Niin että niin teki taas. Haki pikaisesti vaatteita lisää, poikaystävä kipitti perässä yläkertaan, hetken päästä kolistiin alas ja poikaystävä kirmasi takaisin autolle teinin jäädessä kaivamaan muovikassia kaapista. Kysyin että mikä on, ilme oli niin väsynyt ja teini kivahti vain takaisin ettei ole saanut nukuttua laskettelureissulla ja väsyttää sikana ja poikaystävälläkään ei oikein saa nukuttua kun samaan sänkyyn tunkee ihanaakin ihanampi kissa jolle teini on valitettavasti superallerginen. Enempää ei ehditty kun pihalla jo kaasutettiin moottoria käskevästi. Huoh.

Muilta osin tämä päivä onkin mennyt vaihtelevalla tyylillä. Ajattelin itseasiassa kirjailla nyt elämäni ensimmäisen hönöpostauksen teille tänne. Hönö ei tosin ole kovin vahva ja harkitsenkin tässä vakaasti sitä että lisäänkö hönöä punkulla vai en, minulle näet iski aivan törkeän sikamainen into lähteä baariin ja se kuulkaa on kummallista se. Baariinlähtöintoa tosin nakertaa pari pikku totuutta; mitä hiivattia siellä yksin tekee ja millä rahalla sinne menee.

Kakkosongelma nyt on vielä ratkaistavissa, pianko minä parikymppiä raapaisen jemmastani mutta ykkönen onkin vaikeampi. Eihän minulla ole täällä ketään jonka kanssa mennä. Tai olisi toki ukon sisko mutta se saamari otti ja pippaloi jo etuajassa. Kaikkea kans! No, oli miten oli, jatkan hönöpostausta josko sen aikana joku keksisi mitä tekisi. Siis minä. Tai joku. Pitäisikö soittaa peräti naapurille? Nääääääh... Ehkä teenkin kohta ne perikotiäidilliset ja hiippasen nukkumaan.

Palaanpa itse asiaan. Olen aivan sairaan fanaattinen Cesar Milan-fani. Siis sikäli fanaattinen että seuraan lähes joka jakson Koirakuiskaajasta ja ihastelen koiria, Cesarin tapaa kouluttaa koiria ja ihmisiä ja sitä ympäristöä missä nämä kaikki jutut tapahtuu. Samalla huokailen mielessäni kuinka ihan vahingossa ja sattumalta Inan kanssa olin kuin Cesar. Rauhallisen päättäväinen. Samalla kiroan sitä että Hantan kanssa en sitä enää ollut vaan väsymys ja kiire vei minut ja se vähä aika mikä jäi meni Inalle. Olen virallisesti pilannut yhden rotikan. Tekis mieli potkia itseä tästä hyvästä.

Se, miksi postailen Inasta, johtuu taas siitä että ennen joulua minuun iski julmettu Ina-ikävä. Ilmeisesti se että olen jotenkin saanut tilit selviksi vanhempieni kanssa oman pääni sisällä kertaannutti Inan tähän ja nyt ja joka hetki moninkertaisesti. Epäilen että en ihan oikeasti ole kovin kaukana virallisesti mielenvikaisesta koska kaipaan koiraani enemmän kuin yhtäkään ihmistä ikinä. Luoja älä vain anna minulle vertailukohtaa enää enempää, älä edes opetuksena siitä kuinka ihmistä kuuluu ja pitää kaivata enemmän kuin eläintä! En tahdo menettää yhtäkään lapsistani enkä miestäni, kiitos!

Oli miten oli, Cesar Milan on siis ihan ykkösidolini ikinä. Tai no ei ehkä ihan ykkönen, muutama menee edelle mutta eläinihmisistä ihan ehdottomasti ykkönen. Edelle menee mm Ville Valo. No kun se vaan on niin... hönöminäni sanoo tähän pantava, kotiäitiminäni sanoisi todennäköisesti ihana ilman panoja. Pöh. Pliisu kotiäitiminä. Edelle menee myös Kalle Päätalo kun se vaan osas niin hyvin tulkita tätä kansaa. Edelle asettuu myös isomummu, omat isovanhempani, yksi lähiseudun YH-äideistä jne jne joten ei, ei se Cesar nyt ehkä ihan ykkönen kuitenkaan.

Cesarista hyppäänkin tämän päivän tapahtumiin, kävipä näet niin että olin reippaana lumilapion varressa jo aamuysin kanttiin. Hieman ennen kymmentä ukko kopisi pihalle, niin kerroinhan että tuo valvoo yöt jos ja kun paikan saa ja nukkuu aamulla näin ollen pidempään, hyppäsi minun putsaamaani autoon todeten piipahtavansa kylillä. Mikäs sitä oli lähteä kun piha oli lähes kolattu, sano. No, en minä siitä pultteja ottanut, aivan sama oikeastaan.

Minua pulttaa ehkä enemmän se että ukko otti keskiviikkona asenteen "ei kiinnosta ja mitä sitten" kun aloittelin tälle puhetta siitä kuinka olen soitellut sinne tänne ja tonne ja hakevani spedelle hoitopaikkaa. Tämä muuten unohtui surkeilla aamupostauksessa. Minä näet olen ollut ihan innoissani tästä asiasta mutta en ole saanut aikaiseksi puhua siitä uudestaan ukolle. Enkä kellekään täällä paitsi tänään, hetki sitten, jolloin minun oli pakko sanoa pojalle 14v että nyt äiti ei pysty enää pidättää! Samalla vannotin poikaa olemaan asiasta hiljaa muiden aikana, tämä taas kaiketi juontaa siihen että tunnen olevani ikuinen epäonnistuja?

Vaikka en kyllä sitä ole vaikka niin suuren osan ajasta tätä nykyä tunnenkin olevani, en oikein edes tiedä mistä se tunne kumpuaa. Oli miten oli, muuten vinkkinä, kannattaa varautua siihen että tämä postaus tulee sisältämään monia toistoja sanonnoista " no mutta kun, oli miten oli ja siis niin jos totta puhutaan". Palaan kohtaan oli miten oli, ukon palattua lähdimme prinsessan kanssa kaupoille ja kuulkaapas nyt.

Shop til u drop on ehkä parasta terapiaa ikinä kunhan sitä tekee sillai sopivassa mielialassa. Minulla oli paljon parempi mieli kun kotiuduimme. Mukaan oli tarttunut parit collegehousut prinsessalle, pari ihanaa pusakkaa tälle ja toki nippu pikkuhousuja. Huom, prinsessani pikkuhousut on kokoa 152/164. Muistaakseni. Sopisi siis kaiketi äidillekin. Tai sitten ei, note to myself, perse on levinnyt! Siirry koosta S kokoon M!

Mukaan tarttui myös aivan taivaallinen toppi! Äidille! Hinta 12 euroa. Toppi kaipasi kavereita koska roikkui tangolla "ota kolme, maksa kaksi" ja niinpä kappas vaan, mukaan tarttui myös farkut pojalle 16v. Niin ja toinen niistä prinsessan ihanista paidoista oli myös sieltä osta kolme... Koska äiti oli hemmotellut about kaikki lapsensa spedeä, junnua, poikaa 14v ja teiniä lukuunottamatta siinä kohtaa oli äidin ihan PAKKO tutkia poikien collegehousuvalikoimaa.

Tämä tutkiminen taas johtui täysin siitä että pojalle 14v pitää collegehousuissa olla SYVÄT taskut. Siis sanoinko riittävän selvästi, SYVÄT! Ja kas, kassalla minulla oli housut myös pojalle 14v mukana. SYVILLÄ taskuilla. Koska alku oli niin hyvä niin pakkohan se oli sittarin puolellakin piipahtaa ja kas, kassalla ihmettelin että mistä hitosta tuli kolmen euron alennus kolmenkympin laskussa. No Reinoista tietty! Minä näet satuin ostamaan junnulle Reinot samalla reissulla, tämä kun valitti aamulla aamutossuttomuuttaan.

Kiva minä! Kotona ukko olikin sitten, onneksi ja ihme kyllä, syöttänyt sekä junnun että speden ja kas, ei yllätys, ottanut alkudrinksun lähdölleen. Junnu oli sotkeutua sukkiinsa (jotka oli tosin muuten vaatelaatikossa tuolloin) kun sai omat Reinot ja ei aikaakaan kun äiti ja isi kaiveli lompakoitaan antaakseen viikkorahoja jäsenille a, b, c ja d. Siis spedelle, junnulle, prinsessalle ja pojalle 14v jonka äiti oli soitellut kotiin syömään ja ihastelemaan uusia SYVÄTASKUISIA collegehousujaan.

Kummasti se drinksu kirvoittaa ihmisen puhumaan, muutamaan kertaan ukko kysyi siinä lasten sännättyä viikkorahaostoksille että miksi se vaimo ei juttele kunnolla vaan vain on ja hymisee. No kas kun ei vaimolla ole juuri nyt mitään sanottavaa. Junnun puhelinkin siinä äityi pärisemään ja kas, ukon äidin, siis anopin, miesystävä eli lasten melkein pappa sieltä soitteli junnulle joka ei siis tosin ollut kotona.

Että kun lasagne olisi juuri tulossa uunista ja missäs se poika painattaa. En lähde edes selittämään näitä sukukuvioita sen kummemmin tässä, jokaiselle riittänee selitykseksi se että tämä lähes pappa on seurustellut miehen äidin kanssa kaksi päivää kauemmin kuin me olemme ukon kanssa olleet yhdessä eli aina. Okei, sen verran avaan lisää että tälle melkein papalle tuntuu olevan aina junnu se juttu juttu, kaiketi siksi että junnu on omanlaisensa sekopää kuten melkein pappakin.

Puoli kolmelta ukko ampaisi matkaan ja minä jäin kahden speden kanssa. Eikä aikaakaan kun puhelin soi ja junnu soitteli kysyäkseen että saako he jäädä yöksi mummulle. No mikäs siinä, me jäimme speden kanssa tuijottamaan elokuvaa, pelaamaan ja olemaan. Kuuden kanttiin laskin spedelle kylvyn ja kyllä tätä täytyy ihmetellä suureen ääneen; mikä siinä hiustenpesussa on niin ylivoimaisen kamalaa?

Spede on saanut moisesta lajista slaagit viimeisen pari kuukautta ja arvatkaapa kuinka usein niitä hiuksia viitsiit tätänykyä kukaan pestä? No niinpä! Siitäkin muuten tuli Ina mieleen, minun oli pakko laittaa pesuhuoneen ovi lukkoon että sain pestyä lapsen hiukset ilman että tämä karkasi sieltä. Tuleekohan sille ahtaanpaikan kammo? Kamala äiti. Ihan hirveä. Äiti kyllä yritti rauhoittaa parhaansa mukaan, ja ajoittain lapsi oli jo rauhoittumaisillaan kunnes muisti että ei kun nyt pitää HUUTAA ja PARKUA! Äsh.

Noooo, nyt on kuitenkin hiljaista ja rauhallista. Lapsi on nukkunut jo pari tuntia, poika 14v tuli kotiin hyvissä ajoin ja teki lumityöt ja minä koetin vinkkailla ukolle tekstariteitse että vinkvink, lapsenlikassa löytyis, onks hyvä meno ja baareilu olis kivaa. Ukko ei tajunnut koko pointtia vaan vastasi "hyvä meininki". Höh. Ja ukon sisko tosiaan on jo nukkumaisillaan ja ilman lastenlikkaa. Taitaa siis jäädä haaveeksi baareilu. Hiivatti soikoon.

Oli miten oli, huomaatteko, taas se tuli, itsellä on ihan kivakiva fiilis. Taidan siis täyttää punkkulasini ja siirtyä töllöttimen ääreen. Iltahan on kuitenkin vielä nuori, eikö?