Tai ainakaan kaikki muumit ei ole laaksossa, niin se kuulkaa on. Tämän naisen muistikeskus on luokkaa onneton. Eilen illalla, kesken töllöttimen tuijottamisen, tämän naisen muistikeskukseen pamahti kuin leka konsanaan huomio siitä että hei, prinsessan operaatioon tarvittava maksusitoumus taitaa olla edelleen terkkarissa. Hakemattomana. Odottamassa noutajaa. Hittolainen! Heti perään hiipi epäilys siitä että muistinhan minä muuten varmasti soittaa ja pyytää sen leikkausajankohdan varmistuttua. Yksi muumi laaksossa huutelee että muistit muistit, toinen potkii tätä ahteriin naureskellen ivallisesti "pidetään nyt sitä jännityksessä kun se ei selvästikään muista ihan satavarmaksi". Pirullista!

Erittäin voimakas muistikuva kyllä olisi tyrkyllä, sellainen jossa puhun tutun hoitsun kanssa todeten että sellaista lipuketta kaipaisin ja josko sen sitten noutaisin kun muutenkin asioin siellä terkkarissa prinsessan oikomiskojeasioissa. Väitän siis että tilattu on mutta koska osa muumeista on tosiaan häipynyt laaksosta niin taidan varmemmaksi vakuudeksi soittaa aamusta ja kysyä että niin onkos ja silleen. Ah näitä aivoja, ah näitä paenneita muumeja ja ah näitä kanootista tippuneita inkkareita.

Eilen kiikutin teinin katsastuskonttorille iltapäivällä suorittamaan kirjallista osuutta ajokortin tiimoilta. Reppasi ensimmäisen kierroksen, reppana, ja nyt on uusinta edessä lauantaina. Eiköhän tuo tuolloin jo mene läpi, teini kun tuppaa kuulumaan ihmisiin jotka jännittää ihan sikana ja jännittäessään hermostuu siinä määrin, että nytkin suurin osa kokeen jutuista oli mennyt "ohi" teinin tuijotellessa kauhuissaan aikapalkkia jonka mukaisesti oli ehdittävä tehtäviin vastaamaan. Tilanne on ensi kerralla jo tuttu joten ehkä se jännityskin on sitten pienempi? Toivottavasti ainakin, jokainen uusittu kerta kun kustantaa 19 ekkeä ja nehän menee jo täysin teinin omasta lompakosta.

Itse odotan kauhulla huomista, en näet ole vielä päättänyt edes kirjaa jonka mukanani kuskaan leikkuriin. Vaihtoehtoina keikkuu vahvasti  Paloverde ja Kristallipalatsi mutta valinta tuntuu olevan ylivoimaisen vaikea. Kumpaakaan en ole lukenut vuosiin mutta kummasti niitä muistikuvia kirjojen tapahtumista on jäänyt muistikeskukseen, josta siis inkkarit ja muumit on jossain huitsankuusessa. Miksi muuten ihminen muistaa tällaisia juttuja mutta ei niitä jotka oikeasti olisi aiheellista muistaa? Kysyn mä vaan.

Olen pyöritellyt mielessäni myös sitä vaihtoehtoa että otankin mukaani Bill Cosbyn kirjan Aika rientää, mutta siinä ajatuksessa on yksi pieni mutta. Minä näet nauran niin kuollakseni kyseistä kirjaa lukiessani että epäilenpä ettei se ole kovin soveliasta leikkauspotilaiden makoillessa ympärillä. Jos satutte muuten saamaan kyseisen kirjan jostain näppeihinne, suosittelen ehdottomasti sen myös lukemaan. Jos joskus olenkin miettinyt sitä että miten suoriudun elämästä sitten vanhana niin kuulkaa, jos vanheneminen on niin hauskaa kuin kirjassa Bill antaa ymmärtää niin ei kun tänne vaan!

Prinsessa lähti eilen puolilta päivin serkuilleen käymään ja kas, tämä on yllättäen edelleen sillä reissulla. Junnu pääsi onneksi iltapäivällä mummulla poikkeamaan joten mitään järjettömiä kärttykohtauksia ei jouduttu kuulemaan iltasella, junnu kun näet tahtoo aina aina aina kanssa sinne minne prinsessa menee. Paitsi jos tämä menee jollekin luokkatovereistaan. Tämä eilinen junnun mummulavierailu kulkee tosiaan nimikkeen "pääsee" alla, saattaa olla että minä en tajua hölkästäkään siitä miten nykypäivän mummut toimii mutta kyllä minua silti ihmetyttää ja kovasti ihmetyttääkin.

Olen varmaan aiemminkin manaillut kirjoituksissani anoppia ja tämän tapaa toimia mutta viimeisen vuoden parin aikana olen jollain tapaa menettänyt kiinnostukseni koko touhuun. Ilmeisesti mittani tuli täyteen tai jotain, koska minun ei ole tullut enää pidettyä itse mitään yhteyttä tähän saati että minua olisi enää edes harmittanut se että tätä ei juuri näy eikä tästä juuri kuulu. Prinsessa on onneksi jo sen verran "iso" että osaa ominpäin soitella mummulle ja sopia siellä käymisiään ja vähitellen junnukin on tullut siihen ikään jolloin lähes naapurissa asuvan mummun tapaamiseen ei tarvita vanhempia mukaan.

Edelleenkin mummu tapaa taajaan muita lapsenlapsiaan, käyhän tämä tyttärillään useamman kerran viikossa kahvittelemassa ja tyttäret käy hänellä lapsineen mutta eikö se ole ihan normaalia kun on kyseessä äiti-tytär-suhde. Meillä saattaa mennä iloisesti vuosikin niin ettemme tällä käy, siis meillä aikuisilla, junnu ja prinsessa siellä käyvät aika-ajoin. Junnu harvemmin, prinsessa hieman useammin, mummu kun tulee selvästikin paremmin juttuun tyttölasten kuin poikien kanssa. Meillä mummu piipahtaa ehkä kerran parissa kolmessa kuukaudessa joten speden kanssa he eivät juurikaan tapaa.

Mutta niin, eilen junnu soitti mummulle kysyäkseen voiko tämä tulla käymään. Mummulla ei näet piipahdeta muuten vaan ohikulkiessa, se kun ei ole mummun mieleen vaikka tämä välillä sanookin että poikkeaisitte nyt muuten vaan kun siinä liikutte. Ristiriitaiset viestit on todella in ja pop, koeta siinä sitten toimia toivotulla tavalla. Useammin kuin kerran on käynyt niin, että tämä on pyytänyt piipahtamaan ja useammin kuin kerran tämä on jälkikäteen sanonut kuinka hän ei pidä siitä että poikkeillaan miten sattuu. Eilen junnu toivotettiin tervetulleeksi piipahtamaan joten tämä lähti kolmen jäljestä käymään mummulla ja kotiutui puoli seiskan aikaan todeten että serkkutyttökin oli ollut mummulla ja kamalasti he olivat touhunneet.

Tähän mummun merkilliseen tapaan kontrolloida tapaamisia liittyen olin muuten eilen supernolonakin aamupäivällä. Exä tuli näet tuomaan minulle omaa osuuttaan teinin ajokortin kustannuksista ja eiköhän teini onnistunut puhua pälättämään pöydässä avoimella tyylillä mummusta kun sopivan paikan sai. Prinsessa oli tuossa vaiheessa suunnittelemassa mummulle menoa ja poika 13v totesi että voisi lähteä prinsessan mukana käymään. Teini, tuo ah niin ihana totuuden torvi, totesi pöydän toiselta puolelta exän istuessa kahvikuppi nenän alla toisella puolella pöytää että ehei, et sinä sinne voi mennä. Ei hänkään sinne saanut mennä viimeksi kun prinsessa sinne oli menossa, siellä kun oli jo yksi tyttäristä lastensa kanssa ja mummu totesi puhelimessa että nyt ei voi muita tulla kuin prinsessa vaikka hän olisi vain käynyt juomassa kupposen kahvia siinä samalla kun oli menossa keskustaa kohti. Samaiseen merkilliseen tyyliin kuuluu muuten myös se, että junnu ja prinsessa ei voi mennä yhtäaikaa mummulle, tämä kun ei tälle sovi.

Pakko myöntää, minun teki mieli potkaista teiniä sääreen pöydän alla mutta samaan aikaan minua huvitti suunnattomasti exän ilme ja mielessä risteili jopa ajatus siitä että minkä totuudelle tekee. Exän äiti kun on toisenlainen mummu, siellä on aivan normaalia että ihmiset poikkeilee miten sattuu ja jos juuri sillä hetkellä on huono hetki piipahtaa niin kahvit juodaan sitten lennossa ja jatketaan matkaa. Jälkikäteen piipahteluja ei manailla kuin korkeintaan toteamalla että hitto kun oli niin kiiru juuri tuolloin ja seuraavalla kerralla kahvitellaan sitten ajan kanssa. Mummuissa on todellakin eroja kuin viineissä, uskottava se on.

Tälle hiihtolomallehan mummu oli suunnitellut vievänsä junnun ja prinsessan luistelemaan yhtenä päivänä ja ottavansa spedenkin jäälle mukaan, tästä suunnitelmasta kuulin prinsessalta joka sitä minulle selitti innoissaan ennen lomaa. Kun mummu ajatteli että jos spede ei sitten vierastaisi tätä kun hänkin on mukana. No, hiihtoloma alkaa olla paketissa eikä mummua ole näkynyt joten niin, ei liene ihme etten itse enää tätä nykyä pidä niin väliä. Harmittaa lähinnä prinsessan puolesta, onneksi suunnitelmaa ei oltu kerrottu junnulle sillä tämä olisi varmasti nostanut äläkän kotona vanhemmilleen jos jotain olisi suunniteltu eikä se sitten toteutuisikaan. Prinsessa taas on ilmeisesti jo tottunut siihen että jotain voidaan suunnitella mutta ei toteuttaa joten tämä nyt ei lievää harmitusta kummoisemmin asiaan suhtaudu.

No, kaikkeen tottuu, niinhän se on. Ja nyt siirryn suosilla omien tottumusteni pariin eli lähden kerrosta ylemmäs laittelemaan pyykkejä kuivumaan. Viettäkää mukava torstai ja perjantaitkin jo samaan syssyyn toivottelen, huomenaamulla en taida ehtiä blogiin kirjoittelemaan kun lähtö on jo kuuden jäljestä. Se on moro!