamaan vielä hetken olkkarin puolella että äiti saa tehtyä viimeisenkin massan ja huudeltua tätä sitten nuolemispuuhiin.

Siivoilun jälkeen spede näet tarrasi kaksin käsin jalkaani kiinni ja pyysi minua olkkariin kun hän ei jaksa ja sattuu jalkoihin ja päähän ja väsyttää. Nukkumaan lapsi ei silti tahtonut mutta silmät oli kyllä niin nuupallaan kun olla voi eikä kellokaan ollut kuin hätinä kuusi. Minä siirryin lapsen seuraksi olkkariin, tämä kiipesi syliin ja käpertyi palloksi ja kertoili yleisurheilukisoista joita tämä katseli olkkarin puolella. Siinä sylikkäin istuessa totesinkin sitten että pojan nuppihan on himppasen kuuma.

Ja kas, 38.6 näytti mittari kun lähdin mittailemaan. Että sellainen tapaus. Soitin ukolle ja totesin että tämä saa jäädä speden kanssa loppuviikoksi kotiin, minä kun en vielä tällä viikolla tarkoittanut jääväni vaan vasta jos lapsi olisi tullut kipeäksi ensi viikon alussa. Sehän sopi ukolle, tietysti, paremmin kuin hyvin, ja puhelun jälkeen totesin mielessänikin että pakkohan tuon olisi ollut joka tapauksessa jäädä, meillä kun on junnun kanssa tänään astmakontrolli puolen päivän jälkeen ja sinne en kuumeista spedeä olisi voinut ottaa edes mukaan.

Puoli seiskalta spede tahtoi nukkumaan, annoin lapselle pamolin ja saattelin sänkyyn ja pam, lapsi oli umpiunessa alle viiden minuutin. Yön tämä on nukkunut kuin tukki, hieman ennen yhtätoista havahtui kerran hereille mutta jatkoi uniaan heti kun sain tälle uudelleen peiton päälle ja nunnut ojennukseen kainaloon. Voi pientä onnetonta. Saapa nähdä onko tämä nyt sitten sitä samaa pöpöä joka on aiheuttanut meillä kaikilla muilla pelkkää ärhäkkää kurkkukipua ja nuhaa ja näitäkin pikatyylillä eli pari päivää oireiden alkamisen jälkeen olemme kaikki kokeneet ihmeparantumisen. Vai olisiko sittenkin joku mikälie virus taas kyseessä ja ensi viikolla täällä kaatuilee väkeä kuin heinää.

Ainoa mikä tässä speden sairastumisajankohdassa harmittaa ihan tosissaan on huominen. Meidän kun piti lähteä kolmen pienimmän kanssa leffaan katsomaan Autot 2. Toisaalta jos tämä on pikaversio kuten meidän muiden röhinätauti on ollut niin spedehän on jo huomenissa leffakunnossa. Tämä jää nähtäväksi. Jos ei huomenna päästä niin sitten menemme maanantaina tai tiistaina, ukko kun on aamuvuorossa vielä ne päivät ensi viikolla.

Ja nyt kuulkaa siirryn tutkailemaan kakkukupuja esiin että saan kippailtua hyydykekakut tarjoilualustoilleen. Ongelmoin tässä samalla sitä laitanko kakut tarjolle opehuoneen pöydälle vai sittenkin ohjaajien koppiin, niissä kun riittää syötävää kyllä koko koulun henkilökunnalle väitän mä. Se on siis moro, viettäkää kivakivakeskiviikko ja silleen!