Ja kas, ihan koko päivän jos forecaa on uskominen. No, mikäs siinä, sade tuhoaa hankia aika vauhdilla ja se passaa paremmin kun hyvin. Harmi vain että eilen iltapäivällä oli niin mielettömän lämmin ilma että ehdin jo sieluni silmin nähdä kuinka istahdan lauantaina työpäivän päätteeksi ulkorappusille kahvikupposen kanssa. Tällä hetkellä forecan sivujen mukaan kannattanee ottaa muovipussi pepun alle ja vetää sadenuttu päälle. Höh.

Sama tilanne on tosin edessä jos päätänkin istahtaa tänään töistä tultuani, aika todennäköistä kun on että poistun työmaalta jo ennen ruokailua. Hmmm. No, yhtä kaikki, onneksi tänään on salivuoro kakkosilla liikunnassa joten ei sentään tarvitse lähteä pihalle kastumaan. Muutenkin tämä päivä tulenee olemaan siinä määrin reipastahtinen niiltä tunneiltaan jotka työmaalla ehdin olla että eipä sitä sadetta taida paljon ehtiä huomaamaan.

Eilinenkin päivä kuului juuri niihin hektisiin päiviin. Yksi luokan oppilaista on ollut koko tämän viikon enemmän ja vähemmän yhteistyökyvytön ja kiukkuinen ja vaikka mitä ja kas, eilen se käytös kulminoitui tarkalleen siihen ettei lapsi suostunut tekemään MITÄÄN. Siis ei yhtään mitään. Kirjat tämä toki kaivoi esiin mutta niitä ei avattu, kolisteltiin, rämisteltiin ja tuupittiin pulpettia. Istuttiin jäähyllä, päästiin pois kokeilemaan joko työt maittaisi mutta ei.

Lopulta lapsi istuikin jäähyllä pikkuhuoneessa toisen ohjaajan istuessa tämän seurana. Puolessa välissä istuntoa vaihdoimme osia ohjaajan kanssa ja niinpä niin, siinä se pitkäpinnaisuus olikin tarpeen. Lapsi teki kaikkensa saadakseen huomiota. Rapsutteli pulpetin pohjaa, ei auttanut. Nitisytti tuolia, ei auttanut. Väänteli itseään väärinpäin tuolissa, ei auttanut. Minä luin lapsipsykologiaa. 

Vasta kun lapsi alkoi kaivella taskujaan ja viskaisi, äänestä päätellen, pikkukiven viereeni nurkkaan kohotin katseeni kirjasta. Mitään en sanonut, katsoin vain ja jatkoin uudelleen lukemista. Hetken päästä nurkkaan lensi toinen, oletan edelleen, pikkukivi, ja siinä vaiheessa kysyin lapselta haluaako tämä jäädä, jo annetun puolen tunnin jälki-istunnon plus sen ajan jonka tekee päivän aikana tekemättä jääneitä tehtäviään jälkeen, päivän päätteeksi siivoamaan huonetta.

Ei. Ei hän mitään siivoa. Eikä hän jää. Hän heittelee jos hän tahtoo mutta ei hän siivoa. Totesin että näin ollen yksi ainoa kivi ei enää lennä sillä minulla on kyllä aikaa jäädä vahtimaan siivoussuoritusta aina neljään asti jos niikseen on. Kas, tuli hiljaista. Ei lennellyt kivet, ei kolissut pulpetti. Tunnin päätteeksi lapsi ilmaisi hyvin selvästi opettajalle että eipä edelleenkään kiinnosta alkaa tehdä niitä muiden päivän aikana tekemiä töitä ja niinpä me otimme ohjaajan kanssa lapsen mukaamme ja istutimme tämän jälki-istuntotuoliin taukotilamme ulkopuolelle.

Muutaman kerran lapsi kokeili siinä jälki-istuntotuolissakin toteuttaa metkujaan kunnes lopulta asettui ihan kunnolla aloilleen. Tosin tämä asettuminen vaati ensin pari varoitusta siltä luokan ihan omalta ohjaajalta ja lopulta minä kävin juttelemassa lapselle. Kas, lapsi tosiaan asettui aloilleen. Jälki-istunnon suoritettuaan kävin kysymässä joko ne työt onnistuu kun eihän se ole kivaa että koulupäivä venyy ihan mahdottomia ja lapsi oli mahdottoman yhteistyökykyinen.

Saattelin tämän luokkaan työkirjojen pariin ja tänään sitten nähdään pitääkö lapsen eilen antama lupaus. Hän kun oli tarkalleen samaa mieltä kuin minä tätä jututtaessani; ei ole kivaa jäädä paitsi kivoista jutuista joita luokassa tapahtuu ja eilen niitä tapahtui juuri silloin kun lapsi istui yksityisjäähyä pikkuhuoneessa, se kiva kun kuului valtavana naurunremakkana luokan puolelta. Kyllä, hän tulee ihan varmasti toisella asenteella ja toisella jalalla kouluun seuraavana päivänä, ihan varmasti. Mielenkiinnolla odotan tätä mä.

Oikeastaan tätä jumpittelijaa lukuunottamatta työpäivä sujui mahdottoman positiivisissa merkeissä. Käsitöissä AD/HD kunnostautui ihan tosissaan, tämä sai lukemattoman määrän kehuja tuntien jälkeen. Niin paljon niitä kehuja tälle satoi että tämä ei malttanut olla kertomatta omalle opellekaan asiasta kun tuntien jälkeen palailimme kotiluokkaan. Täysin "kädetön" lapsonenkin otti ja oppi virkkauksen salat joten menestystarinahan tuo!

Vaan oli siinä päivässä taas sen verran vauhtia että juoksussa riitti. Juoksua sinne, tänne ja tuonne. Hommia siellä, täällä ja tuolla. Toisaalta päivät jolloin juoksua riittää menee myös nopeaan joten en minä sitä pahana pidä. Tänään aionkin tosiaan tulla kotiin jo yhdentoista kintaalla, otan siis sisällä olevat tunnit pois. Josko sitä saisi aloiteltua sitä kunnon siivoa, se kun odottaa edelleen.

Iltapäivästä piipahdin pikana kaupalla samalla reissulla kun hain speden tarhasta ja kotona leipaisin hätäiseen suklaakakun työmaalle. Ei oikeastaan mitään syytä, tai niin, ehkä näyttösuunnitelmien kunniaksi ja työssäoppimisjakson kiitokseksi, mutta muuta syytä kakulle ei ole. Leipaistuani jaksoin juuri ja juuri ruokkia lapset jääkaapin uumenista löytyneillä eväillä ja sen jälkeen istahdinkin lahnan tavoin nojatuoliin.

Ukko kiikutti prinsessan kummitädilleen yökylään ja siinä ne päivän isoimmat tapahtumat sitten kokolailla olikin. Jos tosiaan tänään saisi aikaiseksi yhtä ja toista kotiuduttuaan niin hyvä olisi, ei jäisi ihan niin mahdottomia ensiviikolle. Samalla voisi tehdä alustavaa siivoa niitä pojan 15v rippijuhlia ajatellen. Vaan jaa kuulkaa.

Luulenpa että siirryn kuosittamaan itseäni työmaakuntoon, josko tässä lähtisi liikkeelle hyvissä ajoin kun kerran olisi pari juttua jotka pitäisi koneella ehtiä tehdä työmaalla ennen tunteja. Se on siis moro ja hyvää perjantaipäivää kaikille!