Sille oli kuulkaa ihan syynsä miksi olin ehdottomasti sitä mieltä että ukko voisi yöpyä sairaalassa. Se syyhän oli, toki, lähinnä itsekäs tyyliin "saisin nukuttua kunnolla yön enkä säpsisi hereille pelätessäni osuvani tämän kipeään lonkkaan". Huomautettakoon että tottakai se kipeä lonkka on juuri minuun päin oleva. Tietty. Vaan kuinka väärässä olinkaan.

Minä olisin todnäk nukkunut kuin tukki ilman että olisin kertaakaan säpsinyt hereille peläten osumia. Siis olisin. Mutta en sitten nukkunut. Ukko näet on huokaillut, käännellyt, väännellyt ja tuhissut sängyssä hyvinkin kahdesta asti. Josta asti minun uneni on ollut lähinnä torkahtelua kääntöjen, vääntöjen ja huokausten välissä. Hieman neljän jälkeen kysyin että särkeekö kovin vai mikä nyt on. Ei oikeastaan pahemmin, taitaa se otettu supervahva särkylääke pitää hereillä sillä päässä viiraa ja makaaminen on hankalaa. Just.

Vartin yli neljä ukko tokaisi että ehkäpä hän nousee hetkeksi ja käy tupakalla, jos vaikka saisit nukuttua. Lähti keppeineen kolisemaan olkkariin ja minä tuijotin kelloa arpoen päässäni maatako vaiko ei. Kun sitä nyt kuitenkin on jo kunnolla hereillä. Että jos nyt sen tunnin, joka hyvinkin vielä on aikaa siihen kun kello soi, nukkuu, niin onko sitä sitten kahta väsyneempi. Ja toisaalta nukkuuko edes? Kohtahan se ukko kolisee takaisin makuuasentoon ja kyllähän siihen taas havahtuu hereille.

Luovutin siis pelin, vedin vaatteet päälleni, köpsyttelin painamaan kahvinkeittimen ja läppärin päälle, piipahdin aamusauhulla ja vessassa. Ukko kolisi keppeineen ovissa vastaan, vuorossa oli kylmässä hiessä kylpeminen. Niin. Johan se kello on hyvinkin 04:38 eli mikäs tässä on aamukahvitellessa. Töissäkin pitää olla jo kolmen tunnin päästä ja sitä ennen voisi hyvinkin... hmmm... lukea lehden? Juoda sitä kahvia? Kuosittaa itsensä? Tyhjentää pyykkitelineet? 

Eilinen itsessäänhän oli varsin vinkeän vauhdikas päivä. Kiikutimme speden tarhaan, ajelimme manseen, ukko kokosi keppinsä ja itsensä ja lähti kohti sairaalan pääovia. Minä kurvailin kotia kohti, totesin näet unohtaneeni työmaan avaimen sinne ja hops, kotiovelta kurvailin vielä pikaisesti sittariin ennen työmaalle ajelua. Speden tarhatossut on totaaliräjähtäneet ja jo viikkoja olen ollut ostamassa uusia mutta kun ei minun tule siellä sittarilla juuri piipahdeltua kun ukko hoitaa, tai siis hoiteli, vallan ruokaostot.

Työmaalla istahdin kaikessa rauhassa kahville sillä kesken tunnin en viitsinyt luokkaan rymistellä. Siinä kahvin lomassa tuli päivitettyä työkavereiden kanssa edellisen päivän kuviot työmaan osalta, siellä tosiaan kiehuu edelleen, ja suunniteltua päivän kuvioita. Kympin välkän jälkeen hilppailin luokkaan todetakseni että siellä oli kaksi TET-tyttöstä pitämässä tuntia joten ehdimme vaihtaa muutaman sanan open kanssa.

Koska minulle ei ollut luokassa tarvetta päädyimme ratkaisuun jossa minä kehitän itselleni tärkeääkin tärkeämmän työn; kipittelin pitkin käytäviä, kurkistelin tyhjiin luokkiin löytääkseni karttakepin ja lopulta päädyin isojen pienluokan opelta karttakeppiä kysymään. Karttakeppi kourassa kipittelin takaisin oman luokan käytävälle ja kuulkaapa nyt! Jos joku on tähdellistä tehtävää niin lämpöpattereiden taustojen kaivelu!

Harmillista kyllä meidän käytävämme lämpöpatterin tausta oli syönyt mm kiven ja kaksi pitkää keppiä jotka aiheuttivat lieviä ongelmia saada sieltä paineltua muita taustan syömiä tarvikkeita. Kun viimein olin varma että kaikki pehmeä ja periksiantava sieltä oli kaiveltu jätin kepit ja kiven omaan rauhaansa, niitä kun sieltä ei millään ilveellä saanut pois. Kahdeksaa yksinäistä sormikasta, yhtä sukkaa, paria pientä kepin pätkää, narunpätkää ja lyijykynää rikkaampana siirryin ruokkiksen viettoon.

Vielä seuraavalla tunnillakaan minulle ei ollut luokassa käyttöä. Niinpä teippasin karttakepin paremmin kuosiin (se oli pituussuunnassaan halki ja jo valmiiksi teipattu) ja siirryin seuraavalle käytävälle. Ja seuraavalle. Todettakoon että isommilla oppilailla ei selvästikään ole samanlaista halua ja tarvetta kadottaa tavaroitaan pattereiden taakse kuin pienemmillä. Tulos oli vaivainen; yksi sukka ja yksi yksinäinen tumppu. Höh!

Tästä raskaasta työstä suoriuduttuani kipaisin noutamassa huopakangasta ja leikkasin oppilaille torstain kässytunteja varten huopatilkkuja; niihin harjoitellaan harsipiston tekoa ennen kuin ryhdytään tositoimeen ja ryhdytään harsimaan käsinukkea. Nih! Melkein odotan innolla moista touhua, tuoreessa muistissa on viime kevään harsinnat vanhan luokan kanssa ja herramunjee, jos joku on osasta lapsista karmeaa hommaa niin se on ompelu. *höhöö*

Luokan viimeiselle tunnille tuuppasin itseni mutta vain kotvaksi. Hetken päästä olin jo kirjoittamassa tietokoneella pientä lappusta opettajan pyynnön mukaisesti. Muuttelin kokoa, tuunasin tekstiä ja hups, tuntien jo päätyttyä kävin kyselemässä väritoiveita. Loppupäivä menikin lappuja kopsaillen ja liimaillen. Kahdelta siirryin kotiin, kuorin perunat muusia varten, touhasin keittiön kuntoon, loikkasin autoon ja kaasuttelin speden noutoon.

Tossut osoittautui juuri oikean kokoisiksi ja samalla ehdin vaihtaa muutaman sanan tarhatätösen kanssa, tarhan puolelta kun toivotaan vasukeskustelua. Lienee paikallaan hoitaa sekin suht pian alta pois, nyt tosin alkaa kalenteri näyttää aika täydeltä kaikkien pikkukäyntejen osalta sinne ja tänne. On lasten hammaslääkärikäyntejä, koululääkärikäyntiä, kuulokeskuskäynti prinsessan kanssa ja tietysti oman kouluttajan tapaaminen. 

Kotona jatkoin valitsemallani linjalla, lihapullakastike ja perunasoosi tuloilleen, jutustelua junnun kanssa ja kellon kurkkimista. Jos ukko kerran on kolmantena leikkauslistalla ja kello on jo herranen aika sentään kolme niin missä viipyy puhelu. Ruokin tenavat, siivoilin keittiön ja siinä kohtaa, kellon näyttäessä jo puoli viittä, aloin manailla sitä että ukko oli ottanut kaikki sairaalalta tulleet paperit mukaansa. Mihin ihmeeseen sitä voisi soittaa?

Ja silloin se viimein soi, se puhelin. Leikkaus oli mennyt hyvin, olo oli himpan uuvahtanut, ruokaakin teki mieli sillä nälkä oli. Kotiinpääsystä ei ollut vielä hajuakaan mutta tottahan sinä hänet sitten haet jos hän kotiin pääsee. Hohhoijaa. Yksi yö sairaalassa, ei kai se nyt ole liikaa. On se. Puoli seiskan kanttiin ukko soitti uudemman kerran, kotiinpääsy selviää vasta seiskan jälkeen joten pitänee miettiä uudemman kerran sitä kyytipuolta.

Hyvä niin, spede oli siinä kohtaa jo aloittanut iltapalatoiveiden esittämisen ja niinpä iltapalatin pienimmän, käytin tämän kylvyssä ja kas, lapsi oli umpiunessa jo vartti seiskan jälkeen. Ukko kolisi kotiin kokolailla kahdeksalta, ukon sisko ja tämän eksä oli noutanut tämän ja sairaalassa suuhun tuupattu särkylääke alkoi kummasti keikuttaa oloa. Lapset, siis junnu ja prinsessa, oli ihastuksissaan kun saivat isin kotiin, keppejäkin tutkittiin innolla ja kyseltiin vaikkas mitä.

Ukko siirtyi suosilla makuuasentoon ysin kanttiin, minä komensin lopun lauman makuulle, miinus tietysti pojan 15v joka touhasi vielä omiaan ja keskityin Klikkaa mua-sarjaan. Kympiltä suoritimme huoneiden vaihdon ja ukko siirtyi olkkarin töllöttimen ääreen tuijottamaan jalkkista minun siirryttyä sänkyyn. Todettakoon että jälleen kerran missasin Hurjan painonpudotuksen lopun. Höh nyt! Ehkä siitä korvauksena sitten olenkin ollut hereillä siitä kahdesta asti lähes tauotta. 

Tänään työmaalla ei ole onneksi ohjelmassa mitään kummallisuuksia, niin paitsi yhden tunnin omaopen sijaistus tämän pitäessä vanhempainvarttia. Tuolta tunnilta ei tosin tule mitään työsoppareita eikä palkkoja sen mukaan mutta jatkossa niitä pestejä on luvassa. Huomenna luokalla on sijainen jonka reksi oli ehtinyt varata jo ennen kuin oma ope oli ehtinyt tälle esittää toiveen siitä että minä sijaistan jatkossa mutta ne jatkosijaisuudet lankeaakin sitten kaiketi ihan kaikki minulle.

Luulenpa että esitän kainon toiveen nyt kun työmaalle hilppasen; voisinko kenties notkua salin nurkassa puoliunessa lasten sisäliikunnan ajan? Toiveeni tultaneen ottamaan huomioon vaikka toisaalta, nopeammin ja pirteämmin se työpäivä menee jos ei notku. Silti. Väsymystä on ilmassa vaikka kuinka tätä kahvia kiskoo kaksin käsin. Pitäkää peukkuja että ensi yönä sängyssä ei huokailla, kääntyillä ja vääntyillä sillä torstaina olisi enemmän kuin hyvä olla kunnolla hereillä kun se sijainenkin tulee luokkaan.

Vaan jaa. Luulenpa että hilppasen tupakalle ja sitä kautta itseni kuosittamiseen. Kenties tuunailen ruoankin puolivalmiiksi niin ettei ukon tarvitse kuin nakata se uuniin päivällä. Broitsukiusaukseen olen nyt ollut taipuvainen tässä kohtaa, juuri parempaan gourmeeateriaan minusta tuskin työpäivän jälkeen on. Se on siis moro ja viettäkää kivakivakeskiviikko, minä tulen totta tosiaan pyrkimään samaan vaikka tuloksesta en voikaan olla varma.