Miksi ei lauantaipäivä voi aina alkaa näin? Ja toisaalta taas, miksi perjantai-ilta ei voi aina olla yhtä rentouttava? Tai niin, eilinen päivä itsessään oli niin kaoottinen että sen perään oli syytäkin saada aivan mahdottoman ihanan rentouttava ilta itselleen.

Aamulla kiikutin speden hoitoon ja töissä oli aikamoinen vauhti päällä koko päivän. Äitienpäivä sotki kyllä iloisesti kuvioita, jösses sitä askartelun ja käsitöiden määrää joka esim meidän luokassamme tehtiin. Lapsetkin oli kovin levottomia ja onko ihme; pääsiäinen, vappu ja perään vielä äitienpäivä ja kaikki enemmän tai vähemmän lapsille suunnattuja juhlapäiviä jolloin menoa ja meininkiä ja työmaallakin tapahtuvaa valmistelua on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi kevätjuhlat siintää jo näkökentässä, lapset todella tarvitsevat jo lomaa!

Töistä päästyäni nappasin speden hoidosta, kiikutin tämän vauhdilla kotiin ja hyppäsin uudelleen autoon, tällä kertaa repsikan paikalle. Ruokakauppaan, samalla kertaa uuden vaatekaupan avajaistarjouksia tutkimaan ja aika haipakkaa kyytiä kotiin. Kotona pakkasimme autoon kaikki kolme pienintä ja säntäsimme kahden aikaan päättömien kanojen tavoin poliisiasemalle suorittamaan passien hakuprosessia.

Junnu ja prinsessa riiteli koko automatkan äitienpäivälahjojensa hienommuudesta, poliisiasemalla prinsessa killui tuolini käsinojalla samalla kun toimitin virkailijan kanssa hakemusasioita, junnu puolestaan roikkui tuolin selkämyksellä ja kiipeili milloin mihinkin rakoon kurkkimaan ja spede taas. Spede kipitti milloin rappusiin, milloin leikkipaikalle, milloin päivystävän poliisin tiskille. Onneksi ukko oli päättänyt lähteä mukaan, muuten hakuprosessi olisi ollut vielä kaoottisempi.

Hieman kolmen jälkeen suuntasimme takaisin kotiin ja minä ryhdyin vauhdilla touhuamaan ruokaa. Kitinää, nitinää ja rähinää junnun ja prinsessan suunnasta, sitä riitti. Miksi, miksi, miksi ja plaaplaaplaa. Onneksi tiesin että tunti-pari ja prinsessa suuntaa isänsä kanssa pikkuserkulle yökylään, muuten olisin ihan varmasti räjähtänyt. Ja kas, neljän jälkeen ukko pakkasi prinsessan kyytiinsä, junnu paineli kaverin kanssa pihalle ja sisätiloihin astui hiljaisuus.

Spede tuijotteli lastenohjelmia makkarissa, minä kaunareita olkkarissa. Sen ihanan rauhan ja hiljaisuuden rikkoi sisään sännännyt junnu joka suunnilleen kiipeili seinille. Kas kun mummun miesystävä, "varapappa", soitteli ja kysyi josko junnu lähtisi yökylään heidän kanssaan mökille. Voi taivaallista ideaa! Pakkasimme junnun repun ja viuh vaan, hieman ennen seiskaa junnu noudettiin kotipihasta. Jes!

Iltapalatin speden ja kiikutin tämän sen perään kylpyyn, kylvystä lapsi siirtyi vessan kautta yöunille. Poika 16v oli kavereineen leffassa, poika 14v kaverillaan yökylässä ja teini puolestaan parhaan ystävänsä kanssa kylillä käymässä. Minä laskin itselleni kuuman jalkakylvyn, otin virkkuukoukun käteen ja istuin kaikessa rauhassa liottamaan jalkojani. Jalat hoidettuani kaivoin esiin kynsilakkapullon, kaadoin itselleni lasin viiniä ja ah sitä ihanaa taivaallista rauhaa!

Tuijottelin elokuvaa, lakkasin kynsiä, nautiskelin hiljaisuudesta joka tosin rikkoutui kympin kanttiin teinin kotiuduttua ja ryhdyttyä kahvinkeittoon. Paras ystäväkin hilppasi paikalle tyttöystävänsä kanssa ja tyttölauma kahvitteli keittiössä, ja kas se ihana rauhakin palasi olkkariin. Puoli kahdentoista aikaan poika 16v viimein kotiutui leffareissustaan ja minä tuijotin keskeneräisen elokuvan loppuun olkkarissa siirtyen sen jälkeen nukkumaan.

Ja kyllä minä nukuinkin, miinus pari heräämistä joista toinen ajoittui neljään ja toinen viiteen. Puoli kahdeksalta nousin speden kanssa ylös ja oi että tämä aamu on ollut aivan mahdottoman ihanan rauhallinen. Teini nukkuu ystävänsä kanssa vielä yläkerrassa, samoissa puuhissa on poika 16v ja spede leikkii palikoilla lastenohjelmien lomassa aamupalan syötyään. Voiko lauantaiaamu olla juurikaan parempi?

Ihailen kynsiäni, nautiskelen pehmeistä jalkapohjista ja rauhasta edelleen ihan sataa! Samalla hykertelen tyytyväisyydestä, hautajaishoito kun natsasi kohdalleen eilen just eikä melkein. Teinin paras ystävä ottaa kyseiselle iltapäivälle puolipekkasen joka tämän on pakko käyttää tämän kuun loppuun mennessä joten hurraa, minun ei tarvitse miettiä tätä asiaa tämän enempää. Parhaan ystävän tyttöystävä tosin ihmetteli kovin uskallanko minä tosiaan jättää speden ystävälle mutta herttinen sentään, ystävällähän on itselläänkin pienempiä sisaruksia joita tämä on joutunut hoitamaan kerran jos toisenkin joten hohhoijaa.

Ei siinä mitään, olen erittäin iloinen ja tyytyväinen siitä että juuri nämä kaksi neitoa on yhdessä mutta oikeasti, tässä kohtaa minun korvassani särähti. En väitä etteikö teinin paras ystävä ajoittain säheltäisi mutta niinhän kaikki tuossa iässä tekee ja tämän sähellykset kyllä liittyy lähinnä siihen heidän parisuhteeseensa eikä muuhun ystävän elämään. Hittolainen, ystävähän on opiskellut fiksuna mimminä itselleen ammatin oppisopparilla ja valmistuu tämän kuun lopussa.

Eikä siinä edes kaikki, ystävä lähtee armeijaan syksyllä! Muutti omaan asuntoon alkuvuodesta. Hoitaa työnsä ja elämänsä, korjauttelee autoaan tarpeen mukaan ja ei todellakaan elä vanhempiensa tuen saati avun varassa. Minä olen kovin kovin ylpeä tästä neitosesta, ollut oikeastaan niin kauan kuin olemme tunteneet ja johan tässä on tunnettu sieltä alakoulun viimeisiltä luokilta kun tämä siirtyi samaan kouluun missä teini alakoulunsa kävi. Ehkä ystävän tyttöystävä sitten pönkittää omaa itsetuntoaan väheksymällä puoliskoaan, mene ja tiedä.

Ja nyt kuulkaa, minä ryhdyn pyykkikoneen täyttöoperaation pariin. Tästä päivästä tulee selvästikin tosi kivakiva-vapaapäivä, minulla kun on niin mahdottoman hyvä olo. Se on moro ja viettäkää tekin oikein kivakivalauantai!