Eilen ehtoolla kirjoitin muutaman rivin näyttösuunnitelmaa ja kas, heti tuntui ettei tämä nyt niin iso homma olekaan. Verkkokoulun koneelle en tosin jaksanut kirjautua joten kirjoittelin suunnitelmaa alustavasti lyijykynällä paperille josta se on helppo naputella koneelle joten jes, eiköhän tämä tästä. Tänään onkin sitten tarkoitus ottaa ja kirjoittaa viimeinen essee alusta loppuun illansuussa joten siinä kohtaa viimeistään helpottaa.

Eilinen päivä kuului jälleen sarjaan "hektinen". Vauhdissa riitti, pieni ihminen sai oikeasti juosta kuin heikkopäinen luokan ja opehuoneen väliä. Hyvä niin, mikään ei ole yhtä inhottavaa kuin turhanpanttina lojuminen. Sitä ei tuolla ole onneksi päässyt kertaakaan tapahtumaan, luokassa ollessa ei ole juuri ehtinyt muuta kuin rullailla pitkin luokkaa ja osoittaa milloin kenenkin työkirjoja, opastaa tehtävissä tai simppelisti ojentaa lasta muiden häiritsemisestä. Ihanaa!

Vanhalla työmaallahan minun käytössäni oli tiukasti asentajan jakkara jolla rullailin sulavasti pitkin luokkaa. Uudella työmaalla asentajan jakkara on vaihtunut satulatuoliin. Sehän on reippaasti selkäystävällisempi kuin asentajan jakkara mutta älytöntä silti, selkä ei ole yhtään parempi nyt kuin se oli alkuviikostakaan. Kovin on pitkittynyt tämä kiputila tällä kertaa. Siihen selkään ei ole auttanut nyt edes se että olen tiukasti liikkeessä ja paljon, eilen kävelin työmaalta kotiin. Kohta pitänee jo harkita selkänsä esittelyä tohtorille, josko tuo osaisi neuvoa mitä tehdä.

Tuo luokka jossa työskentelen on kertakaikkisen ihana. Ihana jo siksikin että olen saanut erittäin vapaasti työskennellä ilman että kukaan olisi hengittänyt niskaan ja selittänyt miten heillä on ollut tapana tehdä. Työaikoja on saanut rukkailla joten tänäänkin menen kasiin, ihmisille joilla on omiaki lapsia ei juuri tarvitse selitellä miksi ennemmin aloittaa aamulla aikaisin ja lähtee iltapäivällä aikaisemmin. Kaiken lisäksi näytön vastaanottaja on yhtä aamuvirkku kuin minäkin joten hän ymmärtää varsin hyvin miksi mieluiten siirryn aamutuimaan työmaalle.

Eilisen ehkä koomisimmasta tilanteesta huolehti kouluttaja. Tämä näet soitti sopivasti tuntien päätyttyä tarkistaakseen olenko edennyt harjoittelupaikan hankkimisessa. Niin tuota kun täällä nyt on oltu jo maanantaista asti ja sähköpostia tämän tiimoilta laitoin jo edellisenä keskiviikkona. Koska sähköpostiin ei tullut mitään vastausta niin luonnollisestikin oletin että homma on ok myös kouluttajan puolelta. Kouluttaja oli ihmeissään. Siis sähköpostia... niin tuota... ai katopa, niinhän täällä onkin, miten hän nyt...

Olen kaiketi aiemminkin sanonut että kouluttajamme on lievästi hössäle. Hän nyt ei ollut vastannut koska oli lukenut viestini pikaisesti jossain muualla kuin työpaikallaan ja ajatellut vastata seuraavana päivänä mutta tietysti unohtanut asian autuaasti. No, eipä hätää, homma on ok ja näyttöaikakin on ok ja kaikki on ok joten maanantaina tavataan näyttöpajan merkeissä. Kaiken tämän lisäksi kouluttaja sopi jo alustavan näyttöarviointikeskusteluajan joka sijoittuu nyt tarkalleen samalle päivälle kuin viimeinen näyttöpäivä.

Sen suhteen kouluttaja tosin pyysi tarkistamaan näytön vastaanottajalta käykö se, kas kun vastaanottaja saattaa tarvita reilustikin aikaa valmistautuakseen keskusteluun. Niin ja tuonhan maanantaina sen tutkintoon ilmoittautumislapun tullessani? Täytynee tänään tarkastaa työmaalla että olen tosiaan saanut sen lapun kouluttajalta kirjeessä jossa hän lähetti työaikataulukon ja harjoittelusopimuksen. Nähtäväksi jää.

Opettajalle arviointikeskusteluaika kävi mainiosti. Pianko hän tuossa kohtaa jo suoltaa vaikka mitä joten sopii. Veikkaanpa että tämä näyttö menee hieman kuin vasemmalla kädellä tehden, ilmeistä kun on ettei toimiini oppilaiden kanssa juurikaan ole tarvetta puuttua ja sitä kautta ohjata. Höh. Mutismista tosin sain oivaa tietoa eilen ja se on hyvä se, sitä kun raapastiin pintapuolisesti koulutuksen aikana.

Tähän loppuun vielä kotvaksi kotiosastolle. Junnun luokanvaihto on sujunut mainiosti, tosin kuherruskuukausi uuden luokan kanssa on vielä menossa joten eiköhän niitä ongelmiakin saata vielä tulla. Poika on tykännyt ihan simona uudesta opettajasta ja alkukankeuden jälkeen myös uudet luokkakaverit on muuttuneet ihan jees-sarjaan kuuluviksi. Ihanaa! Opettajan kanssa olemme viestitelleet Wilman kautta ja nyt ilmassa on juuri sitä topakkuutta jota junnu olisi tarvinnut viime syksynäkin. 

En osaa-, en tahdo-, en jaksa-fraasit on kaikki niitä joihin uusi opettaja on suhtautunut tiukasti kieltäen. Hyvä! Samalla opettaja on ottanut asiakseen huolehtia että junnu, siinä kuin muutkin luokassa, saa riittävästi tukea koulunkäyntiinsä eli luokkaan on saatu oma ohjaaja. Hyvä niin, itse kyseisessä luokassa silloin tällöin ohjanneena totesin jo viime vuonna että eipä tuossakaan luokassa ohjaaja olisi liioittelua, vilkkaita tenavia kun oli joukossa muutama. Junnun siirron myötä opettaja sai mahdollisuuden vaatia ohjaajaa kuten sitten tekikin ja siitä hyötyy varmasti koko luokka. 

Poika 18v puolestaan on hankkimassa asuntoa. Todnäk hän sen saakin ihan parin kuukauden sisään joten joukkomme pienenee jälleen. Teini puolestaan pääsee maanantaina aloittamaan kolmen kuukauden työharjoittelujakson lukion keittiöllä eli positiivisia uutisia on ilmassa enemmänkin. Prinsessa on muuttunut ihan oikeaksi teini-ikäiseksi. Menkat alkoi alkukesästä, muodot on muuttuneet ja käytös, se on selvästi rauhoittumaan päin. Jes!

Spede on ihan yhtä vauva kuin ennenkin paitsi että on isoisopoika ja totaalisen angry birds-hullu. Todennäköisesti spede ohjataan puheterapiaan sillä lapsella on selvästi laiskat suuseudun lihakset ja puhe jokseenkin pikkulapsimaista. No, tuota olen itsekin miettinyt jo jonkin aikaa ja se olisi ihan hyväkin sillä tämä on viimeinen lapsen oikea tarhavuosi, ensivuonna poikasesta tulee jo eskarilainen. Aikamoista menoa siis täällä ja eteenpäinkin on harpottu.

Ja nyt siirryn muokkaamaan itseäni työmaakuosiin eli se on moro ja viettäkää kivakivaperjantai!