Tänä aamuna irkku heräsi unestaan ekan kerran neljän aikaan. Vienoon ääneen joka kuului yläsängystä ja toistui muutamaan kertaan ennen kuin tajusin siihen reagoida. Junnu huuteli äitiä, ja totesi äidin viimein vastattua että pelottaa. Mikä? Tuolla seinällä, hän näkee siellä seinällä jonkun. Niin no, se on äidin juhlamekko, totesi äiti ja junnu rauhoittui takaisin unille. Mitä opimme tästä? Mekkoa ei kannata laittaa verhotangon reunaan roikkumaan, se voi tosiaan näyttää pienen silmissä ihmiseltä joka leijailee katon rajassa. Siltä se näytti siinä hämyssä irkunkin silmiin.

Kauaa sitä unta ei tarvinnut junnun sen enempää kuin irkunkaan hakea uudestaan, eikä sitä uutta havahtumista mitä irkkuun tulee. Irkku havahtui hereille kun ukko heräili ennen viittä lähteäkseen töihin. Olen joskus aiemminkin tainnut mainita, että nukumme aika tiukasti omilla puolillamme sänkyä, öisin läheisyyttä toisesta imee lähinnä jalat jotka saattaa olla polvien kohdalta solmussa peiton alla. Viime yö oli sikäli poikkeuksellinen että junnun vienojen huutelujen aikoihin ukkokin havahtui sanoakseen pari rauhoittavaa sanaa ja vetääkseen irkun kainaloonsa. Irkku sipaisi ukkoa tämän noustessa sängystä ja ukko sipaisi irkkua. Arkipäivän romantiikkaa parhaimmillaan, miten niinkin pienestä jää hyvä mieli joka on paikalla vielä herätessä?

Irkku jatkoi uniaan havahtuakseen vartti ennen kuutta. Tällä kertaa havahduttajan virkaa toimitti spede joka oli lähdössä reippain askelin olkkariin. Ilman perinteistä äiti-huutelua, jalkojen töpötys vain kuului lähenevän makkarin ovea. Irkku huutelemaan perään hiljaisella äänellä "ei kai vauva vielä aio nousta, tuu tänne äitin viekkuun mammuttaan vielä". Ihme ja kumma, spede kääntyi kannoillaan ja antoi nostaa itsensä sänkyyn. Irkku jäi makailemaan hereille viereen ajatuksena odotella että poika pääsee takaisin uneen ja josko sitten itse nousisi. Ja ihme ja kumma, suunnitelma toimi. Hieman ennen kuutta irkku hiippaili makkarista vaatenyytti kainalossaan pojan jatkaessa uniaan. Rauhalliset aamut on in ja pop, niin se on. Vaikka sitä rauhaa edeltäisi jonkinasteinen loikkimis- ja huutelusessio.

Tänään on tosiaan ne häät. Alkuperäisestä pukeutumissuunnitelmasta poiketen prinsessa ei pukeudukaan valkoiseen mekkoonsa ja punaiseen boleroon jonka irkku aikoi eilen ostaa kaupoille lähtiessään. Myöskään irkun puku ei ole suunniteltu, ei siis suoria housuja ja siistiä paitapuseroa. Mikä lie etiäinen irkulle iski eilen kauppareissua suunnitellessa ja tiliä tutkiessa kun irkku päättikin siirtää säästöistä enemmän rahaa kuin kahdet sukkahousut ja bolero olisi edellyttänyt. Kaupoilta irkku palasi kahden mekon ja yhden boleron kanssa. Toki ne sukkahousutkin oli tarttuneet matkaan puhumattakaan uusista rintaliiveistä jotka oli ehdoton must uutta mekkoa ajatellen.

Siskollakin tuli samalla reissulla käytyä, purnattua himppanen, lainattua parit eri kengät, varoiksi itselle bolero mekon päälle laitettavaksi ja vietyä siskonpojalle pieni nimpparilahja. Töistä kotiutunut ukko näytti sangen tyytyväiseltä vaimonsa ostoksiin iltapäivällä vaikkakin pienimuotoista ilkikurista virnettä olikin nähtävissä. Niin niin, kyllä hän ymmärtää, sen kerran kun osuu oikean mekon kohdalle niin pakkohan se on ...

Prinsessan viimein kotiuduttua serkuiltaan, jonne siis näppäränä tyttönä siirtyi suoraan koulusta, alkoi prinsessan mekon sovitus. Koskahan irkku mahtaa oppia ettei prinsessalle kannata ostaa mitään pituuden mukaan? Neiti kun on ruumiinrakenteeltaan roteva. Eihän sen mekon vetoketju mennyt kiinni millään kun sen viimein saimme tälle pujotettua päälle. Puoli seitsemältä illalla irkku pakkasi prinsessan ja mekon autoon ja ajeli takaisin kaupoille. Mikä onni että isompaa kokoa löytyi telineestä, 146 senttinen mekko oli kuin tehty prinsessalle.

Kauppareissu venyi oletettua pidemmäksi, prinsessa kun intoutui kovin saadessaan olla ihan kaksin äidin kanssa eikä äitikään sitä pahakseen pistänyt. Siinä kierreltiin kaikki kauppakeskuksen liikkeet ajatuksena ostaa samalla reissulla viimeinkin se talvitakki neidille, sitä kun on milloin minkäkin takia jouduttu lykkäämään, ja hiuspanta häihin. Varttia vaille kahdeksan kauppareissusta kotiutui nääntynyt äiti-ihminen ja uuteen talvitakkiin kietoutunut prinsessa. Joka oli silminnähden tyytyväinen ja iloinen. Niin oli äitikin.

Ja nyt, tämä äiti-ihminen, irkku siirtyy herättelemään kasiin menijöitä joita talosta löytyy kolme. Onneksi ne aamu-unisimmat, prinsessa ja poika 15v, eivät kuulu tähän joukkoon. Josko tässä vielä ehtisi tänään leipomaan ja siivoamaan ennen kuin on pakko alkaa trimmaamaan joukkoja kuntoon iltarientoja varten. Se on moro ja viettäkää mukava perjantai!