Ja akka herää puolesta yöstä. Voi höh nyt! Tarkoitushan oli tänäKIN aamuna nukkua pitkään mutta mitä vielä. No, ehtiipä kaikenlaista ennen kuin täytyy lähteä speden kanssa neuvolaan. Josta saattaa muuten tulla mielenkiintoista siitäkin, kas kun minä en löydä speden neuvolakorttia mistään. Siis en MISTÄÄN! Kaikkien muiden neuvolakortit oli juuri tasan tarkkaan siellä missä oletinkin niiden olevan mutta speden neuvolakorttia siellä ei ollut. Voi hevosen sanonko mikä?!

Mieleeni ehtikin hiipiä jo siinä etsinnän tiimellyksessä että näinköhän se kortti on samassa paikassa missä on mm prinsessa rautojen pitovihko. Keittiön yhden matalan kaapiston takana. Harmillista kyllä kaapisto on tuupattu ns kiinteäksi paikoilleen eli sen taakse on ihan turha edes kuvitella kurkkivansa, ja koska kaappi on vielä mukavasti kulmassa jonka edessä on listoitukset niin sieltä ei saa oikein millään ilveellä kaivettuakaan mitään. Loogisesti ajatellen se saattaisi hyvinkin olla juuri siellä, alakaapin työtasolle kun on tullut laskettua käsistään aina kaikki paperit, ja kyllä, myös neuvolakortit käyntien jälkeen. A-P-U-A! Onneksi tiedot on myös neuvolassa joten kaappia en lähde irrottamaan näin aamun iloksi.

Vaan hyppäänpä hetkeksi eiliseen joka alkoi varsin mallikkaasti. Lapset olivat täynnä riemua kun äiti ilmoitti lähtöajan olevan yhdentoista kieppeillä ja sitä riemua jatkui ja jatkui. Tulostin sekä leffaliput että junaliput jo kotosalla, kehotin lapsia syömään tukevan aamupalan koska syömään oli tarkoitus mennä vasta leffan jälkeen ja pyörähtipä prinsessa vielä suihkunkin kautta. Liikkeelle lähdimme hieman ennen yhtätoista ihan vain ollaksemme varmuudella juna-asemalla ajoissa, kukaan kun ei ollut täysin varma junnun kävelynopeudesta.

No sitähän muuten riitti. Sitä kävelynopeutta. Assalla oltiinkin jo parikymmentä minuuttia etuajassa ja kas kummaa, ämyrit ilmoitti hetken päästä junan olevan myöhässä. Onneksi aurinko paistoi ja oli varsin lämmin ilma seisoskella odottamassa. Kyllä kevät on IHANA! Junan saavuttua hyppäsimme kyytiin ja poika 14v ilmoitti todella nauttivansa junakyydistä. Äitinsä poika, minustakin juna on ihan ykkönen matkustusvälineistä.

Mansessa reippailimme koskariin, kiertelimme hetken ja kävimme sitten irtokarkkiostoksilla leffateatterin aulassa. Irtarit maksoi törkeän paljon, liki 13 euroa kilo!!! Minä täyttelin karkkipussia prinsessan kanssa kimpassa ja junnu ja poika 14v täytteli kimppapussia keskenään. Limpparit vielä kylmäkaapista ja kuulkaas nyt, meidän karkkiostoksemme maksoi 30 euroa. Siis KOLMEKYMPPIÄ! APUA! No, toisaalta olin varautunutkin siihen että se on satasen pieti kun leffaan lähdemme joten pientä kauhistelua lukuunottamatta ostin namit ja suljin suuni.

Leffa oli todella hyvä! Suosittelen ehdottomasti katsomaan Kaksin Karkuteillä vaikka alku hieman tuntuikin hitaalta. Minäkin nauroin muutaman kerran niin makeasti että hyvä etten pudonnut penkiltä ja lapset vasta nauttikin, jopa poika 14v. Nautimme me niitä karkkejakin siinä katsellessamme, jopa siinä määrin että loppuelokuvan aikana kukaan ei enää jaksanut kättään karkkipusseja kohti liikautella. Leffasta purkautui siis hyväntuulinen ja iloinen joukko joka päätti hetken hölkötellä pitkin koskaria ennen sitä mäkkäriin menoa.

Mäkkärissä söimme hyvällä ruokahalulla ja mäkkärin jälkeen päätimme suunnata vielä stockmanin leluosastolla käymään vaikka ilmoitinkin lapsille että nyt on leffareissurahasto tyhjä eikä missään nimessä kannata edes pyytää mitään pientäkään sieltä ostettavaksi. Kuten arvata saattaakin niin toki siinä leluhyllyjen ääressä jo äiti oli ikävä ja ilkeä ihminen mutta onneksi se fiilis meni prinsessalta äkkiä ohi.

Junamatka meni taas iloisissa merkeissä kunnes saavuimme kotiasemalle. Huoh sanon mä. Koska menomatkalla junnu oli saanut antaa liput konnarille ja vielä koettaa avata junan oveakin ja takaisin tullessa taas poika 14v oli saanut moisen lippujen ojennusoikeuden sekä avata oven niin arvaahan sen; prinsessa oli pyhää vihaa täynnä kun nousimme junasta. Siihen kun lisäsi vielä sen ettei äiti suostunut soittamaan iskää hakemaan asemalta ja tämä ruojake kehtasi vielä jäädä odottelemaan junnua välillä niin avot sie.

Loppumatkasta prinsessa ilmoitti hyvin suorasanaiseen tyyliinsä että äiti on syvältä, elämä on syvältä ja äiti ei IKINÄ ole prinsessan kanssa kaksin. Siis ei ikinä. Ja se, että äiti on speden kanssa joka aamu kaksin tarhamatkat on silkkaa ilkeyttä sekin. Olkoonkin että äiti ei puhu speden kanssa halaistua sanaa kun kiskoo tätä pulkassa vaan matka menee hiljaisuudessa. Ilkeyttä se on! Pojan 14v kanssa äiti kyllä juttelee, ja junnun, mutta prinsessan. EI IKINÄ!

Eikä totta tosiaankaan äiti IKINÄ käy prinsessan kanssa kuin korkeintaan vaatekaupassa. Eipä auttanut vaikka kysyin että koska prinsessa on nähnyt äidin käyvän kenenkään pojista kanssa kaksin edes siellä vaatekaupassa. Mitä sitten, totesi prinsessa, silti! Prinsessalla on kuulkaa selvääkin selvempi "tahdon enemmän"-syndrooma, ollut ihan pienestä asti. Minä olen tosin nimittänyt sitä joskus ihan puhtaasti ahneudeksi, prinsessa kun kuuluu lapsiin jolle mikään ei tunnu riittävän ja se on harmillista se. Vaikeaa tulee olemaan vielä monesti kun ei mihinkään ole tyytyväinen.

Onneksi, siis hullua sanoa tätä onnenpotkuksi mutta sanon silti, onneksi kotona oli isolta katolta tippunut jäät ja lumet alas tehden tuhoja painonsa, voimansa ja määränsä vuoksi. Rappujen kaide oli vääntynyt vähintäänkin omituiseen asentoon ja kas, se näky hiljensi kiukkuavan prinsessankin niin että tämä kirmasi suoraan yläkertaan leikkimään sopuisasti jotain omaa leikkiään. Ohhoh!

Vaan kyllä minä kirosin siinä rappuja jään alta kaivellessani. Sitä jäätä kun oli ja paljon jo ihan pelkästään niillä rapuilla. Ukko makoili makkarissa spede seuranaan, tämä oli aivan puhki poikki, siis ukko sillä meillä on tämä viikko nukuttu todella huonosti kiitos järjettömän räkäyskän jota spede on harjoittanut yöt. Niinpä minä otin ja kaivoin toiset hanskat käsiini ja painelin siirtelemään sitä järjettömän painoista jää-lumimassaa pois rappujen edustalta ja pidin aina välillä tauon hommassa, hiki siinä näet tuli.

Illalla virkkasin hartiahuivin loppuun ja voi että siitä tuli ihana! Kun olisi rahaa ja aikaa niin hakisin sitä luumunpunaistakin lankaa vielä ja ehkä vielä lisää punaistakin, eilen aloitin näet jo toisen hartiahuivinkin virkkauksen. Hittolainen että minä pidän tuosta langasta! Villasukkaohjetta olen koettanut miettiä, siis sitä miten siitä saan ne villasukat aikaan, lanka kun on todella paksua virkata joten kutoessa se on varmaan vielä paksumman tuntuista. Ne isommat puikot, ne pitää hankkia.

Yö meni jälleen vaihtelevalla menestyksellä, junnu on onnistunut nappaamaan spedeltä räkäyskän itselleenkin ja yskähän vaivaa vain öisin makuuasennossa. Kymmenen kanttiin illalla tarjosin junnulle avaavaa ja silti meillä koettiin se harvinainen ihme että junnu herätti minut yöllä itkullaan ja köhinällään. Läheltä piti ettei tämä oksentanut yöllä sitä limaa ulos, sitä kuulostaa olevan todella runsaasti nyt. Spede köhi myös pitkin yötä herätellen meitä mutta speden kohdalla se yskä on yskääyskää joka ei lyö kaikkia putkistoja umpeen. Voi plääh.

Tänä aamuna meiltä lähti töihin erittäin väsynyt mies. Oikein sääliksi kävi, paitsi että tämä on erittäin väsynyt on tämä lupautunut myös ylitöihin tälle päivälle ja on näin ollen kaiketi kuuteen tai kymmeneen asti töissä. Voi helketti. Ja ensi yö tuskin on juurikaan rauhallisempi kuin edellinenkään eli kuinka kuolleena tuo mahtaakaan huomenna töihin suunnata aamutuimaan. Voi helketin lenssut!

Lenssuilua on muutenkin liikkeellä ystäväpiirissä paljon. Ukon sisko oli napannut itselleen angiinan alkuviikosta ja kas, onkin niin tehokas versio tällä kertaa ettei tämä saa syötyä saati nieltyä muutenkaan ja ääni on jossain nevadassa kateissa. Kiva. Myös ukon siskon nuorempi lapsonen on kuumeessa puhumattakaan serkkulikastani ja tämän tenavasta. Sitkeitä on pöpöt ja eikös sitä ole aina väitetty että kun on kunnolla pakkasta niin pöpötkin kuolee?

Tämä talvi on kyllä mielestäni ennemmin monistanut pöpöt viiteenkymmeneen erilaiseen versioon jotka kiertää, kiertää ja kiertää niin että kun yhdestä pääsee eroon niin toista jo tulee. Saapa nähdä miten meidän käy, minun kun pitäisi sunnuntaina leipoa siskon pojan synttäreille maanantaiksi kakkara jos toinenkin. Ja nyt päätän tämän raporttini seuraavaan linkitykseen ja sen lisäsanoihin;

Poliisit ja tarkemmin sanottuna vuoden tamperelaiset Palonen ja Rauma hyppää huomenna klo 19:00 ruutuun JIMillä ja hengaavat siellä viiden tunnin ajan. Arvatkaapa kuka aikoo viettää illan tiukasti kuulokkeet korvillaan television ääressä? Nam! Hauskaa torstaita ja se on moro!