Irkun muisti, vire ja pojan kohta 15v kännykkä. Joka on muuten ollut kateissa jo reilun viikon ilman että irkku on edes muistanut sen olevan kateissa. Tiedän, kodissamme on musta aukko johon tavarat katoaa miten sattuu. Kadonneiden listalle voisi lisätä myös prinsessan pyörän avaimen, jonka katoaminen kenkuttaa tosin enemmän teiniä kuin prinsessaa. Kas kun se lukko on teinin pyörässä kiinni, tämä kun lainasi lukkoa loppusyksystä pyöränsä avaimen katkettua.

Mutta niin, se kännykkä. Viimeinen varma havainto siitä on reilun viikon takaa keittiön työpöydältä. Laturin johdon päästä. Samalta pöydältä katosi muuten eilen 20 euron seteli. Onko se aukko siinä työpöydässä!? Tätä en huomannutkaan ajatella. Todennäköiseksi syylliseksi kännykän katoamiseen on tosin julistettu spede. Spedellä kun on maailman kaikkeuden rasittavin tapa käyttää tilaisuuksia hyväkseen, ts siirtää penkki työpöydän ääreen ja viedä milloin mitäkin kiellettyä sieltä. Yleensä ne on juuri kännyköitä, toisinaan kelpaa suunnilleen mikä vain työpöydälle jätetty.

Alunperinhän tämä penkinsiirtelyvimma iski kun jätin läppärini kyseiselle työpöydälle ruokaohjeita blogistaniasta kaivettuani. Mikä sen mukavampaa kuin sotkea koko kone äidin käännettyä selkänsä. Aivan erityisen hauskaa se on silloin, jos äidin näpit on jauheliha- tai leipätaikinassa. Äidin tilanteeseen puuttumisnopeus kun on tuolloin paljon normaalia hitaampaa ja ilmeet näkemisen arvoisia.

Lähes yhtä hauskaa on kyseistä touhua harjoittaa äidin mentyä vessaan. Silloin äiti alkaa yleensä huutaa eitä vessanoven takaa tajuattaan mitä kolinat keittiössä tarkoittaa. Makunsa on menettänyt touhun harjoittaminen äidin poistuttua yläkertaan, tuolloin kun äiti on ikävä ihminen ja nostaa läppärin pois työpöydältä. Vaan aivan, puheenahan oli nyt lähinnä se kännykkä. Joka on pitänyt etsiä moneen kertaan. Ja jota kukaan ei ole muistanut etsiä. Tai edes kaivata. Ennen kuin tänään kun irkku koetti soittaa pojalle ja muisti siinä "Numeroon ei saada yhteyttä"-litanian aikana että aivan, kännyhän on hukassa.

Poika 15v on muuten mestari hukkaamaan kännyköitä. Eniten tässä kännykkäepisodissa risoo se tosiasia, että exä haki juuri muutama päivä ennen kännykän katoamista pojalle uuden simkortin syksyllä kadonneen tilalle. Joka muuten katosi myös kännykän kera, tietysti. Jonka jälkeen pojalla oli erinäinen määrä kännyköitä prepaidliittymillä varustettuna pojan vaihdettua yhden puolikuntoisen kännykän toiseen eritavalla puolikuntoiseen kännyyn ja sen kolmanteen jne jne. Exä tulee siis mitä todennäköisimmin repimään peliverkkarinsa jos sitä kännyä ei löydykään näiden seinien sisäpuolelta. Prkl.

Ja se irkun muisti, se on muuten nähty viimeksi muutama päivä sitten kaupan maitohyllyllä. Sen jälkeen siitä ei ole juurikaan ollut jälkiä, ajoittain pieniä vilahduksia ehkä, mutta ei maininnan arvoisia. Vireys taas. No, se taisi unohtua eiliselle päivälle. Luulen mä. Tänään sitä ei ole näkynyt, ei sittenkään että irkku on koettanut houkutella sitä paikalle pyykkäämällä, imuroimalla, siivoilemalla ja jopa testaamalla päiväunia.

Jotka ei muuten olleet mikään menestys. Ehei, tunti vuoteessa aluksi puoliunessa, sitten hereillä ja viimeinen vartti painajaisia katsellen virkistää ihan yhtä paljon kuin elokuva Veteen piirretty viiva. Jota siis en suosittele missään nimessä katsottavaksi kuin korkeintaan univaikeuksien kanssa painiville, nukahtaminen kun on varmaa.

Loppuun kuitenkin uutinen, joka sai irkun kasvoille hymyn eli eilisen aamulehden juttu british talent-kisaan osallistuneesta Sarah Boylesta. Jos ette juttua ole lukeneet tai nähneet juttuun liitettyä youtube-rainaa, suosittelen lämpimästi katselemaan. Ei ole koiraa karvoihin katsominen vai miten se meni...