Heti kun silmät saa auki. Hanurista ja syvältä. Eilinen meni niin käteen joka tavalla kuin vain mahdollista, ja sama v-tus jatkuu näköjään tänään. Nyt kaivataan piristävää touhua tai hermoja helpottavaa toimintoa. Kamalaa! Pilaan vielä muidenkin päivän kun olen valmiiksi otsa kurtussa, vaikka toisaalta, jos ukko samoissa fiiliksissä kuin eilen, niin eipä tarvi sitten itselle enää kehittyä tämä olotila.

Eilinen alkoi siis hyvissä merkeissä, energiaa oli kuin pienessa kylässä ja siihen mennessä kun lähdin eskareita ja kerhoja viemään, oli keittiö siivottuna ja suunnitelmat selvät. Ukko istui koneella kun palasin vientireissulta, se iänikuinen veikkaus työn alla ja oli selvästi noussut väärällä jalalla. Minä siinä sitten vielä vähän jotain huitelin omiani, teinikin oli noussut harjoittelemaan mopokortin kirjallista koetta varten joka oli edessä iltapäivällä.

Kymmenen kanttiin ilmoitin ukolle lähteväni sittariin munaostoksille. Teini halusi mukaan, ok, ja ukkokin ilmoitti ettei hän kotiin jää, vaan lähtee myös matkaan. Jotain nuo siinä teinin kanssa kinasivat lähtöhässäkässäkin, sitä ovat nyt tehneet monesti viime aikoina. Autoon pakkautui siis äreänoloinen ukko, kiukkuinen teini ja minä itse, tyyppi joka koetti saada tunnelmaa kevenemään.

Kaupassa nämä kaksi hyväkästä saivat munistakin kinan aikaan, ja kotiin palattuamme ukko oli kuin myrskynmerkki olemukseltaan, samoin kuin teini. Onneksi minä pääsin junnun kanssa kerhon askarteluun ja saatoin jättää kaksi kärttyä keskenään selviämään teinin katsastuskonttorille kuskaamisesta ja noutamisesta.

Eipä aikaakaan kun kännykkä soi kerholle päästyäni, ukko oli vienyt teinin ja hakenut postin ja voi elämän käsi, nyt tuo vasta kiukkuinen olikin. Teinin puhelinlasku oli tullut, päälle sata euroa. Koskaanhan ei saa sanoa, mitä minä sanoin, enkä nyt kertakaikkiaan uskaltanut edes sanoa vaikka mieli teki. Ukko itse otti teinille kännykkäpaketin jossa on siis puhelin ja liittymä samassa. Itse kyseenalaistin tuon järkevyyden jo silloin, koska sopimuspaketteihin ei saa sitä saldorajaa. Ja nyt tuli sitten ensimmäinen puhelinlasku ja voilá, tässä tulos.

Vähän se alkoi itseäkin jo risomaan, samoin kuin se, että tunnin päästä tuli viesti teinin reppaamisesta eli uusintakoe edessä ensi viikolla. Teki mieli sanoa pari valittua teinillekin, miksi tuo ei voinut mennä autokoululle vielä aamupäivällä treenaamaan kun oli mahdollisuus, ei vaikka sitä hänelle koetinkin tarjota useampaan otteeseen vaihtoehtona. Luupää, ja tässä tulos, 17 euroahan ei ole pois onneksi teinin omasta pussista.

Kun sitten viimeinkin pääsin kotiin kerholta, silmissäni vilisi tupakankuvat ja läheltä liippasi, etten kaartanut kaupan pihan kautta ja hakenut itselleni tupakka-askia. Jotenkin sain onneksi itselleni perusteltua asian niin, että jätin vain oven auki hakemiselle ja ajelin suoraan kotiin. Tupakointiaikoinani olisin tässä vaiheessa jo polttanut ainakin pari-kolme savuketta ja saanut pahimman hermoromahduksen katoamaan sillä.

Kotona läksytin teinin ohimennen, oli kovin hiljaista tyttöä eli liekö tajunnut itsekin töpänneensä ja pahasti. Mopokortistakin mainitsin, mutta jätin läksyttämättä, se harmitti tyttöä itseäänkin niin paljon että varmasti oli nyt tajunnut miksi hoin sitä harjoittelua moneen kertaan. Ja eihän se ollut jäänyt kuin siitä maagisesta yhdestä pisteestä kiinni eli luulisi seuraavalla kerralla jo onnistuvan.

Tein ukkotarkastuksen, ja siellähän tuo makasi yläkerrassa niin korpeentuneena että v-tutus sai minustakin lopullisesti otteen. Ja koko loppuilta menikin sitten niissä merkeissä, sanaakaan meillä ei puhuttu, mitä nyt minä lasten kanssa ja ukko lasten kanssa. Jotenkin se olotila jäi eilisestä päälle koska edelleen tekisi mieli potkaista ukkoa ahteriin ja kipittää hakemaan kaupasta aski tupakkaa. Ja voitte olla varmoja että nytkin on nikotiinitabu kielen alla.

Eli kertakaikkiaan, ihmettä kaivataan. Nih.