Eilen illalla sain tekstarin naapurilta jossa tämä tiedusteli olenko suuttunut jostain vai miksi ei ole yhtään kuulunut tai näkynyt. Vastasin kuten asia onkin, ollut hieman kiirettä koko kesäloman alkuosa ja vasta nyt ukon siirryttyä takaisin töihin olemme ehtineet asettua kotosalle joten ei tässä mitään vihaisia olla, ylikiireisiä ja sitä myöten nääntyneitä korkeintaan. Naapuri on sikäli hassu heppu että jää miettimään moisia saunan jälkeen, muutaman oluen ottaneena ja pakkohan tuon on aina ne ajatukset sitten tekstariksi naputella. Itseä se jaksaa joka kerta huvittaa ja samalla, myönnän, hieman ärsyttääkin.

Tämä on tämän lähiöasumisen ehdoton miinuspuoli. Kun touhuan pihassa niin on enemmän kuin toivottavaa että morjestelen samalla naapurit jotka osuu pihoihinsa ja arvatkaapa huomaanko edes aina koska naapurit osuu pihoihinsa? Kaiken lisäksi tämän naapurin raja-aita on kasvanut korkeutta niin että minusta sen yli huutelu on jotenkin pönttöä jos ei sitten osu toisen kanssa yhtaikaa aidan reunalle touhuamaan. Voi huoh.

Vaan tämä tästä. Toteanpa nyt että reissaaminen on jättänyt minuun ikävän jäljen, ts en osaisi nyt millään asettua kotoilemaan. Toisaalta, onko ihme. Kun kesäloma alkoi meni ekat päivät pakkaillessa ja hoitaessa loppuja reissujuttuja. Kun kotiuduimme ekasta reissusta meni seuraava viikko purkaessa kasseja, pyykätessä ja suunnitellessa mitä kaikkea mökkijuhannukseen pitää kiikuttaa mukana. Mökkijuhannuksen jälkeen alkoikin taas pyykkäys ja pakkaus ja viuh vaan, taas mentiin. Kotiuduttuamme purettiin kasseja ja ukko palasi töihin ja hittolainen, siitä on vasta vajaa viikko.

Minä olin eilen ajatuksessa mökille lähdöstä viikonlopuksi. Nythän sinne kannattaisi lähteä kun ilma on tällainen kuin on. Ukko oli töistä palattuaan kahden vaiheilla, totesi lopuksi ettei häntä oikein huvita lähteä mökille nyt sillä ajomatka rassaa ja vielä enemmän rassaa paluumatka sunnuntaina, maanantaiaamuna kun pääsee taas töihin. Ymmärrän varsin hyvin ukkoa ja niinpä totesin että asia pihvi, ei mökkeillä.

Lisäsyynsä ukon haluttomuudelle on mökillä hääräävässä appiukossa, mökkielämä kun tuppaa olemaan työleireilyä suurelta osin. Juhannuksenakin ukko samoili pari päivää lähimetsässä kaataen puun toisensa perään ja oli jokseenkin kuitti sekä mieleltään että selältään kun kotiin ehdimme. Ilmanko ukko ehdotti eilen sitäkin vaihtoehtoa että jospa hän etsii meille vuokramökin. Tämä ajatus taas herätti minussa hyvin kaksijakoisia ajatuksia, toisaalta joo, mutta toisaalta, ei missään nimessä. En minä taida nyt jaksaa lähteä mihinkään mistä en etukäteen tiedä mitä saan.

Onko keittiössä mitä kapineita? Millainen ranta on? Toimiiko kaikki kuten pitää? Olemme aika monta mökkiä tässäkin maassa käyneet ja aika usein ranta onkin ollut "lapsille sopiva" kivikko johon nämä ei ole halunneet mennä. Aika usein astioita on ollut niukasti. Aika usein luvattu pihamaa onkin ollut hiirenpierun kokoinen. Ja onpa joskus osunut kohdalle mökki jonka "tunnelmallinen ulkosauna" onkin ollut käytettävissä vain erillisestä varauksesta. Joten olkoon, vietetään nyt sitten kotiviikonloppu, josko se vaikka rauhoittaisi minut kotoiluun.

Eilen sain jonkun ihmeellisen reippauskohtauksen aamusta ja ennen kuin kunnolla huomasinkaan olin jo kaivamassa esiin imuria. Vahakangas keittiön pöydältä sai kyytiä, kuosi tylsistytti ja vielä enemmän tylsistytti lasten vahingossa tökkimät palkeenkielet liinassa. Maiskautettuani tyytyväisenä suutani otinkin kännykän käteen ja naputtelin ukolle viestin jossa kyselin tämän ruokatoiveita. Kuten arvelinkin, vastaus oli lasagne.

Ei siis muuta kuin tenavat riviin ja hanhenmarssia kaupalle, auto kun oli ukon takapuolen alla ja lasagneaineissa oli homejuuston mentävä aukko. Lasagnen teko on aikasta aikaa vievää puuhaa joten aamupäivä sujui pitkälti keittiössä. Sitten iski totaalitylsistyminen. Joka jatkui. Ja jatkui. Ja jatkui edelleen ukon kotiuduttua ja heitettyä seljälleen päiväunille. Sitä tylsistymistä ei mitenkään auttanut ukon siskon puhelu sieltä jostain, tien päältä, ei etenkään kun juuri aamulla kauppareissulla prinsessa oli kysynyt miksi mummu ei ikinä vie heitä vaan aina vaan ukon siskoa ja tämän lapsia. Ei edes mummun mökille, sinnekin tämä hakee aina muita.

Että voisitko äiti kertoa mummulle miltä meistä tuntuu. Siihen en muuten vastannut mitään, minä kun en mielelläni ota tätä asiaa puheeksi mummun kanssa, mummun kanssa kun ne välit on muutenkin mitä sattuu ja tasan varmasti tämä ajattelisi minun kaivavan asiaa ihan omaksi huvikseni eikä suinkaan siksi että lapset on moista surreet. Olen siis jättänyt tämän asian nyt harkintaan, saattaahan se olla että jos prinsessa vielä pitkään tätä suremista jatkaa niin en vain pysty olemaan sanomatta mitään.

Ukon herättyä tämä oli täynnä täpinää. Että josko lähdetään uimaan. Maakuntakierrokselle. Vaihtelun vuoksi. Että joko joko. Minä odotin poikaa 17v töistä kotiin, tämä kun oli saanut kaivurinkauhan kantapäälleen ja soitteli asiasta päivällä todeten ettei tiennyt pitääkö hänen käydä lääkärissä joten käskin ukon rauhoittua toviksi. Poika kotiutui vihdoin ja viimein viiden jälkeen ja kantapäästä oli tosiaan ihoa nirhautunut irti mutta ei tuo muuten näyttänyt pahalta.

Poika oli silti itse kallistumassa lääkärin ja sairasloman puoleen mutta jätti asian mietintään kun totesin tälle että todnäk kesätyöt loppuu siihen, tällä työnantajalla kun ei ole mahdollisuutta odotella tätä saikulta takaisin vaan joutuu palkkaamaan siihen jonkun toisen sillä urakan pitää kaikenaikaa edetä. Mitään määräaikaista sopparia he kun eivät tehneet vaan poika on töissä sen ajan kun hommia piisaa tai vaihtoehtoisesti koulu alkaa.

Jos ihan rehellisiä ollaan, minä arvelin valtavan kiputilan syyksi väsymystä. Pojan työ kun ei todellakaan ole kovin kevyttä, ei lähellekään kevyttä. Iskän tuntien töitä todella painetaan ja niitä painetaan ulkona, helteessä tai sateessa sen mukaan mikä keli on. Eikä niiden töiden kanssa juurikaan lasketa tunteja, eikä työn keveyttä, poika kun huhkii tietyömaalla lapion varressa päivät. Totesinkin pojalle jo alkuviikosta että harva tuon ikäinen kaveri suostuisi moista työtä tekemään paria päivää kauempaa ilman että tulisi "äitiä ikävä". Kaiken lisäksi iskä on työnantajana aikamoinen orjapiiskuri ja rähisijä joten pojalle antamani neuvot tämän aloittaessa työt kuului "älä välitä rähinästä, iskä rähisee aina kaikille tielle osuville ihmisille jos työt ei suju tämän toivomaan tapaan, älä näytä laiskalta edes lapioon nojatessasi ja muista olla innokas kokoajan".

Poika suuntasi tyttöystävälleen ja me lähdimme uimaan. Edelleen minua tylsi kovin mutta onneksi se tylsiminen jäi järveen, toisin kuin keskiviikkona jolloin kävimme lähirannalla josta kaikki oli kehuneet kuinka "vesi on lämmintä kuin linnunmaito", tämä vesi tosiaan oli lämmintä. Siellä lähirannassa se oli jäätävän kylmää, ei todellakaan tullut itse pulahdettua uimassa vaikka pennut siellä viihtyikin yllättävän pitkään. Nyt tuli. Uinnin päälle ostimme vielä jäätelöt ja kotiin ehdittyämme ukko lähti vielä kauppaan.

Minä siivoilin keittiöä, ruokin tenaville iltapalat ja kiikutin siileille ruoat. Odottelin pojan 17v kotiin ja toteanpa nyt tähän väliin että arvioni pojan väsymyksestä osui nappiin. Tänä aamuna poika olisi nukkunut ekan kerran pommiin jos ukko ei olisi tätä herättänyt viiden kanttiin noustuaan itse töihin. Nilkka ei ollut enää alkuunkaan kipeä joten saikkujutut taisi kummuta tästä samasta väsymyksestä. Onneksi poika pääsee tänään töistä jo yhdeltä ja viikonloppuna tämä seilaa tyttöystävän ja kodin maisemissa.

Tänään minulla on taas onneksi auto. Käytän junnun hammaslääkärissä ja samalla käymme väännättämässä tämän silmälasit jälleen kerran kuosiin. Olenkin päätynyt siihen että specsaversin lasit on halpoja siksi ettei ne kestä yhtälailla kuin kalliimmat naapuriliikkeen lasit. Tämä on ainakin neljäs kerta kun niitä väännätetään hankinnan jälkeen enkä todellakaan usko että pojan tapa elää rillien kanssa on muuttunut niin radikaalisti edellisten rillejen ajasta että tämä on yhtäkkiä alkanut riuhtomaan niitä miten sattuu.

Onneksi vanhat rillit on kuosissa, niillä poika on nyt painattanut pari päivää. Tehot niissä on valitettavasti heikommat mutta toisaalta, kertaakaan en ole kuullut kuinka päähän koskee. Näillä uusilla laseilla pääkin tuntuu olevan jatkuvasti kipeä, ne kun ei vain ota pysyäkseen oikeassa asennossa pojan nokalla vaan valuvat jatkuvasti tämän nenälle niin että poika katselee suuren osan ajasta linssien yli. Ei ihme että särkee. Uudet lasit kuuluu siis sarjaan "köyhän ei kannata ostaa halpaa" sillä olen ollut todella pettynyt ja kypsä ja harkinnut rillien uusimista jo viimeisen kuukauden. Luulenpa että aikuisten pokissa ei ole samaa ongelmaa mutta lasten; ei tule junnulle toiste specsaversilta.

Siirryn nyt ihan suosilla kotihommien pariin. Pyykkiä olisi taas pestävänä ja poika 17v pyysi minua kaivamaan uikkarinsa esiin. Se on siis moro ja viettäkää kivakivaperjantai!