Siis todellakin, sitä meillä on ollut nyt kolme aamua. Poika 13v on lähtenyt puoli kuudelta joka aamu kalaan, viideltä sen on mies joutunut herättämään ennen töihin lähtöään. Pari haukea on tullut, ongelmana on vain äiti joka niihin ei suostu koskemaan saati valmistamaan ruoaksi. Onneksi poika on opetellut itse perkaamisen, ja kumpikin hauki on nyt pakkasessa odottamassa tämäniltaista isälle lähtöä. Pääsevät sitten mummulle savustamaan kalat papan kanssa.

Kalaan se oli nytkin lähtenyt kun minä ennen kuutta nousin. Eilinen meni jo ehkä hieman liiaksikin siellä, kalassa siis, poika kotiutui ennen puolta päivää, söi, nukahti sohvalle tunniksi ja lähti, mihinkäs muualle kuin kalaan, heti herättyään. Ja illalla puoli kymmenen kotiin. Rankkaa on, kalamiehen elämä. Ensi viikolla se lähtee miehen isän kanssa mökille, menevät sitten kaksin kiertämään suurajopätkiä. Kotiin palataan rippijuhliin, ei ennen.

Tänään pitäisi sitä teiniäkin lähteä tapaamaan, sinne rippileirille. Viedä poikaystävä mukana ja kamera, eli meistä taitaa tulla statisteja sitten muista. Huomenna mies aikookin itse lähteä junnun kanssa mökille, prinsessa ei ole lähdössä mutta saattaahan se mieli vielä muuttua. Itse en kovin ihastunut ollut suunnitelmiin, mutta en minä lähde kieltelemäänkään, sen verran vähän on tänä kesänä mökillä käyty. Jotenkin vain nyt on sellainen olo, etten tahdo jäädä ypöyksin kotiin. Joten hurraa prinsessa, loistava päätös kun et tahdo sinne.

Ennusmerkit ovat hieman rauhoittuneet, muuttaneet alkamisaikaa, eli olisiko tuo täysin tekemätön linja sitten auttanut. Eilen kipeää tekeviä supistuksia tuli ekan kerran vasta iltapäivällä eli ehkäpä se tästä vielä asettuu kunnolla. Rankkaa on, tämä viimeinen rypistys, mikäli saa taistella vaavin masussa pysymisestä koko ajan. Ei välttämättä pää kestä kunnolla mukana. Nähtäväksi jää.