Kertakaikkisesti niin! Kun olet tottunut heräämään vähintään sen puoli tuntia, mieluummin jopa tunnin aiemmin kuin lasten on aika herätä, on aamu jolloin nukutkin "pommiin" heräten vasta vartti aiemmin, suorastaan helvetillinen. Etenkin jos koko se lapsilauma on menossa kahdeksaan, ulkona on parikymmentä astetta pakkasta ja spedekin herää siihen kun koetat kiiruulla koota vaateläjääsi tämän sängyn jalkopäästä kipitelläksesi puoli-ilkosillasi vaatemyttyinesi keittiöön jossa pukeudut hampaat loukkua lyöden. Sellaiselta aamulta ei voi odottaa muuta kuin kärttyilyä. Negailua. Kiroilua. Niin ja manailua.

Kun kello viimein käy kasia ja olet saanut viimeisenkin koululaisen ovesta ulos, toteat että kappas. Nyt olisi aikaa juoda se kahvikupponen joka on kylmennyt iät ja ajat sitten. Ei hätää, tähän ongelmaan on ratkaisu. Nimeltä spede. Joka haluaa ihan ehdottomasti sen pelin päälle tietokoneelle, sen joka on salasanan takana ja jota et tiedä. Siis sitä salasanaa. Ja jos tämäkään ei riitä, niin spedellä on toinenkin jippo näihin tilanteisiin. Spede tahtoo leipää. Ei kun ei tahdokaan, vaan kaakaoa. Ei sittenkään, vaan porkkanaa. No eikä mitään porkkanaa vaan leipää. Nakkia. Makkaraa. Purkkaa. Kinkkua. Kaikkea mutta ei mitään. Paitsi sittenkin sen pelin jonka salasanaa et edelleenkään tiedä. Hmph. Sanoisin, että on aamuja joiden ohi kannattaisi suoraan nukkua.

Vaan on tässä aamussa puolensakin. Ei kuulkaa koske oikein mihinkään! Varvas hieman tuntuu siltä että se miettii pitäisikö kivistellä, mutta ilmeisesti päätöksen hiominen on todella vaikeaa tämän asian suhteen. Jes, sopii paremmin kuin hyvin ihmiselle jonka pitäisi tyhjentää pyykkikone, viikkailla jälleen kuivia vaatteita kaappeihin, imuroida, kuoria perunat muusiin, suunnitella mitä sen muusin kanssa tarjoaisi, valmistautua leipomaan ja miettiä mitä hittoa se junnu vie huomenna kaverilleen synttärilahjaksi. Varvaskipu sen enempää kuin hammaskolotuskaan ei sovi tähän kuvioon oikein millään.

Paitsi että junnu menee huomenna kaverisynttäreille heseen, menee myös ukko viettämään myöhässä synttäreitään magneettikuvaukseen. Mielenkiinnolla odotan tuloksia mä. Eikä siinä kaikki, huominen tuntuu muutenkin olevan päivämäärä jolle on osumia enemmän kuin tarpeeksi, huomenna tulee kuluneeksi 13 vuotta isäni kuolemasta. Miten tämä aika näin kiitääkin, näitä "xxx vuotta kuolemasta" päiviä on vuodessa enemmän kuin tarpeeksi ja kun ne kertoo jokaisella vuodella jolloin niitä päiviä on, niin tuntuu että juuri muita päiviä ei enää olekaan.

Asiasta halkopinoon, totean vielä että inhoan pakkasia. Niin se on. Yök. Muutan ensitilassa johonkin jossa on lämmin. Harmi että se ensitila taitaa olla ihan vain muutaman (kymmenen) vuoden päässä. Poistun pyykkikoneelle ja siitä sujuvasti muihin hommiin ja toivotan kaikille leppoisaa ja mukavaa keskiviikkoa. Se on moro!